Ei tarvita kuin sotu, eli sosiaaliturvatunnus. Sillä pääsee avaamaan arvo-osuustilin pitkäaikaissäästämistä varten (ainakin Nordnetiin). Vaikka vastasyntyneelle lapselle. Miksi sitten tällaista pitäisi ihan vakavissaan harkita?
Mitä aikaisemmin aloittaa kustannustehokkaan, pitkäjänteisen, helpon, “osta ja unohda” -tyyppisen säästämisen osakkeisiin (esimerkiksi rahastojen kautta), sitä pienemmällä panostuksella pääsee tavoitteeseen. Mikä se sitten onkaan. Koska vastasyntynyt ei välttämättä tätä vielä ole hoksannut, vanhempien on hyvä kotimatkallaan synnytyslaitokselta kurvata palveluntarjoajalle avaamaan asiakkuutta.
Lapsen nimiin avattu tili mahdollistaa 4 999 euron verottomat lahjoitukset kolmen vuoden aikana lahjoittajaa kohti. Tuolla kertasummalla vastasyntyneelle kertyy eläkeikään mennessä ylimääräinen suomalainen keskivertoeläke. Eli noin 350 000 euroa. Eikä siihen tarvinnut sijoittaa kuin vajaat viisi tonnia.
Toki jälkeläinen voi aloittaa kolmekymppisenä, säästää itse 200 euroa kuukaudessa 35 vuoden ajan ja päästä samaan lopputulokseen. Mutta silloin tavoitteeseen pääseminen onkin maksanut hänelle 84 000 euroa. Valinta on ensisijaisesti vanhempien. Joko heti tai kasvatuksen muodossa vähän myöhemmin.
Ellet itse ole syntynyt hopealusikka suussa, säästötilin avaamista vastasyntyneelle lapselle kannattaa vakavissaan harkita. Perheen kannalta se on kustannustehokkainta. Vaikka isä olisikin presidentti.
Aiheesta lisää:
Lapselle säästäminen käytännössä
Lapselle säästäminen kannattaa
Korkoa korolle sukupolvien yli
Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteestamartin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella@MartinNordnetja puhelimitse numerosta 050 5918292.Kuvan lähde: MTV.
Toimii, jos markkina on aina nousussa. Jos ei ole, niin ei toimi. Yleisesti ottaen esim. SP500 on osoittanut hienoa nousua kautta historian, mutta sinne mahtuu pitkiä laskukausia mukaan. Jos ostosi osuu laskukauteen, niin korkoa korolle ei tuota mitään, vaan menetät rahaa. Mikäli ostit esim. vuonna 2000, niin jouduit odottamaan kymmenisen vuotta ennen kuin olit edes omillasi. Riittikö kantti vai myitkö laskun aikana? Mikäli myit, hävisit. Mikäli taas et myynyt ennen 2008 laskua, niin jouduit taas odottelemaan monta vuotta päästäksesi +/- nolla -tilanteeseen. Näin siis siinä tapauksessa, että ostit jotain isoa yleisindeksiä. Mikäli taas menit ostamaan jotain hypefirmaa, niin iso osa… Lue lisää >>
Näiden viidellä tonnilla miljonääriksi taustalla on toki selkeä matematiikka, mutta käytännössä tämä ei kyllä taida toimia ihan näin helposti. Jälkikäteen toki löytyy instrumentteja, jolla olisi voinut tavoitteen saavuttaa helpostikin, mutta entä jos katsotaan tulevaisuuteen? Mikään instrumentti ei ole idioottivarma vaan ns. salkunhoitajalta vaaditaan myös tässä tilanteessa näkemyksenottoa. Ja sitäkautta tulee riskisyyttä mukaan. Tiedän kyllä pörssinkeskituottopointit ja miten helposti matemaattisella kaavalla pääsee haluttuun lopputulokseen. Olen itse sijoittanut vajaa 20 vuotta ja kokeillut tätä kahdelle lapselleni ja vaikka salkut on kehittynyt suotuisasta (kenellepä ei olisi viime vuosina), niin en ole täysin vakuuttunut, että homma voisi jatkua samalla tavoin seuraavat 50+ vuotta. Enemmän… Lue lisää >>
@Martin on hienoa kun kirjoitat sijoittamisesta ja inspiroit säästämään!
PS. Tarkoitat kirjoituksessa, että tarvitaan henkilötunnus. Sosiaaliturvatunnusta ei ole käytetty yli neljäänkymmeneen vuoteen enää vaikka se puhekieleen onkin jäänyt. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliturvatunnus
En nyt oikein tiedä.
Näitä lapsen lapsilisät sijoittavia varakkaampia taitaa nytkin olla jo paljon,alkuperäinen tarkoitus näillä tosin taisi olla toinen.
Itselle aika vieras ajatus pitkäaikaisena osakesäästäjänä,samalla kuin on maksettu lainoja ym. elämisen kuluja pienestä palkasta
että lapselle pedataan tuo 350k lisäeläke ilman että ko. jälkikasvun tarvitsee itse kehittää kykyjä hankkia elantonsa vaikkapa sijoittamalla.
Mukavaa ja rahallisesti turvattua elämää nyt varmaan jokainen lapsilleen toivoo,mutta vierastan valmiiksi kaiken antamista kun itse olen joutunut todellisesta nollatilanteesta lähtemään ja kaiken mitä minulla on olen joutunut omilla aivoilla ja kyvyillä hankkimaan.
‘Köyhyys’ kehittää nälkää menestyä ja luonnetta.
Siinä oikein perisuomalainen näkökulma. “Ite en menestyny paskassa elämässä niin pidetään huoli siitä, että omalla lapsella ei ole muita parempia mahdollisuuksia menestyä ettei sillä vaan menisi elämässä paremmin jossain vaiheessa elämää mitä itellä on menny ikinä”. Onhan se mukavampi kitata vaikka lisät kurkusta alas ku antaa mahdollisuutta parempaan elämään mitä itsellä oli. 😀 Nuorena täytyy sanoa, että antaisin vuoden paskimman isän palkinnon samantien jos tälläisen kommentin omilta vanhemmilta saisi.
Hah! Olen nyt 44-vuotiaana eläkkeellä omilla tienesteillä tehtyjen sijoitusten turvin,tosi huonosti menee :D.
Jokainen tosiaan tehköön rahoillaan ihan mitä haluaa,vaikka sitten lastensa eläketurvaan :).
Jos nyt leikitään, että tuo viidellä tonnin panostuksella 350 000 euron eläke toimisi, niin olisiko tosiaan niin, ettet olisi investoinut tuota viittä tonnia lapsellesi? Varsinkaan jos kerran sitä rahaa riittää noin muuten.