Siirry pääsisältöön

Nuoret sijoittajat keskimääräistä riskinottohalukkaampia

Nordnetin kautta osakekauppaa käyvien suomalaisten sijoittajien omistustilastot kertovat, että nuoret ottavat vanhempiaan enemmän riskiä yhtiövalinnoillaan. Myös Venäjä-sidonnaiset yhtiöt kelpaavat suomalaisnuorten ostokohteiksi tällä hetkellä erityisen hyvin. Tarkastelen tässä merkinnässä pääpiirteittäin suomalaisten sijoittajien omistetuimpia osakkeita ikäluokittain 35 ikävuoden molemmin puolin. Tilasto on yhteenveto, joka perustuu Nordnetin kaikkien suomalaisten asiakkaiden kantaan.

Korkeintaan 35-vuotiaat suomalaiset sijoittajat omistavat seuraavia osakkeita:

1. Nokia
2. Fortum
3. Talvivaara
4. Nokian Renkaat
5. Nordea
6. YIT
7. TeliaSonera
8. Outokumpu
9. Sampo
10. UPM-Kymmene

Yli 35-vuotiaat suomalaiset sijoittajat omistavat seuraavia osakkeita:

1. Nokia
2. Fortum
3. TeliaSonera
4. Talvivaara
5. Nordea
6. Outokumpu
7. Nokian Renkaat
8. Sampo
9. UPM-Kymmene
10. YIT

Miten sijoitusvarallisuus jakautuu nuorten ja vanhempien kesken?

Nordnetin kautta osakekauppaa käyvien keskuudessa on huomionarvoista, että yli 35-vuotiaiden sijoittajien hallussa on jopa 78,8 prosenttia kaikesta sijoitusvarallisuudesta. Vastaavasti korkeintaan 35-vuotiaiden sijoittajien nimissä on ainoastaan 21,2 prosenttia varoista. Osuudet on laskettu osakkeiden tammikuun 2015 kursseilla.

Havainto ei kuitenkaan ole lopulta kovin yllättävä. Esimerkiksi opintotuesta on ensinnäkin vaikea säästää mittavia omaisuuksia, ja toisaalta myös jo työelämään ehtineiden mittavat omaisuudet kertyvät ennen kaikkea korkoa korolle -mekanismin kautta, mikä on sidoksissa sijoitushorisontin pituuteen.

Vaikka siis tuottoprosentti olisi vuosittain vakio, kertyvät euromääräisesti suurimmat potit sijoitusuran viime metreillä. Vanhemman sijoittajan prosentissa on usein nolla tai kaksi enemmän kuin nuorella, vaikka itse sijoitukset kehittyvät yhtä hyvin.

Nuoremmat sijoittajat tekevät tällä hetkellä keskimäärin 795 euron kertasijoituksia suoriin osakeostoihin. Sen sijaan vanhemmat hankkivat osakkeita keskimäärin 2010 euron kertasijoituksin. Luvut ovat mediaaneja.

Sellaista johtopäätöstä, että nuoret sijoittajat olisivat vanhempiaan huonompia markkinoilla, ei tietenkään pidä eikä voi tehdä aineiston perusteella. Sijoittaminen ei ole pikajuoksua, vaan maratonjuoksua. Salkun koko kasvaa ensisijaisesti kärsivällisyyden, ei ylitsevuotavan elämänviisauden siivittämänä.

Nokia alkaa olla vanhan liiton puuhastelua

2000-luvun kiistaton suomalainen osakemarkkinoiden ikisuosikki Nokia menettää tällä hetkellä hehkuaan erityisesti uusien nuorten sijoittajien keskuudessa. Yli 35-vuotiaiden asiakkaiden keskuudessa Nokiaa löytyy vähintään yksi osake 38,3 prosentista salkkuja. Korkeintaan 35-vuotiaiden asiakkaiden salkuissa Nokia on edustettuna 5,4 prosenttiyksikköä pienemmässä mittakaavassa, vain 33,9 prosentissa salkkuja.

Vielä vuosi sitten Nokiaa löytyi kaikkien Nordnetin asiakkaiden keskuudessa jopa 45 prosentista salkkuja. Tänään uusilla asiakkailla Nokia tulee salkkuun enää noin 25 prosenttiin asiakkuuksia. Sijoituskohteena Nokian seksikkyys karisi todennäköisemmin matkapuhelinten kuin Jorma Ollilan lähdön mukana.

Sen verran vankka on Nokian suosio kuitenkin takavuosina ollut, että omistetuimman osakkeen sija ei liene uhattuna vielä lähikvartaaleina.

Miten Venäjä-yhtiöiden omistus jakautuu?

