Onko deflaatio todellinen ongelma?

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni jonka julkaisen suuremmalle yleisölle, joten tämän tekstin kirjoittaminen itsessään on ollut minulle varsin hauska ja mielenkiintoinen kokemus. Tarkoituksenani on myöhemmin kirjoittaa konkreettisemmin erilaisista sijoituskohteista ja markkinanäkemyksistäni. Tällä hetkellä seuraan raaka-ainemarkkinoita, etenkin arvometalleja, hyvin aktiivisesti joten niistä tulen varmasti jatkossa kirjoittamaan. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa ajattelin kuitenkin heittäytyä hieman teoreettisemmalle alueelle ja pohdiskella kansantaloudellista ilmiötä nimeltä deflaatio. Sanan kaiku herättää pääasiassa negatiivisia mielikuvia. Olipa kyseessä sitten keskuspankkiirit, ekonomistit, akateemikot, poliitikot tai taloustoimittajat kaikki tuntuvat pitävän deflaatiota kenties pahimpana uhkana talouskasvulle. En aio tässä kirjoituksessani lähteä kumoamaan kaikkia argumentteja, joita minua itseäni paljon viisaammat asiantuntijat ovat vuosien saatossa deflaatiosta esittäneet, mutta en malta olla väittämättä että osa yleisistä viisauksista deflaatioon liittyen vaikuttavat varsin oudoilta tai suorastaan vääriltä. Silti näitä samoja argumentteja deflaatiosta tunnutaan toistavan mantran omaisesti pohtimatta väittämien todellista sisältöä.

Aluksi on hyvä muistuttaa että kyseessä on blogikirjoitus eikä väitöskirja, joten en edes yritä perustella kaikkia alla esitettyjä mielipiteitäni tieteellisestä näkökulmasta. Toivottavasti kuitenkin kirjoitukseni herättäisi lukijoissa ajatuksia deflaatioon liittyen. Kysehän on loppujen lopuksi hintojen laskemisesta, minkä pitäisi (muut tekijät ennallaan) olla kuluttajan mieleen.

Mielestäni deflaatiosta puhuttaessa menee tavallisesti kaksi asiaa sekaisin. ”deflatoorinen” voi tarkoittaa joko nousevaa rahan arvoa (eli nimellishintojen laskua) tai talouden ylikuumentumisesta seuraavaa ”kuplan puhkeamista”, jossa varallisuusarvot laskevat.

Kuplan puhkeamisen jälkeinen deflaatio on tavallaan normaali markkinamekanismi, jolla varallisuusarvot palautuvat kestävämmille tasoille. Keskuspankeilla on tapana laskusuhdanteessa taistella tätä luontaista markkinamekanismia vastaan luomalla inflaatiota rahaa painamalla (tai kauniimmin sanottuna määrällisellä elvytyksellä). Hieman yksinkertaistaen tästä on mielestäni esimerkiksi Japanin taloudessa ollut kyse viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Japanissa talouskuplan puhkeamisen jälkeen kipeitä uudistuksia välteltiin ja vuotavaan kuplaan puhallettiin jatkuvasti uutta ilmaa keskuspankin toimesta. Japanissa ikään kuin markkinavoimien synnyttämä deflaatio ja keskuspankin luoma inflaatio taistelivat vastakkain ja inflaatio on ottamassa voiton vasta nykyisen ”Abenomicsin” seurauksena. Japanissa on pitkään ollut samanaikainen deflaatio ja aneeminen talouskasvu, mutta johtuuko jälkimmäinen nimenomaan deflaatiosta vai voisiko taustalla olla joku toinen selittävä tekijä? Itse ajattelen niin että Japanin menetetyn vuosikymmenen taustalla on väärin allokoituneet talouden resurssit 1980-luvun lopun nousuhuuman aikana. Nousuhuuman jälkeen ”luovan tuhon” ei annettu tervehdyttää talouden rakenteita, minkä seurauksena pääoma on näihin päiviin saakka kanavoitunut epäterveisiin rakenteisiin. Deflaatio on mielestäni tässä tarinassa vain sivujuonne, enkä jaksa millään uskoa että ongelmat ratkeavat vain sillä että muutetaan deflaatio inflaatioksi kasvattamalla kierrossa olevan rahan määrää, kuten nykyinen hallinto on toiminut. Japanin määrällinen elvytys on tältä osin vähän sama kuin parannettaisiin kuumetta manipuloimalla kuumemittarin lukemia. Olen vahvasti sitä mieltä että yhtään ainutta talouslamaa ei ratkaista sillä että deflaatiokierre lopetetaan rahaa painamalla. Ongelmat ovat aina jossain paljon syvemmällä.

