Osakekyynisyys vaivaa

Juttelin vastikään sijoittamisesta eräässä illanvietossa. Keskustelukumppanini sanoi, että on menettänyt uskonsa osakesijoittamiseen. Syitä oli kaksi:

  1. Osta ja pidä -taktiikka ei toimi.
  2. Helsingin pörssissä olevilla yhtiöillä ei ole tulevaisuutta.

Olen keskustelukumppanini kanssa eri mieltä, mutta ymmärrän häntä hyvin, koska kuulumme samaan sukupolveen: olemme osakekyynikkoja.

Luin tästä kyynisyyden alalajista ensimmäisen kerran alkuvuodesta. Brittiläinen Tideway Investment Partnersin salkunhoitaja James Baxter kertoi Investors Chroniclen haastattelussa (http://www.investorschronicle.co.uk/2013/01/31/funds-and-etfs/the-interview/bonds-more-certain-than-equities-62ZD4KX4pHKCrCH0p1zSBK/article.html) 40–50-vuotiaista asiakkaistaan, joita yhdistää osakekyynisyys.

Kyynisyys on syntynyt, koska tämä sukupolvi on saanut kokea kaksi pahaa romahdusta vuosina 2000 ja 2009. Hän uskoo, että nykyisten keski-ikäisten kyynisyys säilyy heidän loppuelämänsä.

Se on sääli, koska osakesijoittaminen on kaikkien tutkimusten mukaan tuottoisin sijoittamisen muoto.

Lyhyellä aikavälillä osakkeiden arvossa voi tapahtua dramaattisia nousuja ja laskuja, mutta kun sijoitusaika on kymmeniä vuosia, tuotto on vakaata. Näin ainakin menneisyyden perusteella. Kim ja Tom Lindström ovat laskeneet, että vuosina 1990–2010 osakkeiden nimellinen vuotuinen arvonnousu Helsingin pörssissä oli kahdeksan prosenttia ja osingot huomioon otettuna 12 prosenttia.

Paljon on kuitenkin kiinni sijoittamisen perusasioista: ajoituksesta ja hajautuksesta sekä siitä, mitä yhtiöitä ostaa. 2000 ja 2009 olivat sijoitusmielessä huonoja vuosia, mutta esimerkiksi vuodet 2003–2007 olivat varsinaista kulta-aikaa.

Samalla kun osakekyynisyys kasvaa, osakemarkkinoilla olevat yksityissijoittajat ovat valmiita ottamaan kovaa riskiä. Vaikkapa Talvivaaraa ja Outokumpua viime aikoina tiuhaan tankanneet piensijoittajat tuntuvat ajattelevan, että vaikeuksissa olevat yhtiöt ovat huomispäivän käänneyhtiöitä. Sitten kun hyviä uutisia ei kuulukaan, sijoittaja muuttuu kyyniseksi ja lopettaa koko homman. Toivottavasti näin ei käy Talvivaaran ja Outokummun kanssa.

Itse uskon kaikesta huolimatta osakemarkkinoihin ja suomalaisiin yrityksiin. Monet niistä ovat yllättävän kansainvälisiä, esimerkiksi Wärtsilän liikevaihdosta alle prosentti tulee suomalaisilta asiakkailta. Uskon, että Wärtsilän kaltaisilla kansainvälisillä yrityksillä on tulevaisuutta.

Myönnän, että välillä usko on ollut koetuksella, mutta onneksi salkussani on sellaisiakin osakkeita, joiden arvonnousu on ollut yli sata prosenttia. Ilman osta ja pidä -taktiikkaa se ei olisi mahdollista.

Olen myös ymmärtänyt, että osta ja pidä -taktiikkaa ei kannata soveltaa sellaisiin yrityksiin, joiden toiminta on muuttunut kannattamattomaksi. Nykyään uskallan myös myydä tappiolla.

Elämme poikkeuksellisia aikoja, mutta sellaista se on ollut aina – poikkeustila on osakemarkkinoilla vakio. Oma sijoitussuunnitelmani seuraa Baxterin ohjeita: jos hän sijoittaisi osakkeisiin, hän ostaisi yhtiöitä, joilla on vahva kassavirta ja jotka maksavat hyvää osinkoa.

Vasta aika näyttää, olisiko kyynikkoja kannattanut uskoa.

Kirjoittaja omistaa jutussa mainituista yhtiöistä Outokumpua ja Wärtsilää.

 

/Ninni Myllyoja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
3 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
17.06.2013 23:53

“Oma sijoitussuunnitelmani seuraa Baxterin ohjeita: jos hän sijoittaisi osakkeisiin, hän ostaisi yhtiöitä, joilla on vahva kassavirta ja jotka maksavat hyvää osinkoa.

Kirjoittaja omistaa jutussa mainituista yhtiöistä Outokumpua..”

Ei ole helppoa seurata sijoitussuunnitelmia 🙂

Nimetön
Nimetön
18.06.2013 10:20

Mikäpä estää siirtymästä suuren maailman pörssiin josta saa maistuvia herkkuja. Osta&pidä sijoittamisen helmet ovat nostaneet osinkoaan jopa 50-70 vuotta putkeen, joka ikinen vuosi välittämättä Vietnamin sodasta tai finanssikriisistä. Pakkoko rahojaan on pitää luuseripörssissä?

Nimetön
Nimetön
18.06.2013 17:12

Minä uskon suomalaisiin kansainvälisiin yrityksiin. Niitä on jo pari tusinaa salkussa. Kone on edelleen megatrendissä. Tein Stonella hyvät prosentit, mutta uusi omistaja jatkaa jne…