Rahankeräys á la Citycon

Viime viikolla Citycon julkaisi kutsun ylimääräiseen yhtiökokoukseensa 6.6.2014. Kokouksessa hallitus hakee kahta valtuutusta, suunnattuun antiin ja merkintäoikeusantiin. Sinänsä tässä ei ole mitään erityisen yllättävää. Kiinteistöyhtiöt Citycon ja Technopolis ovat muita pörssiyhtiöitä ahkerammin olleet keräämässä toimintaansa varoja markkinoilta. Jopa siinäkin määrin, että on ollut melko uuvuttavaa olla osakkeenomistajana näissä yhtiöissä. On syytä tutkia hieman lähemmin, mistä on kysymys tällä kertaa.

Tulossa olevat annit johtuvat siitä, että Citycon on saamassa uuden merkittävän strategisen omistajan, Kanadan eläkejärjestelmän varoja sijoittavan sijoitusyhteisön, viralliselta nimeltään CPP Investment Board European Holdings (jatkossa CPP = Canada Pension Plan). Tarkoitus on suunnata CPP:lle lähes 78 miljoonaa osaketta, joka on lähes 18 prosenttia nykyisistä noin 441 miljoonasta osakkeesta. Merkintähintana suunnatussa annissa on 2,65 euroa, joten Citycon saa tällä tavalla käyttöönsä noin 206 miljoonaa euroa. Suunnatun annin jälkeen CPP:n osuus osakepääomasta olisi noin 15 prosenttia.

Nykyinen pääosakas, israelilainen Gazit-Globe, omistaa tällä hetkellä yksin yli 49 prosenttia osakkeista ja suunnatun annin jälkeen noin 42 prosenttia. CPP nousisi toiseksi suurimmaksi omistajaksi Ilmarisen ohi. Suunnatun annin kanssa samaan rahoituspakettiin kuuluisi myös merkintäoikeusanti, jossa laskettaisiin liikkeelle runsaat 74 miljoonaa osaketta samalla osakekohtaisella merkintähinnalla kuin suunnatussa annissa, toisin sanoen 2,65 euroa. Näin kerättäisiin bruttomääräisesti 197 miljoonaa euroa. Koko rahoituspaketin arvo on huimat 400 miljoonaa, josta noin 300 miljoonaa käytetään lainojen takaisinmaksuun. Taseen vahvistaminen antaa jatkossa entistä parempia eväitä uusiin kiinteistöhankkeisiin.

Muutama reunahuomautus on paikallaan ehdotetun merkintäoikeusannin johdosta. Citycon antaa ymmärtää, että osakkeenomistajien on edullista merkitä osakkeita samalla hinnalla kuin CPP. Etu on kuitenkin täysin yhtiön ulkopuolelta tulevan CPP:n puolella. Nykyisillä osakkeenomistajilla ei ole käytännössä minkäänlaista etuoikeutta omistuksensa perusteella.

Tämä korostuu siinä, että merkintähinta on lähes sama kuin perjantain päätöskurssi 2,73 euroa. Merkintäoikeus on siten jokseenkin arvoton. Yhtiö ei siis millään tavalla pyri motivoimaan nykyisiä osakkeenomistajia osallistumaan antiin. Ehkä osallistumista ei pidetä edes tarpeellisena, sillä kolme suurinta osakkeenomistajaa ovat taanneet koko annin. Tässä suhteessa Cityconin anti muistuttaa Finnlinesin uusmerkintöjä vuosilta 2009 ja 2013, joiden päätarkoituksena lienee ollut pääomistajan omistusosuuden kasvattaminen.

Merkintäoikeusannin ehtoja saanemme tietää todennäköisesti heti ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen. Antiosakkeiden merkintä alkanee kesäkuun puolivälissä. Kun tiedämme, että CPP osallistuu merkintäoikeusantiin vanhana osakkeenomistajana, annissa annettavien uusien osakkeiden lukumäärä on 14,3 prosenttia suunnatun annin jälkeisestä osakemäärästä. Näin ollen eräs vaihtoehto antiehdoiksi olisi, että seitsemällä vanhalla osakkeella saa merkitä yhden uuden osakkeen.

Gazit Globe on vauhdilla laajentanut Cityconin toimintaa käyttämällä kiitettävästi hyväkseen pörssilistauksen tarjoamaa mahdollisuutta kerätä uutta riskipääomaa sen jälkeen kun israelilainen yhtiö tuli Cityconin pääosakkaaksi maalikuussa 2004. Muutama kuukausi aikaisemmin entiset pääomistajat Nordea ja Kesko luopuivat omistuksestaan. Vuodesta 2004 alkaen Citycon on tulevat annit mukaanluettuina järjestänyt peräti seitsemän suunnattua antia institutionaalisille sijoittajille sekä viisi merkintäoikeusantia. Osakkeenomistajan on siis jatkuvasti joutunut antamaan lisää pääomaa yrityksen käyttöön. Joku voisi kyynisesti todeta, että kassavirran pitäisi kulkea yhtiöstä omistajalle eikä päinvastoin.

Citycon on tullut tunnetuksi hyvänä osingonmaksajana, joten jotain on sentään saatu takaisin. Tosin ei näytä kovinkaan verotehokkaalta jakaa omistajille raskaasti verotettuja osinkoja, kun jatkuvasti pyydetään yhtiön käyttöön lisää pääomaa. Tämä ristiriita on näennäinen, sillä kahden pääomistajan ei tarvitse lainkaan miettiä veroasioita päätöksenteossaan. Toki on myös selvää, että olisi turha järjestää merkintäoikeusanteja, mikäli osinkoja ei maksettaisi.

Emme omista osakkeita Cityconissa tai Technopoliksessa.

Kim Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
20.05.2014 12:47

Kirjoituksen mukaan CPP:n puolella on jokin etu, mutta ei tarkenneta, mikä se mahdollisesti on. CPP saa osakkeet suurin piirtein pörssikurssilla kuten muutkin. Olennaisin kysymys lienee, mihin Cityconin osakkaat oikein tarvitsevat jatkuvaa laajentumista ja kuinka kauan kauppakeskustiloilla riittää kysyntää nettikaupan jyrätessä.