Runo mestarisijoittajalle: Hyvää syntymäpäivää, Warren Buffett!

Maailmankuulu yhdysvaltalainen mestarisijoittaja Warren Buffett täyttää tänään 30. elokuuta kunnioitettavat 83 vuotta. Hän syntyi vuonna 1930 Nebraskan Omahassa, mistä juontaa juurensa hänen lempinimensä ”Omahan oraakkeli”. Warren Buffett johtaa edelleen New Yorkin pörssissä listattua sijoitusyhtiö Berkshire Hathawaytä. Vuosien saatossa Buffett on hankkinut omiin nimiinsä yli 60 miljardin dollarin omaisuuden, ja hänet valittiin vuonna 2008 maailman rikkaimmaksi mieheksi talouslehti Forbesin toimesta. Viime vuonna Buffett jäi kuitenkin samassa listauksessa toiselle sijalle, joten lausun hänelle tässä merkinnässä Suomi-osakkeiden arvonnousupotentiaalia kuvaavan runon.

Hyvä Warren, onnittelen sinua vilpittömästi merkkipäiväsi johdosta. Haluan lausua sijoitusaiheisen runon, joka johdattelee sinut Helsingin pörssin maailmaan. Kun luet runoa eteenpäin, vakuutut varmasti siitä, että olen sen aivan itse kirjoittanut.

Se alkaa näin:

Kun aloitin osakesäästämisen, syntyi kaiketi useita mokia.
Saattoi aikaan tuohon, olla voitollinen myös Nokia.
Sittemmin on Helsingin pörssin gorilla kaatunut,
historiallisen nollaosingonkin haukkui mediassa mies paatunut.

Ensi sijoituksissa tavoittelin osuutta ikuisesta kurssinoususta,
kunnes valaisit mieleni, kertomalla osinkoja kasvattavasta Coca-Colasta.
Mutta nykyään, ovat suuren maailman pörssit nousseet jo neljä ja puoli vuotta,
ja pelkäänkin että Suomi-sijoittaja, tankkaa pää märkänä Outokumpua aivan suotta.

On Sanoman kompostissakin johdosta puolet vuoden aikana vaihtunut,
koska Erkko-vainaan perintö ohikiitävässä hetkessä, taivaan tuuliin haihtunut,
sillä tulihan konsultti strategian kanssa mediataloon,
vaan tulisipa sittemmin ulkomailta ostetun hötön määrä päivänvaloon.

Arvoisa Oraakkeli, mitä siis ehdottaisit nyt osakevalintojemme eteen,
kun Talvivaarakin on tiedotteidensa mukaan, hukkumaisillaan sadeveteen.
Mutta jotain hyvääkin, sillä Nordealla, UPM:llä ja Sammolla, sentään onnen sain,
kun ymmärsin aikoinaan seurata, Wahlroosin Nallea vain.

Kuten varmaan arveletkin, nousee Helsingissä piensijoittajan otsasta yleensä höyry,
koska eräs meklari levitti vuosia sitten vinkkiä, että pitäkää vaan salkussa se Pöyry.
Vaan mitä mieltä oletkaan energiayhtiömme Fortumin tuhdeista osingoista,
rahapulaan ajautumassa olevan valtiomme, viime hetken toivoista noista.

Kuulemma Nokian Renkaissakin lukee nykyään Made in Russia,
ja arvaatkos Warren, tekisikö kenenkään enää mieli,
ostaa Tiimarista tussia?
Palkkasi menestyvä sijoitusyhtiömme Solidiumkin uusia sijoitusjohtajia kymmenen,
vaikka tarvittavat analyysit ja investointilaskelmat, saatiin valmiiksi jo eilen.

Mutta uskaltaisiko valtio ottaa velkaa, ja antaa sijoitettavaksi näille ammattilaisille,
vai olisiko kansakuntamme lopullisena kohtalona, käydä sitten kuin kreikkalaisille?
Kenen suomalaisen muuten antaisit yhtiöitäsi johtaa, kun on meillä nyt suosiossa Ollila,
vaikka näyttävät hänen luotsaamiensa yhtiöiden tulokset, olevan korkeintaan nollilla.

Ovat siis Suomessa hyvistä ostokohteista jäljellä enää vain tähteet,
sillä olemmehan jo käytännössäkin nähneet,
että jokainen järkisijoittaja, on jo suunnitellut sijoitustensa ulkomaille paon,
koska ainoastaan Suomessa voi ministeri, estää pörssiyhtiöltä lisäosingon jaon.

Vaan nyt lienee varmasti oikea aika lopetella,
ja syntymäpäiväsi johdosta vielä kerran onnitella.
Muistathan, että ilman sinua ajelehtisin virran mukana, ja puuttuisi päivistäni valo,
olisi salkussani vain velkarahalla laskettuja keskihankintahintoja, ja pantattuna talo.

En voi kuitenkaan sinua lyhyellä runollani kyllin kiittää, sijoitusfilosofiastasi jolla,
vältyin aikanaan hirttäytymästä Finnairiin tasearvolla.
Ilman viisauksiasi kaipaisi salkkuni jo EU:lta elvytystoimia,
mutta pelastuin, koska karsit sen yhtiöistä, joilla ei ollut osingonmaksuun voimia.

Kirjoittajan toisen sijoituskirjan Hajauta tai hajoa (311 s.) ennakkomyynti on alkanut!

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittajan lähipiiri omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä The Coca-Cola Companyn, Sammon, UPM:n ja merkittävän määrän Nordean osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä pyrkimyksenä ole ottaa kantaa osakekurssin tuleviin muutoksiin, taikka antaa osakkeelle tavoitehintaa tai sijoitussuositusta. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kuvamateriaalin lähde dealbreaker.com.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
30.08.2013 11:39

Hip hop Foorumille kaikki, siellä runot jatkukoon ja tieto levitköön 🙂 Nordnetin Foorumilta tietoa saat, sieltä tiedon parhaan löydät. Liity joukkoomme siis

T. Fooruumia tiukasti seuraava piensijoittaja, joka yrittää kohteliaasti pyytää lisää väkeä jännittäviin keskusteluihin 🙂