Passiivinen sijoittaminen – aktiivista järjenkäyttöä

Onko passiivinen sijoittaminen aktiivisen sijoittamisen vastakohta? Usein kuulee sijoitusalan ihmisten kinastelevan aiheesta. Osakepoiminnan ja/tai sijoitusten ajoittamisen kannattajat sanovat pystyvänsä luomaan lisäarvoa sijoitussalkkuun, aktiivisesti markkinoita seuraamalla ja lukemalla paljon. He pitävät passiivista sijoittamista laiskojen ja vähän tyhmempien ihmisten puuhana. Passiivisen sijoitustyylin puolustajat taas pitävät aktiivisijoittajia akateemista näyttöä välttävinä narsisteina, jotka uskovat itsestään vähän liikoja.

Molemmat lähestymistavat ovat kuitenkin sidoksissa toisiinsa. Passiivisen sijoittamisen argumentit pätevät myös aktiiviseen sijoittamiseen.

Mikä ihmeen passiivinen sijoittaminen?

Passiivisella sijoittamisella tarkoitetaan sellaista lähestymistapaa sijoittamiseen, missä ei tehdä ennusteita yksittäisten arvopaperien tulevaisuuden kehityksestä. Sijoituksia tehdään jonkun ennalta määritetyn, yleensä pienen vaivan vaativan strategian pohjalta. Yleisin passiivinen sijoitusmuoto on indeksirahastot, missä rahaston varallisuus sijoitetaan jonkin indeksin mukaisesti. Indeksi puolestaan muodostuu arvopaperikorista, jonka sisältöä useimmiten määrittää kolmas osapuoli (esimerkiksi paikallinen pörssi, tai STOXX, FTSE, S&P Dow Jones). Korin yhteenlaskettu arvonkehitys on yhtä kuin indeksin kurssikehitys.

Indeksirahasto sijoittaa indeksikorin mukaisiin osakkeisiin, täsmälleen samoilla painoilla kuin indeksissäkin. Näin indeksirahasto seuraa mahdollisimman hyvin indeksin kurssikehitystä. Pieniä eroja kuitenkin syntyy rahaston kuluista (hallinnointipalkkio + kaupankäyntikulut) ja osakelainauksesta saaduista, indeksiin nähden ”ylimääräisiistä tuotoista” (jotka vähentävät kulujen jarrutusvaikutusta).

Lisäksi monet indeksit eivät huomioi osakkeista saatuja tuottoja. Kun vertailet (aktiivisen tai passiivisen) varainhoitajan osaamista, muista aina verrata niitä tuottoindeksiin, missä indeksikorissa olevien yhtiöiden osingot on huomioitu indeksin kurssikehityksessä. Muuten annat vuotuisen osinkotuoton edestä (Suomessa noin 4 %) tasoitusta varainhoitajallesi.

Koska passiivinen sijoittaminen on helppoa, indeksirahastojen kulut ovat myös alhaiset. Aktiivisten rahastojen vuotuiset hallinnointipalkkiot liikkuvat 1-2 prosentin paikkeilla, johon on lisättävä noin 0,5 prosentin (aktiivisen kaupankäynnin synnyttämät) kaupankäyntikulut, jotka eivät sisälly rahaston hallinnointipalkkioon. Indeksirahaston hallinnointipalkkiot lasketaan prosentin kymmenyksissä, ja koska indeksirahaston osakesalkulla ei käydä aktiivisesti kauppaa, sen kaupankäyntikulutkin ovat hyvin pienet.

Aktiivinen järkeily?

Jos passiivinen sijoittaminen on näin helppoa, halpaa ja kaikkien ulottuvilla, onko se sitten kannattavaa? Ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti voisi olla aktiivisia näkemyksiä hyödyntävälle sijoittajalle?

Koska markkinatuotto muodostuu kaikkien sijoittajien keskimääräisestä tuotosta, ennen kuluja, on selvää, että minimoimalla kulut, saat keskimääräistä parempaa nettotuottoa (katso myös aikaisempi blogi aiheesta). Tähän ei tarvita tilastoja tai akateemista näyttöä, se on yksikertaista järjenjuoksua. Siksi myös aktiivisessa sijoittamisessa kannattaa minimoida siitä syntyviä, korkeampia kuluja.

Lisäksi aktiiviset sijoituspäätökset eivät aina tuota markkinoita parempaa tulosta. Päinvastoin. Akateeminen tutkimus on pikemminkin osoittanut, että kehittyneillä markkinoilla, aktiivisesti hallinnoitujen rahastoiden tuotto keskimäärin jää vertailuindeksilleen, suunnilleen yhteenlaskettujen kulujensa verran (katso esimerkiksi Vanguard -sijoitusyhtiön perustajan kirja aiheesta). Poikkeuksia toki on ja aktiiviselle sijoitustyylille löytyy paikkansa, mutta ne ovat harvassa (niistä enemmän seuraavassa blogissani).

Hyvän aktiivisen salkunhoidon tunnistaa usein nöyrästä asenteesta aktiivisen sijoittamisen korkeampia kuluja kohtaan, koska ne toimivat tuoton jarruvarjona. Aktiivisilla sijoituspäätöksillä pitää ensin peitota siihen liittyvät korkeammat kulut. Vasta sen jälkeen aktiivinen sijoittaminen alkaa tuottaa lisäarvoa. Satunnaisesti tämä on helppoa, mutta vuosi toisensa jälkeen? Näin ollen taitavat aktiiviset sijoittajat ovat usein myös nöyriä, koetun onnistumisen mahdollisesta haihtumisesta tilastollisen näköharhan mukana, tarpeeksi pitkän tuottohistorian myötä.

On totta, että kustannustehokas passiivinen strategia ei kymmenien vuosien kuluttua johda, varteenotettavien sijoitusvaihtoehtojen seasta, ryhmän parhaimpaan tuottoon. Mutta se johtaa varmuudella keskivertoa parempaan tuottoon. Aktiivisen sijoitustyylin tuottamasta suhteellisesta paremmuudesta ei etukäteen tiedetä yhtään mitään. On mahdollista, että sijoitustuottosi on paras tai huonoin. Tai jotain siltä väliltä. Passiivinen sijoittaminen on ymmärrystä ja riskien minimointia. Neljänkymmenen vuoden kuluttua on ikävä huomata että eläkesäästöt onkin tuottanut vaihtoehtoja huonommin.

Lieneekö siinä syy, miksi Warren Buffet, maailman kiistattomasti pitkäjänteisin, ehkä kustannustehokkain, mutta ainakin menestyksekkäin, aktiivinen salkunhoitaja suosittelee omien varojensa sijoittamista indeksirahastoon, kun aika hänestä jättää?

(Katso tämänkin blogin hengenheimolainen The Economistin artikkeli “Sijoitan varojasi ruokapalkalla”)

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Kuvien lähteet: www.todayifoundout.com (Benjamin Franklin)