Tuomo Saarnio
Sijoittajilla on tunnetusti lyhyt muisti. Menneiden laskukausien, romahdusten ja kriisien opetukset unohtuvat nopeasti. Parin viimevuoden aikana parhaan tuoton antaneet osakkeet, rahastot tai indeksit keräävät rahaa kuin liimateippi kärpäsiä kesähelteellä. Monen sijoittajan kohdalla tämä johtaa siihen, että omaa sijoitustyyliä vaihdetaan sen mukaan, mikä on toiminut lähimenneisyydessä parhaiten.
Valitettavasti vielä ei ole keksitty sijoitustapaa tai taikamenetelmää, joka toimisi kaikkina aikoina kaikilla markkinoilla. Ja jos olisi keksitty, niin kaikki käyttäisivät sitä ja lopulta kaikkien saama tuotto olisi sama kuin markkinoiden keskimääräinen tuotto. Tämä menestysreseptin perässä juokseminen johtaa helposti siihen, että ollaan aina askel markkinoista jäljessä eli ostetaan helposti liian korkealla hinnalla ja myydään kiireessä ja paniikissa kurssilaskussa seuraavaa ”oikeaa” menetelmää etsittäessä.
Pakonomainen voittojen jahtaaminen nousumarkkinan momentumissa on ollut hyvä tapa menettää varallisuutta pitkällä aikavälillä. Usein on niin, että sijoituskohteet, jotka ovat tehneet sijoittajistaan rikkaita viimeisten 10 vuoden aikana helposti köyhdyttävät uudet sijoittajansa seuraavien 5 vuoden aikana. Eikös vanha viisaus tästä asiasta sanokin, ”mitä viisas tekee alussa, niin tyhmä tekee lopulta.”
Sijoittajilla on aina ollut mielenkiintoinen kyky selittää yritysten kuinka korkealle tahansa noussut arvostustaso perustelluksi vetoamalla milloin alhaiseen korkotasoon, yritysten tulevaan tuloskasvuun, kokonaan uuteen talouteen tai brändin vetovoimaan. Historiallisesti kalliit osakemarkkinat ovat aina vaatineet ylimääräistä kurinalaisuutta ja suurempaa turvamarginaalia. Meillä tulisi olla sijoitussalkku, jonka sisällön voimme huoletta pitää, vaikka osakemarkkinat laskisivat äkillisesti 30 % tai enemmän.
Konkreettisesti sijoittajat ovat saaneet kokea tämän 1970-luvun alussa Nifty Fifty -romahduksessa eli suurten Yhdysvaltalaisten varmoina sijoituksina pidettyjen kasvuosakkeiden pudotuksessa pitkän nousumarkkinan päättyessä. Ja tietenkin lähihistoriassa teknologiakuplan puhkeamisessa vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Vaikka menneisyys ei ole koskaan tae tulevaisuudesta, niin voi olla mielenkiintoista palata aikakoneessa taaksepäin ja vilkaista 1970-luvun alun menestysyhtiöiden P/E -lukuja ja niiden muutoksia. Vuonna 1972 yhtiöiden P/E -luvut olivat seuraavat Sony 92, Polaroid 90, McDonald’s 83, Walt Disney 76 ja Hewlett Packard 65. Yllättävän paljon tuttuja nimiä nykysijoittajillekin. Vuosikymmenen lopussa samojen yritysten P/E -luvut olivat vastaavasti Sony 17, Polaroid 16, McDonald’s 9, Walt Disney 11 ja Hewlett Packard 18. Arvioimatta erikseen yksittäisten yhtiöiden tuloskehitykseen, niin voimme vain kuvitella millaista jälkeä näiden yritysten pörssiarvoon pelkästään edellä mainittu P/E -lukujen eroosio aiheutti.
Palatessamme tähän päivään voimme mietiskellä millä tasolla vaikka Amazonin, Facebookin, Alphabetin, Netflixin tai Microsoftin P/E -luvut voivat ovat viiden tai kymmenen vuoden päästä.
Tämän takia sijoittajan pitää muistaa kaksi tärkeää asiaa:
- Pysy sijoitussuunnitelmassasi ja käyttämässäsi menetelmässäsi
- Mikään sijoitustyyli ei toimi kaikkina aikoina
Kun olet löytänyt sijoitustyylin, joka tutkitusti pidemmällä aikavälillä ja tosiasioihin perustuen toimii, niin pitäydy siinä. Sijoitustavan tulee sopia myös persoonaasi ja riskinsietokykyysi. Jos vietät unettomia öitä sijoitustesi takia, niin todennäköisesti valitsemasi tyyli ei ole sinulle sopiva. Älä aliarvioi markkinapsykologian merkitystä – monissa vaiheissa nimenomaan sijoittajajoukon pelko ja ahneus ohjaavat markkinoita. Kukaan meistä ei ole täysin immuuni sen vaikutuksille, mutta on keinoja, joilla joimme hallita pahinta vihollistamme – eli itseämme.
Oli sijoitusmenetelmämme mikä tahansa, niin rauhallisena hetkenä meidän on hyvä kirjoittaa ylös ne tosiasiat, joita sijoituksiltamme vaadimme. Ne voivat olla sekä määrällisiä että laadullisia. Määrällisiä kriteereitä voivat olla esimerkiksi määrätty P/E -luku, jota kalliimmalla emme osaketta osta tai oman pääoman vähimmäistuotto prosentti (ROE %), jonka ostettavalta yritykseltä edellytämme. Laadullisia kriteerejä voivat olla yritysjohto, jonka kykyihin uskomme tai arvio yrityksen johtavasta markkina-asemasta toimialallaan. Sijoitussuunnitelmaamme voi kuulua myös osto-ohjelma, jossa tasaisin määräajoin ostamme ennalta päättämällämme summalla valitsemaamme sijoituskohdetta. Tai saamiemme osinkojen uudelleen sijoittamien salkkumme yhtiöihin.
Sijoittajalla pitää olla myös kärsivällisyyttä antaa valitsemalleen menetelmälle aikaa osoittaa tehokkuutensa. Menetelmä, jolla sijoittaja voi voittaa markkinat – oli se sitten vaikka arvo- tai laatusijoittamismenetelmä – ei voita markkinoita joka vuosi tai jokaisessa markkinatilanteessa. Ja juuri tämä onkin yksi merkittävimmistä tekijöistä miksi nämä menetelmät osaavien sijoittajien käytössä ovat antaneet pitkässä juoksussa markkinoita paremman sijoitustuloksen. Esimerkiksi pitkä nousukausi jota nyt elämme, on ollut monille aivan huipputasonkin arvosijoittajille raskasta aikaa. Samanlainen vaihe koettiin vuosisadan alun teknologiakuplan kasvuvaiheessa. Pahimmillaan maailman johtavat sijoitusmediat julistivat tuolloin arvosijoittamisen kuolleeksi.
No jälkeenpäin on aina helpompi olla viisaampi. Historia on kuitenkin osoittanut vahvasti sen, että menestyäkseen pitkällä aikavälillä sijoittajan on oltava valmis kärsimään lyhyemmän aikavälin alisuorittamisesta ja uskottava valitsemansa menetelmän toimivuuteen – vaikka se jossain tilanteessa tuntuisikin jopa ylivoimaisen vaikealta.
