Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Tekoäly-NVIDIAn osaketta ostettiin enemmän kuin suomalaisosakkeita yhteensä | osakekaupankäynti 06/24

Helsingin pörssin yleisindeksi laski kesäkuussa kolme prosenttia, Yleisindeksi peruutti 10 000 pisteen ja vuodenvaihteen kurssitason alle. Nordnet Suomessa sijoitusaste nousi kaikissa sijoitusinstrumenteissa yhteensä 122 miljoonalla eurolla. Lisäsijoituksia virtasi tasaisesti kaikkiin sijoitusluokkiin.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta kesäkuusta 14,7 prosenttia. Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 14,5 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa putosi toukokuun 2024 euromääräisestä aktiviteetista 18,0 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäynti hiipui edelliskuuhun verrattuna 14,8 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä edelleen suurin 10,9 prosentilla kauppojen määrästä.

Lisäsijoituksia virtasi ulkomaisiin osakkeisiin, rahastoihin ja ETF:iin

Kesäkuun osakekauppaa hallitsivat kevään tavoin Neste ja ulkomaiset osakkeet. Kuukauden aikana Helsingin pörssin osakkeita netto-ostettiin Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta kuudella miljoonalla eurolla. Ilman tuntuvia Neste-ostoja yksityissijoittajien kotimainen osakepaino olisi vähentynyt noin 20 miljoonalla eurolla. Ulkomaisia pörssiosakkeita lisättiin NVIDIAn johdolla nettona jopa 39 miljoonalla eurolla.

Yhtiövalinnoissa sijoittajat kiittivät keväällä vahvoja osinkoja maksaneita yhtiöitä ja siirsivät varoja kurssitasoaan menettäneisiin yhtiöihin. Kokonaisuutena osakkeet, rahastot ja ETF:t keräsivät Nordnetin suomalaisasiakkailta nettomääräisesti yhtä paljon lisäsijoituksia.

NVIDIA innosti enemmän kuin suomalaisosakkeet yhteensä

Neste oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa kolmatta kuukautta peräkkäin ylivoimaisesti sekä vaihdetuin että netto-ostetuin kotimainen pörssiosake. Osake on pudonnut vuoden alusta 47 prosenttia, ja kesäkuun 14 prosentin kurssilasku vahvisti yksityissijoittajien ostohaluja entisestään. Suomalaiset kotitaloudet yrittävät osua toivottuun kurssikäänteeseen.

Tekoäly-yhtiö NVIDIA oli Nordnet Suomen asiakkaiden kuuma ostopaperi kesäkuussa. Yhtiön osake dominoi ulkomaisessa osakekaupankäynnissä kaikkia mittareita. NVIDIAn osakekurssi on noussut vuoden alusta noin 150 prosenttia, mutta osake laski kesäkuun huipusta kesäkuun pohjiin 13 prosenttia. Kuukauden aikana moni yksityissijoittaja iski kiinni osakkeeseen uskoessaan nousutrendin jatkumiseen lyhyen aikajänteen hengähdystauosta huolimatta.

Yksistään NVIDIAn osaketta lisättiin kesäkuussa nettona yli kaksi kertaa enemmän kuin kaikkia suomalaisosakkeita yhteensä nettona. Lisäksi NVIDIAn ja Nesteen yhteenlaskettu netto-ostomäärä vastasi yli 90 prosenttia kaikista suorista lisäsijoituksista osakkeisiin.

Ennakoitu koronlasku vahvisti odotuksia suotuisasta loppuvuodesta

Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkoa ennakoidusti kesäkuussa, mikä oli suuressa kuvassa myönteinen asia osakemarkkinoille. Vaikka keskuspankki ei sitoutunut seuraaviin koronlaskuihin, markkinat odottavat niitä kuluvalle vuodelle. Lähestyvä Q2-tuloskausi yhdistettynä odotuksiin koronlaskuista voi tuoda selvän piristyksen Helsingin pörssin loppuvuoteen.

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä kotimaista osaketta – kesäkuu 2024:

Ostetuimmat osakkeetNetto-ostoarvo (EUR)Myydyimmät osakkeetNettomyyntiarvo (EUR)
Neste26 637 951Mandatum-9 980 210
Kesko B8 332 490Faron Pharmaceuticals-7 983 606
Outokumpu  5 840 604Nordea-5 857 717
Nokian Renkaat5 813 491Fortum-4 544 030
SSAB B1 592 572Wärtsilä-4 418 805
Metso1 533 712Sampo-4 203 277
Valmet1 371 953Orion B-2 970 178
Tietoevry1 311 327Telia-2 186 320
Kojamo1 295 994Qt Group-1 705 471
Sanoma1 086 902Elisa-1 359 964
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä ulkomaista osaketta – kesäkuu 2024:

Ostetuimmat osakkeetNetto-ostoarvo (EUR)Myydyimmät osakkeetNettomyyntiarvo (EUR)
NVIDIA14 914 786Calliditas Therapeutics-1 398 112
Aker Carbon Capture3 982 631Rheinmetall AG-1 079 231
Evolution AB2 412 643BW LPG-737 165
Micron Technology2 295 013Kongsberg-702 436
GameStop2 134 804Lundbergföretagen AB-600 040
Eli Lilly1 705 047Vertiv Holdings A-596 049
Microsoft1 319 792Avance Gas Holding-545 998
Alphabet A1 006 965QleanAir AB-533 483
Investor AB B862 968RTX-516 111
Arm Holdings854 267General Dynamics-497 462
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Katso myös Nordnet Suomen asiakkaiden kesäkuun rahasto- ja ETF-suosikit

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.