Osto: Fortum, toinen erä

Olemme lisänneet omistustamme Fortumin osakkeessa yhtiön kurssin laskettua yhä houkuttelevammalle tasolle. Ostimme Fortumia ensimmäistä kertaa kesäkuussa 14,14 euroa/kpl, jolloin sanoimme myös, että olemme valmiita kaksinkertaistamaan positiomme kurssilaskun jatkuessa. Nyt ostohintamme oli 13,00 euroa. Ostojen välillä Fortum julkaisi odotettua heikomman Q2 raportin, mutta mielestämme iso kuva ei siitä huolimatta ole muuttunut.

Korostamme, että Fortumin toimialalla yksi neljännes on aivan liian lyhyt aika määritellä yhtiön menestymistä. Investoinnit alalla tehdään kymmenien vuosien ajaksi, ja pitkän tähtäimen tarinan ollessa kunnossa heikkoja neljänneksiä kannattaa ajatella enemmänkin hyvinä ostokohtina. Näin me ainakin ajattelemme. Fortumin defensiivinen liiketoiminta, vahvat kassavirrat, terve tase, edullinen arvostustaso sekä turvallinen ja jo erittäin korkea osinkotuotto (ostohinnalla 7,5 %) ovat erittäin houkuttelevia nykyisessä erittäin epävarmassa markkinaympäristössä. Alkuperäinen sijoitusajatuksemme on siis edelleen voimassa.

Fortumin osaketta on painanut viimeaikoina mm. sähkön hinnan romahtaminen, heikko Q2 tulos sekä osaltaan spekulaatiot sähkön hinnan romahduksen jatkumisesta myös tulevina vuosina. Vaikka sähkön hinta on Nord Poolissa jo lähes historiallisen alhaisella tasolla, pidämme huolia liioiteltuina. Sähkön hinnan lasku johtuu erityisesti vesivoiman hyvästä saatavuudesta Pohjoismaiden vesivarantojen ollessa tällä hetkellä huomattavasti normaalitasoja korkeammalla sekä jossain määrin heikosta kysyntänäkymästä ja CO2-päästöoikeuksien hinnan laskusta. Merkittävimmät syyt laskulle ovat siis ohimeneviä, ja uskomme sähkön hinnan elpyvän loppuvuoden aikana. Kolmas neljännes tulee todennäköisesti kuitenkin olemaan Fortumille vielä heikohko, joten lyhyen tähtäimen pikavoittoihin emme usko.

Fortumin arvostustaso on laskenut jo pohjamutiin. Kuluvan vuoden P/B-luku on jo alle 1,2x, mikä on edullisin taso miesmuistiin. Keskimäärin viime vuosina Fortum on arvotettu reilusti yli 50 % korkeammalle. Yhtiön osakekurssi kävi finanssikriisin puhjetessa hetken alle 14 euron vuoden 2009 alussa, mutta yhtiön arvostustaso oli silloinkin noin 1,5 kertaa tasearvo. Fortumin riskiprofiili on suhteessa muuhun pörssiin erittäin matala ja nyt jo 7,5 %:n osinkotuotto rajoittaa mielestämme huomattavasti osakkeen laskunvaraa. Uskomme siis edelleen, että olemme jo lähellä pohjatasoja ja vaikka osake ei nousisi, uskomme ainakin saavamme Fortumilta muhkean osinkotuoton.

Voitte lukea aikaisemman laajemman viestimme asiasta tästä linkistä.

Omistamme Fortumin osakkeita.

-Inderes

Photo credit: J-P Kärnä / Foter / CC BY-SA

Vieraskynä
Vieraskynä
vieraileva kirjoittaja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit