Peleistä, suomalaisista peleistä ja yrittäjistä

Peliteollisuuden toimialataloustiede, pelien markkinointi, pelimaailmojen taloustiede ja pelitutkimus eivät kansainvälisesti ole aivan uusia tutkimusaloja. Pelejä on myös esimerkiksi digitalouden kehityksen osana ja kuluttamista. Tarjolla on runsaasti myös suomenkielistä kirjallisuutta muun muassa suomalaisen peliteollisuuden kehityksestä ja muodonmuutoksesta, jonka lisäksi Suomessa ilmestyy Tampereen yliopiston kustantamana Pelitutkimuksen vuosikirja -julkaisu. Muutama vuosi sitten ilmestyi myös laajahko katsaus suomalaisen pelialan historiaan ja vuosituhannen alussa akateeminen katsaus pelikulttuuriin. Valitettavasti pelien monimuotoisuutta ja merkitystä ei ilmeisesti vieläkään arvosteta, vaan kirjoittelu on edelleen ennakkoluuloista ja pelaamisen haittoja liioitellaan. Onneksi vaihtoehtoisia ja tasapainoisempia näkemyksiä on tarjolla.

PelikirjaViime vuonna toimittaja, tietokirjailija Elina Lappalaiselta ilmestyi uusi mielenkiintoinen tietokirja suomalaisen peliteollisuuden synnystä ja kehityksestä. Lappalaisen kirja, Pelien valtakunta: Miten suomalaiset peliyhtiöt valloittivat maailman?, avaa poikkeuksellisen laajan ja monipuolisen näkökulman suomalaiseen peliteollisuuteen kuuden suomalaisen peliyrityksen tarinan kautta. Lappalainen ei kuitenkaan keskity vain menestystarinoihin, vaan kertoo eläväisesti sekä menestysyritysten eri vaiheissa kohtaamista haasteista että kokonaisten yritysten epäonnistumisista. Yksittäiset peliyritykset avautuvat kirjassa riittävässä laajudessa ja myös erinäisiä ongelmia yritysten arjesta esitellään, mutta yksittäisten tarinoiden lisäksi Lappalainen on onnistunut rakentamaan suuremman kerronnan kaaren suomalaisen peliteollisuteen. Suomen peliteollisuuden juuret ovat Lappalaisen mukaan yhteisöllisissä peliharrastajissa, jotka kokoontuivat jo varhain 1980-luvulla demoryhmiin ja esittäytyivät Assembly-tapahtumissa 1990-luvun alusta alkaen. Taustalla ovat vaikuttaneet myös Nokia ja Tekes, joista toinen ulkoisti sisällöt ulkopuolelle ja toinen puolestaan pääasiassa rahoitti. Oma roolinsa on ollut myös sarjayrittäjillä, joiden myötä on syntynyt 2000-luvun startup-buumi ja myös ulkomaista pääomaa on alkanut virrata Suomeen.

Lappalaisen näkökulma peleihin, pelaamiseen ja peliyhtiöihin ei ole niin laaja kuin se parhaimmillaan voisi olla, mutta valintoja ja rajauksia pitää jokaisen kirjoittajan luonnollisesti tehdä. Lappalainen keskittyy kuvaamaan suomalaisia peliyrityksiä ennen kaikkea liiketoiminnan ja -talouden näkökulmasta, joten sinänsä peleistä ja pelaamisesta jää hieman puutteellinen kuva. Taloustoimittajana Lappalaisen näkökulman valinta on kuitenkin onnistunut, sillä pelituotanto on tuotantoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei ole satunnaista koodailua tai grafiikan luomista, vaan kovaa aivotyötä ja tavoitteellinen pelituotanto vaatii usein rahaa, paljon rahaa. Myös kassamagneettien syntyä Lappalainen analysoi taitavasti. Remedy, Rovio ja Supercell olivat minulle toki entuudestaan tuttuja, mutta esimerkiksi Supercellin Clash of Clansin valtaisa menestys jäi ainakin minulta huomaamatta ennen kuin Softbank tuli ja osti 51 % yhtiöstä. Supercellin ja muiden suomalaisten pelitalojen menestyksestä toivottavasti kuullaan vielä tulevaisuudessa lisää.

Lappalainen on kuitenkin onnistunut pusertamaan 300-sivuiseen runsaasti miellyttävää kuvitusta sisältävään kirjaan ihailtavan syvällisiä havaintoja peliteollisuuden arjesta, pelien tekemisestä ja peliyritysten arjesta. Runsaasti julkisuutta saaneiden suomalaisten suurmenestysten jälkeen voi olla vaikea muistaa, etteivät kaikki peliyritykset tai pelit suinkaan ole menestyksiä. Hyvänkin pelin erinomainen aloitus voi lopulta hyytyä verrattain nopeasti. Pelialan muutoksesta Lappalainen rakentaa tasapainoisen kuvan, mutta varsinkin mobiilipelien myötä kilpailu näyttää kiristyneen merkittävästi ja menestyminen on entistä vaikeampaa. Suomalaisten pelitalojen menestykseen on selvästi vaikuttanut myös teknologinen murros, joka on muuttanut niin pelien jakelun kuin myös ansaintalogiikan.

Kirjan alussa Lappalainen luo hyvin nopean yleiskuvan suomalaisen peliteollisuuden taloudesta ja kehitystä, jonka jälkeen hän esittelee yksitellen valitsemansa suomalaiset menestyneet peliyritykset. Kirjan loppupuolella Lappalainen esittelee lukuisia lupaavia suomalaisia peliyrityksiä ja esittää joitakin ajatuksia suomalaisen peliteollisuuden tulevaisuudesta. Kirjan loppuun olisi mielestäni hyvin sopinut ainakin henkilöhakemisto.

Atena-kustantamo tehnyt hyvää työtä kirjan taittamisen, ulkomuodon ja ulkonäön kanssa. Kirja on tukevan kovakantinen, painojälki on laadukasta ja kuvat ovat hyvälaatuisia. Kirjan kansi oli erityisen hauska, sillä siitä suomalaispelejä tunteva voi löytää viitteitä useammasta kuin yhdestä menestyspelistä. Kirjan leveisiin marginaaleihin on lisäksi piilotettu taustoittavia yksityiskohtia: esimerkiksi sivulta 115 löydät linkin lintujen ja possujen rauhanneuvotteluihin ja sivulta 213 löytyy linkki Ilkka Paanasen, Taizo Sonin ja Peteri Koposen haastatteluun vuodelta 2014. Pieniä kirjoitus- ja asiavirheitä on siellä täällä, mutta ne eivät juurikaan häiritse muuten sujuviaa kerrontaa ja analyysiä.

Suomalaisen peliteollisuuden historia ja nykytila on minulle Terra incognita, joten kirja oli aidosti hyödyllinen johdanto suomalaisen pelimaailman menneisyyteen ja nykyisyyteen.

Arvosana: 9+/10

Kuvalähde: Ryan Somma via Foter.com / CC BY

 

/Thomas Brand

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit