Helsingin pörssi on Euroopan paras osinkopörssi osinkotuotoilla mitattuna. Tänä vuonna osinkopotti nousee jälleen uuteen ennätykseen, arviolta lähes 14 miljardiin euroon. Osinkotuoton rinnalla tai sen sijaan sijoittaja voi tarkastella myös osinkokasvua. Tässä merkinnässä listaan tuoreiden osinkoehdotusten perusteella 25 suurimman yhtiön osinkokasvun edellisvuodesta.
Kevään 2019 osingonmaksukausi on startannut – ensimmäisenä osinkoja maksoi ulos KONE jo helmikuun puolella. Osinkoon on oikeutettu, kun omistaa osaketta osingon irtoamispäivää edeltävän kaupankäyntipäivän päätteeksi.
Katso alta Helsingin pörssin 25 suuryhtiön osinkojen vuotuiset kasvuprosentit. Tässä listauksessa ovat mukana suuret yhtiöt (OMXH25). Osinkotuotot perustuvat yhtiöiden hallitusten esityksiin vuonna 2019 maksettavasta osingosta. Yhtiöt on järjestetty mekaanisesti suhteellisen kasvuprosentin mukaan. Lista ei siis ota kantaa yhtiöiden houkuttelevuuteen, vaan tarjoaa yhden tulokulman omatoimiseen tarkasteluun.
Jos luet artikkelia puhelimella, osa taulukosta voi jäädä piiloon. Näet koko taulukon pyyhkäisemällä vasemmalle.
Osake | Osinko tilikaudelta 2017 | Osinko tilikaudelta 2018 | Muutos |
Metsä Board B | 0,21 | 0,29 | 38,1 % |
Neste | 1,70 | 2,28 | 34,1 % |
Stora Enso R | 0,41 | 0,50 | 22,0 % |
Valmet | 0,55 | 0,65 | 18,2 % |
Metso | 1,05 | 1,20 | 14,3 % |
UPM-Kymmene | 1,15 | 1,30 | 13,0 % |
Sampo A | 2,60 | 2,85 | 9,6 % |
YIT | 0,25 | 0,27 | 8,0 % |
Kesko B | 2,20 | 2,34 | 6,4 % |
Elisa | 1,65 | 1,75 | 6,1 % |
Nokia | 0,19 | 0,20 | 5,3 % |
Huhtamäki | 0,80 | 0,84 | 5,0 % |
Cargotec | 1,05 | 1,10 | 4,8 % |
Telia Company | 0,22 | 0,23 | 4,5 % |
Wärtsilä B | 0,46 | 0,48 | 4,3 % |
Orion B | 1,45 | 1,50 | 3,4 % |
Nordea | 0,68 | 0,69 | 1,5 % |
Nokian Renkaat | 1,56 | 1,58 | 1,3 % |
DNA | 1,10 | 1,10 | 0,0 % |
Fortum | 1,10 | 1,10 | 0,0 % |
Kone | 1,65 | 1,65 | 0,0 % |
Konecranes | 1,20 | 1,20 | 0,0 % |
Outotec | 0,00 | 0,00 | 0,0 % |
Outokumpu | 0,25 | 0,15 | -40,0 % |
Ehdotettu mediaanikorotus osingonjakoon 25 suurimman yhtiön joukossa on 4,9 prosenttia edellisvuodesta. Laskelmat perustuvat riskin sisältävälle oletukselle siitä, että yhtiökokoukset hyväksyvät ehdotukset sellaisinaan.
Taulukossa on 24 yhtiötä siksi, koska OMXH25-yhtiöihin lukeutuvan Amer Sportsin hallitus ehdottaa, että vireillä olevan julkisen ostotarjouksen ehdoista johtuen yhtiö ei tässä vaiheessa jaa osinkoa. Voitonjako on ilmoitettu euroina osakekohtaisesti koko tilikaudelta. Laskelmissa ei ole huomioitu omien osakkeiden takaisinostoja, mutta pääomanpalautukset on rinnastettu osinkoihin. Lopuksi on syytä muistaa, että pelkästään yhden vuoden osinkokasvun perusteella ei ole turvallista tehdä sijoituspäätöksiä.
Rakenna osinkosalkku Jukka Oksaharjun opein
Osinkohaaste on 5-osainen videosarja, jossa käydään läpi kaikki oleellinen osinkosijoittamisesta. Ota vastaan #osinkohaaste ja rakenna oma osinkosalkkusi Jukan kanssa! #osinkohaaste alkaa perjantaina 1.3.
Lue lisää #osinkohaasteesta ja ilmoittaudu mukaan.
Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä kirjoitushetkellä Elisan, Fortumin, Nokian Renkaiden sekä merkittävän määrän Sammon ja sen osakkuusyhtiö Nordean osakkeita. Kirjoittaja ei sitoudu päivittämään tähän blogiin omistusmuutoksia tekstin julkaisun jälkeen.Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia tai -kehotuksia taikka strategiaehdotuksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa.Tässä blogissa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään blogin välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa.Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse.Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).
Erityinen vastuunrajoitus: tähän blogikirjoitukseen kerätyt tiedot on hankittu useista eri julkisista lähteistä. Minun pyrkimyksenäni on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa olisi virheitä. En vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä blogikirjoituksessa esitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.
Oi, kumpa yhtiöillä olisi enemmän tuottavia investointikohteita, niin niiden ei tarvitsisi maksella niin paljon osinkoja ja minun osinkoveroja.
Ja toivottavasti omien osakkeiden ostot lisääntyisivät suomalaisissa pörssiyhtiöissä, vaikka joillekin on jääneet traumat Nokian omien osakkeiden ostoista.
Kiitos listauksesta!