Sekä nuorten että vanhempien suomalaissijoittajien salkuista löytyy kymmenen omistetuimman osakkeen joukosta kolme voimakkaasti Venäjä-sidonnaista yhtiötä. Nämä ovat Fortum (molemmilla sijaluvulla kaksi), Nokian Renkaat ja YIT.

Kasvuyhtiönä profiloituneen, Venäjän talvirengasmarkkinoiden kiistattoman ykkösen, Nokian Renkaiden osake on kohonnut nuorten sijoittajien keskuudessa jopa neljänneksi omistetuimmaksi osakkeeksi. Yli 35-vuotiaiden joukossakin rengasvalmistaja on noussut tuntuvasti omistuslistalla, mutta jääden silti vasta seitsemännelle sijalle omistetuimmissa osakkeissa. Tämä viittaa nuorten sijoittajien korkeampaan riskinottohaluun ja -kykyyn.

Myös Venäjän suurimman ulkomaisen asuntorakentajan, YIT:n, osake on noussut viime aikoina tuntuvasti nuorten sijoittajien suosikkiosakkeiden listalla. Tänään yhtiö on nuorten sijoittajien salkuissa kuudenneksi omistetuin ja siten selvästi suositumpi kuin vanhemmilla sijoittajilla, joiden salkuissa osake pitää hallussaan sijalukua kymmenen.

Mainittakoon vielä riskinottohalukkuuden viitekehyksessä, että Talvivaara on nuorten sijoittajien keskuudessa yhtä pykälää omistetumpi kuin vanhempien sijoittajien salkuissa. Toisaalta vanhemmat sijoittajat näyttävät arvostavan asteen verran nuorempia enemmän konservatiivisia osinkotykkejä, kuten UPM-Kymmeneä, TeliaSoneraa ja Sampoa, jotka ovat jokainen korkeammalla sijaluvulla yli 35-vuotiaiden sijoittajien omistetuimpien osakkeiden listauksessa.

Nuoret sijoittavat vanhempia mieluummin ulkomaille

Yleisellä tasolla tarkastellen suomalaisten sijoittajien ulkomaisiin osakkeisiin kohdistamat suorat sijoitukset ovat asemaltaan lapsenkengissä. Väitteen tueksi on havaittavissa, että nuorten sijoittajien salkkujen omistetuin ulkomainen osake, The Coca-Cola Company, saavuttaa kaikissa osakeomistuksissa vasta sijaluvun 50.

Kovin vahvaksi suoritukseksi en hajautuksen näkökulmasta kutsuisi myöskään vanhempien sijoittajien kansainvälisiä yhtiövalintoja, sillä omistetuin ulkomainen osake, Statoil, löytyy omistetuimpien osakkeiden listauksessa vasta sijaluvulta 107. Tämä viittaa siihen, että nuoret sijoittajat lähtevät selvästi vanhempiaan ennakkoluulottomammin merta edemmäs kalaan.

Nämä ovat käsittämättömän alhaisia tasoja suhteutettuna siihen, millaisia hajautushyötyjä maailmalta on saatavissa. Tarkoitan tällä nimenomaan salkun kokonaisuuden hajautushyötyjä, en satumaisen suuria ylituottoja. Helsingin pörssissä esimerkiksi auto-, ase-, tupakka- ja kosmetiikkateollisuus eivät ole lainkaan edustettuina tänään.

Myös toimialoittain analysoiden käy selväksi, etteivät kaikkien alojen globaalit markkinajohtajat ole listautuneet juuri Helsingin pörssiin – ja tässä yhteydessä on muistettava, että pitkällä aikavälillä sijoitus tuottaa tasan niin hyvin kuin ”alla oleva liiketoiminta”, joka kamppailee päivittäin kilpailijoidensa kanssa maailmalla. Kokonaisuutena suomalaisten sijoittajien salkut vetävät (liian) vahvasti kotiinpäin.

Todettakoon Helsingin pörssin viitekehyksessä kuitenkin positiivisena ilmiönä, että nuoret sijoittajat hajauttavat omistuksiaan keskimäärin varsin tehokkaasti. Kymmenenneksi omistetuinta osaketta, UPM-Kymmeneä, löytyy korkeintaan 35-vuotiaiden salkuista vain 9,1 prosentin osuudella. Yli 35-vuotiaiden sijoittajien salkkujen kymmenenneksi omistetuin osake, YIT, sen sijaan löytyy selvästi suuremmasta määrästä salkkuja, jopa 12,6 prosentista.

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Joulukuun 2014 lopussa Nordnetillä oli Suomessa yhteensä 110.400 aktiivista asiakasta. Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä The Coca-Cola Companyn, Nokian Renkaiden, TeliaSoneran, Sammon ja merkittävän määrän Nordean osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: gioiadeantoniis / Foter / CC BY-NC-ND

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
6 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
15.02.2015 13:28

Nyt pitäisi taas muistaa se tosiasia, että monilla Nordnetin asiakkailla on osakesalkkuja muuallakin kuin Nordnetissä. Näin on itsellänikin. Arviolta noin 95 % pörssiosakesijoitusvarallisuudestani on muualla kuin Nordnetissä. Jos Jukka Oksaharju katsoisi Nordnetissä olevaa salkkuani, niin hän pitäisi minua varmaan melkoisena idioottina, koska Nordnetissä olevan salkkuni tuotto on pahasti miinuksella, eikä siinä oikeastaan ole mitään merkittävää hajautusta. Onneksi kuitenkin pörssiosakesijoitustoimintani on kokonaisuutena noin 200 % plussalla, vuosituoton ollessa useita kymmeniä prosentteja. Jukka Oksaharju menee siis pahasti metsään, jos hän alkaa arvioimaan sijoitustoimintani onnistuneisuutta tai hajautusta vain Nordnetissä olevan salkkuni perusteella. Ollakseni reilu Oksaharjua kohtaan, täytyy todeta, että Oksaharjun on tietysti mahdotonta… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
11.02.2015 15:08

On se kumma homma ettei noi välitys hinnat tipu.luvataan vaan että ehkä joskus no kai ne sitten tippuu kun tarpeeksi moni lähtee…

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
12.02.2015 16:49

Samaa mieltä, proaktiivisempi lähestymistapa hinnoitteluun olisi paikallaan. Asiakkaita on vaikeampi saada takaisin, kun lähtö on kerran tapahtunut. Itsekin parhaillaan kartoittamassa vaihtoehtoja ja nimenomaan ulkomaille sijoittaminen ei ole kovin kilpailukykyistä – edes kivijalkapankkeihin verrattuna…

Nimetön
Nimetön
10.02.2015 23:55

SamiEv: Ulkomaisten osakkeiden kampanjat ovat tähän asti vaikuttaneet aina selvästi kunkin kampanjan kohteena olevan osakelajin omistusmääriin, koska lähtötasot ovat suomalaisiin osakkeisiin verrattuna alhaiset (vrt. yllä oleva merkintä). Nyt viittaan kampanjoihin, jossa ulkomaiset kohdeosakkeet on valittu tarjoushinnan kaupankäyntiin tietyn teeman mukaan (näitä yhtiöitä olen kulloinkin tarkastellut usein myös blogissa). “Parhaimmillaan” viime vuosien aikana kampanjan kohteina olevien ulkomaisten osakkeiden omistus on osakelajein tarkasteltuna jopa yli kymmenkertaistunut. Tässä tietysti prosenttilaskun luonne näyttelee merkittävää roolia absoluuttisen omistajamäärän verrattain pienen lähtömäärän johdosta. “Heikoimmillaankin” kampanjat ovat kasvattaneet yksittäisten osakkeiden omistajamääriä kymmeniä prosentteja. Absoluuttisesti tämä on merkinnyt esimerkiksi Coca-Colassa varsin suurtakin volyymiä, koska osakkeella on Nordnetin suomalaisten… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
10.02.2015 05:27

On hyvä kuitenkin huomioida, että useilla sijoittajilla on ulkomaalaiset sijoitukset tehty toisten (halvempien) väliettäjien kautta. Näin ollen pelkistä Nordnetin tilastoista ei kannata liian pitkälle vietyjä analyysejä tehdä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.02.2015 10:40

Uskallampa vieläpä väittää, että tuo (ulkomaisten) etävälittäjien käyttö on suhteellisesti huomattavasti suurempaa alle 35v ikäryhmässä. Ja omasta lähipiiristäni osaan sanoa, että osuus nousee koko ajan. On kuitenkin huomattava, että tuo kirjoitus on itsessään sijoituskäyttäytymisen suhteen osittain harhaanjohtava, koska pelkästään kaupankäynnin hinnalla on hyvin suuri ohjaava vaikutus, minne sijoitukset kohdistuvat. Uskallan väittää, että ulkomaisten osakkeiden osuus Nordetitissa olevissa salkuissa nousisi huomattavasti, jos kaupat olisivat halvempia/saman hintaista kuin Suomeen sijoitettaessa. Sitten Jukalle pari kysymystä… Nordnetilla oli loppuvuonna 2014 kampanja, jossa sai ostaa osakkeita USAsta 10e/toimeksianto… Jukka, miten tuo kampanja vaikutti salkuissa olevien ulkomaisten osakkeiden määrään? Eli miten tilanne eroaa ennen/jälkeen kampanjan? Vähän… Lue lisää >>