Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

ETF-rahastoissa ennätyskuukausi sijoittajien vähentäessä USA-riskiään vaalien alla | osakekaupankäynti 10/2024

Helsingin pörssin yleisindeksi laski lokakuussa jopa viisi prosenttia. Yleisindeksi pakitti jälleen alle 10 000 pisteen. Nordnet Suomessa sijoitusaste kasvoi kaikissa sijoitusinstrumenteissa yhteensä 156 miljoonalla eurolla. Yhdysvaltain lähestyvät ja riskipitoisina koetut vaalit näkyivät suomalaisten yksityissijoittajien kaupankäynnissä.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto väheni vuodentakaisesta lokakuusta 2,9 prosenttia. Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät laskivat 13,0 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa kohosi syyskuun 2024 euromääräisestä aktiviteetista 15,0 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäynti vilkastui edelliskuuhun nähden 21,5 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä edelleen suurin 12,5 prosentilla kauppojen määrästä.

ETF-rahastoissa ennätyskuukausi – sijoitusaste kasvoi eniten koko syksyn aikana

Lokakuusta tuli kuluvan kalenterivuoden neljänneksi paras ja päättyvän syksyn paras ostokuukausi. Suorien osakepoimintojen sijaan hajautus oli kuitenkin kuukauden hallitseva teema. Kotimaisia pörssiosakkeita netto-ostettiin Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta kuukauden aikana 46 miljoonalla eurolla. Näin suurta ostoinnostusta koettiin suomalaisissa pörssiosakkeissa viimeksi huhtikuussa. Osaltaan ostohaluja kasvatti yleisindeksin viiden prosentin niiaus Q3-tuloskauden aikana. Ulkomaisia pörssiosakkeita kevennettiin hienoisesti miljoonalla eurolla NDIVIAn johdolla.

Edelliskuukausien tavoin kotimaiset yksityissijoittajat sijoittivat lokakuussa lisää varoja rahastoihin jopa yli sadan miljoonan euron kuukausitahdilla. Pörssinoteeratut ETF-rahastot tekivät lokakuussa kaikkien aikojen ennätyskuukautensa Nordnet Suomessa. Lokakuun aikana pörssinoteerattuihin ETF-rahastoihin virtasi lisäsijoituksia nettona peräti 58 miljoonaa euroa. Perinteisiin rahastoihin tuli lisäsijoituksia 52 miljoonaa euroa.

Trendaaviksi rahastoiksi ovat viime aikoina loikanneet nousutrendillä olevat jalometallit, kuten kulta ja hopea. Näissä rahastovalinnoissa voi nähdä varautumista Yhdysvaltain vaalien tulokseen, jossa Donald Trumpin mahdollinen voitto saattaisi olla omiaan kiihdyttämään inflaatiota ja saamaan sijoittajat etsimään turvasatamia jalometalleista. Toisaalta lokakuun ETF-valinnoissa korostui myös koko Yhdysvaltain markkinan poissulkeva rahasto, mikä osaltaan viittaa yksityissijoittajien haluun vähentää jenkkimarkkinan riskiä. Ilmiö korostui erityisesti aktiivisimpien asiakkaiden keskuudessa, siinä missä passiiviset kuukausisäästäjät jatkoivat lisäsijoitusten tekemistä myös Yhdysvaltain markkinoille.

Neste jatkoi ylivoimaisena ostosuosikkina

Neste jatkoi siitä mihin syyskuussa jäi ja otti lokakuussakin kotimaisen suosikkiosakkeen viitan harteilleen. Yhtiön osake oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa lokakuussa kaikilla mittareilla vaihdetuin ja netto-ostetuin, kun osakkeen kurssitaso putosi kuukauden aikana 16 prosenttia syyskuisen 17 prosentin kurssilaskun perään. Koko vuoden 2024 ajan on ollut havaittavissa vahva trendi, jossa ulkomaiset sijoittajat keventävät Neste-omistuksiaan suomalaisten yksityissijoittajien lisätessä omistustaan. Aika näyttää, osoittautuvatko suomalaissijoittajien vastavirtaan tekemät ostot onnistuneiksi.

Q3-tuloskaudesta tuli kaksijakoinen – tulevien osinkoehdotusten signaaliarvo on korkea

Q3-tuloskausi muodostui kaksijakoiseksi. Suuressa kuvassa talousnäkymän ei voi todeta kirkastuneen, mutta inflaation ja korkojen nousun kurimuksen vaikein ajanjakso näyttää jääneen taakse. Meneillään on erittäin mielenkiintoinen viimeinen vuosineljännes, jonka lukujen julkistamisen yhteydessä ensi vuoden alussa pörssiyhtiöt esittävät myös kevään osinkoehdotuksiaan. Niillä on nyt tavanomaista suurempi signaaliarvo.

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä kotimaista osaketta – lokakuu 2024:

Ostetuimmat osakkeetNetto-ostoarvo (EUR)Myydyimmät osakkeetNettomyyntiarvo (EUR)
Neste16 174 181Nokia-19 186 514
Nokian Renkaat11 986 829Kesko B-5 383 359
UPM-Kymmene8 475 355Mandatum-5 051 295
Valmet7 360 158Nordea-3 864 392
Citycon4 189 345Sampo-2 218 703
Metsä Board B3 928 022Fortum-1 799 772
Kojamo3 615 390Huhtamäki-1 372 146
Qt Group3 604 462Cargotec-1 300 364
Tietoevry3 362 297Kone-1 159 757
Wärtsilä2 684 938Harvia-886 915
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit, euroina

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä ulkomaista osaketta – lokakuu 2024:

Ostetuimmat osakkeetNetto-ostoarvo (EUR)Myydyimmät osakkeetNettomyyntiarvo (EUR)
Rheinmetall AG2 970 893NVIDIA-7 351 071
Meta Platforms2 436 229Tesla-2 907 903
Petroleo Brasileiro1 544 510Carnival-1 538 111
Investor AB B1 323 555Novo Nordisk B-1 420 518
Microsoft1 223 564Kindred Group-1 239 673
AMD1 123 203Alibaba Group-1 176 029
Berkshire Hathaway1 070 930Deutsche Telekom-1 047 944
ASML Holding981 884Apple-971 740
Global Atomic Corp979 893MicroStrategy A-930 988
CleanSpark911 640Aker Carbon Capture-857 429
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit, euroina

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.