Toinen nyanssi, joka deflaation yhdistetään rahan ostovoiman kasvu. Tämä ilmiö on tyypillinen etenkin kultastandardissa, jossa rahan määrä pysyy vakiona, vaikka talouden transaktioiden määrä kasvaa. Mikäli oletamme että deflaatio tai inflaation puuttuminen on aina haitallista taloudelle, ei talouskasvun pitäisi tällöin olla mahdollista kultastandardissa. Päinvastaisia esimerkkejä kuitenkin löytyy runsaasti. Esimerkiksi USA:n dollari oli sidottu kultaan vuosina 1789-1971. Tämän 182 vuoden jakson aikana USA koki teollisen vallankumouksen, innovaatioita syntyi, talous ja väkiluku kasvoivat. En lähde väittämään että tämä olisi ollut nimenomaan inflaation puuttumisen ansiota, mutta tämä osoittaa mielestäni vahvasti sen ettei inflaatio ole mikään edellytys talouskasvulle. Vastaavan esimerkin voi ottaa myös Iso-Britannian teollistumisen ajoilta.

Seuraavassa käyn läpi tyypillisiä argumentteja deflaation haitoista. Argumentteja on muitakin, joista osa on varmasti täysin valideja. Alla olevat ovat kuitenkin mielestäni ne kyseenalaisimmat.

1)      Deflaation vallitessa kuluttajat siirtävät tämän päivän kulutustaan tulevaisuuteen, sillä he odottavat hintojen laskevan.

Tämä on kenties se kaikkein yleisin argumentti deflaation haitoista ja itse törmään tähän jatkuvasti. Olin taannoin kuuntelemassa merkittävän kansainvälisen pankin ekonomistin puhetta ja hänkin perusteli deflaatiopelkojaan ennen kaikkea tällä argumentilla, ei niinkään muilla. Mielestäni jo pelkästään maalaisjärkeä käyttäen tämän väitteen voi kyseenalaistaa. Kulutuspäätökset ovat aina tavalla tai toisella sidoksissa aikaan: uusi taulutelevisio ostetaan jotta voidaan katsoa siitä kevään jääkiekon MM-kisat, lomamatka ostetaan jotta voidaan viettää tämä kesä etelän lämmössä, muotivaatteet ostetaan tulevan viikonlopun juhlia varten, ruoka- ja lääkeostokset ovat tottakai aikasidonnaisia jne. Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtä ainutta kulutushyödykettä, jonka ostamista siirtäisin tulevaisuuteen vaikka tietäisin että sen hinta laskisi yksi tai kaksi prosenttia vuodessa. Jos väite 1) on totta, niin silloinhan deflaation vallitessa rationaalinen kuluttaja säästää kaiken kulutuksensa eläkepäiville. Hyperinflaatio ja voimakas deflaatio ovat asiat erikseen, näillä kahdella on varmasti vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen (Stockmannin hulluja päiviä odotellessa moni varmasti malttaa siirtää kulutustaan muutamalla kuukaudella, mutta tämä on eri asia kuin maltillinen deflaatio). Mielestäni on täysin itsestäänselvyys ettei maltillisella deflaatiolla (muut tekijät ennallaan) ole minkäänlaista vaikutusta kulutukseen, joten en voi olla ihmettelemättä miten niin monet korkeasti koulutetut ja korkeassa asemassa olevat henkilöt voivat pitää tätä myyttiä yllä. Minkä takia ihmiset jonottavat tänään ostamaan uutta iPhonea vaikka tietävät että sen hinta tulee hyvin todennäköisesti laskemaan vuoden kuluttua?

2)      Deflaatio syö sijoitustuotot, joten sijoittaminen ei kannata deflaation aikana.

Sijoittajana toki helposti laskee menestystään rahamääräisesti, vaikka sijoittamisen tarkoituksena kai lähtökohtaisesti on ostovoiman kasvun tavoittelu. Täten on kenties vaikea mieltää että inflatorisessa ympäristössä osa ”tuotoista” on vain korvausta inflaatiosta (verottaja ei tätä ainakaan ole ymmärtänyt). Deflaatiolla itsessään ei pitäisi olla reaalituottoihin mitään vaikutusta. Jos yritys maksaa euron osingon per osake tästä päivästä ikuisuuteen niin deflaation aikana tämä tarkoittaa että sijoittajan ostovoima kasvaa vaikkei saatavan rahan määrä mihinkään muuttuisi. Sitä paitsi osakkeet ovat joskus tuottaneet varsin hyvin deflaation aikanakin, jopa nimellistuottoina mitattuna. Jeremy J. Siegelin Stocks For The Long Run –teoksesta käy ilmi että Yhdysvalloissa vuosina 1802-1870, jolloin inflaatio oli keskimäärin 0.1% vuodessa (suurin osa ajanjaksosta oli deflaatiota), keskimääräiset nimellistuotot osakkeista olivat 7.1% vuodessa arvonnousu ja osingot mukaan lukien. Samalla ajanjaksolla lyhytaikaiset valtionlainat tuottivat keskimäärin 5.1%. Tämä esimerkki osoittaa sen että myös deflaation aikana tuottoisa sijoittaminen on mahdollista. 1800-luvun Yhdysvallat ja tämän päivän Eurooppa tai Japani ovat tietysti erilaisia, mutta edellä esittämääni esimerkkiin vedoten ei mielestäni voi väittää että deflaatio ilmiönä on syypää heikkoihin sijoitustuottoihin.

3)      Deflaatio kuihduttaa velkamarkkinat, sillä velan reaaliarvo kasvaa deflaation aikana

Suhtaudun tähän argumenttiin hieman ymmärtäväisemmin kuin kahteen edelliseen, enkä lähde väitettä itsessään kumoamaan. Nykyisenkaltainen massiivinen globaali velkamarkkina on mahdollista vain inflaation aikana, mutta voi kysyä tarvitsevatko yhteiskunnat ylipäätänsä näin suuria velkamarkkinoita (pankkisektori sekä valtiot ovat kenties suurimpia hyötyjiä maltillisen inflaation olemassaolosta). Historian saatossa yhteiskunnat ovat toimineet myös huomattavasti pienemmillä velkamäärillä ja deflatoorisessa ympäristössä. Deflaation vallitessa luonnollisesti tarvitsisimme vähemmän velkaa ja velan vähentyessä varallisuusarvot, kuten asuntojen hinnat, sopeutuisivat tasolle, jolla pystyisimme ne ostamaan pienemmällä velkamäärällä. Asuntoja varmasti rakennettaisiin vaikka velkaa olisi paljon vähemmän saatavilla kuin nyt. Inflaation ylläpitäminen rahaa painamalla on pankkien tukemista, sillä voimakkaan deflaation seurauksena pankkien nykyiset vakuusarvot tulisivat laskemaan ja luottotappioita syntyisi enemmän.

Itse kuulun siihen vähemmistössä olevaan koulukuntaan joka ajattelee että deflaatiolla itsessään ei ole todellista vaikutusta talouskasvuun. Deflaatio toki on tyypillinen piirre laman aikana, mutta ei ongelman ydin. En jaksa uskoa ratkaisumalleihin joissa lähtökohtana on että talous lähtee kasvuun kunhan saadaan ensin parin prosentin inflaatio aikaiseksi. Niille jotka ovat sitä mieltä että deflaatio tosiaan tuhoaa talouskasvun voisin luvata että ainakaan pitkällä aikavälillä ei ole syytä huoleen, sillä deflaatiokierre pystytään aina lopettamaan keskuspankkien päätöksellä. Tämä siitä johtuen että keskuspankeilla on kaikki mahdollisuudet tilanteessa kuin tilanteessa luoda inflaatiota erilaisilla ”epätavallisilla” mekanismeilla kuten velkakirjaostoilla ja osakeostoilla. Keskuspankit pystyvät kasvattamaan tasettaan rajattomasti käytännössä ilman mitään kustannuksia, joten tahtotilasta riippuen inflaatio pystytään aina loppujen lopuksi synnyttämään.

P.S. muutama päivä sitten tuli uutinen (http://www.bloomberg.com/news/2014-04-17/japan-consumer-confidence-drops-to-lowest-level-since-august-11.html), että japanilaisten kuluttajien luottamus talouteen on alhaisimmillaan sitten elokuun 2011. Ei ole nähtävästi deflaation loppuminen saanut japanilaisia shoppailemaan odotetulla tavalla.

*************************************************************************************

Seuraa Twitterissä @timotikkala

Vieraile kotisivuillani: timotikkala.com