Poikkeuksellinen vuosi on tulossa päätökseensä

Joulun lähestyessä on hyvä miettiä kulunutta vuotta – mitä olemme saavuttaneet ja missä riittää vielä töitä. Kuluneen vuoden aikana tuotekehitystyön lisäksi minua on pitänyt kiireisenä Nordnetin (SAVE) vieminen pörssiin syksyllä. Nordnetin taitavat tuoteomistajat, suunnittelijat ja kehittäjät ovat kuitenkin jatkaneet työtä läpi vuoden.

Kaksi kenties näkyvintä uutuusominaisuutta Nordnetin palvelussa ovat omiin omistuksiin liittyvät yhtiötapahtumat, jotka näkyvät nyt salkun yleisnäkymässä sekä kurssihälytykset verkkopalvelussamme ja Nordnet-sovelluksessa.

Omistuksiisi liittyvät tapahtumat näkyvät siis nyt Nordnetin verkkopalvelun kohdassa Sivuni > Yleisnäkymä. Näet oikeassa yläkulmassa olevasta näkymästä mm. tulevat ja menneet osingot, osavuosiraportit ja vuosikertomukset. Olemme vastikään lisänneet myös toiminnon, jonka avulla voimme entistä paremmin korostaa palvelumme uutuusominaisuuksia. Näet tämän, kun seuraavan kerran julkaisemme jotakin uutta.

Toinen erittäin odotettu uutuus tänä vuonna ovat olleet kurssihälytykset uudessa verkkopalvelussa. Voit lisätä kurssihälytyksiä seuraamillesi instrumenteille, ja kun asettamasi aktivointikurssi ylittyy tai alittuu, saat siitä ilmoituksen Nordnet-sovelluksen kautta. Hälytyksiä voi lisätä kaikille pörssilistatuille instrumenteille sekä sovelluksen että verkkopalvelun kautta. Olemme rakentamassa verkkopalvelun puolelle myös sivua, josta löydät kaikki asettamasi kurssihälytykset kootusti.

Lokakuusta alkaen olet voinut itse valita, mitä indikaattoreita näet Nordnetin verkkopalvelun yläpalkissa näkyvässä tikkerissä. Napauttamalla mutteri-ikonia voit valita noin 200:n eri indikaattorin joukosta. Valittavanasi on indeksejä, raaka-aineita ja valuuttapareja. Jatkamme verkkopalvelun kehittämistä, ja jatkossa voit päättää itse, miten tiiviitä taulukot ovat ja mitä datapisteitä näet. Suomalaiset saivat syksyllä myös 9A-raportin uuteen verkkopalveluun.

Myös Nordnet-sovellukseen on viime aikoina lisätty paljon uusia ominaisuuksia. Näitä ovat mm. salkun viestikeskus, Nordnet Blogin videoiden katsominen suoraan sovelluksen sisäisessä videosoittimessa, sijoittamisen nyrkkisäännöt hakunäkymässä sekä uudistuneet rahasto- ja ETF-listat.

Lopuksi muutama sana Sharevillestä. Aiomme siirtää kaikki Sharevillen ominaisuudet – muiden sijoittajien seuraamisen, keskustelut ja top-listat – uuteen verkkopalveluumme ja Nordnet-sovellukseen. Shareville on yksi rakastetuimmista palveluistamme ja haluamme, että voit käyttää sen ominaisuuksia ilman, että sinun tarvitsee vaihtaa sivustoa tai ladata uutta sovellusta. Tämä on iso projekti, ja aiomme ottaa Shareville-käyttäjät mukaan uuden palvelun kehitystyöhön.

Voit seurata Nordnetin palveluiden kehitystä Uutta Nordnetissä -sivulla sekä tilaamalla uutiskirjeen.

Kiitos lukemisesta, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Rasmus Järborg
Nordnetin tuotepäällikkö

Nordnet
Nordnet
Nordnetin työntekijät

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit