Nokian Renkaat muuttanut arviotaan Venäjän rengasmarkkinoiden arvosta merkittävästi – avoin kysymys yhtiölle

Venäjän rengasmarkkinoiden euromääräinen arvo poikkeaa vuosien 2007–2011 väliseltä, jo toteutuneelta ajanjaksolta merkittävällä tavalla Nokian Renkaiden Q2/2012-sijoittajaesityksen ja tuoreimman Q3/2013-katsauksen välillä. Sen sijaan myyntivolyymit ovat kuitenkin kappalemääräisesti Venäjän rengasmarkkinoiden osalta 2007–2011 toteutuneelta ajalta samat molemmissa esityksissä, joten kyse lienee yhdestä ja samasta asiasta jota molemmissa esityksissä kuvataan. Esitän tässä merkinnässä lyhyesti avoimen kysymyksen yhtiön sijoittajasuhteille.

Nokian Renkaiden Q2/2012 ja Q3/2013 -sijoittajaesityksissä henkilöautonrenkaiden jälkimarkkinamyynti Venäjällä esitetään yhteneväisesti vuosien 2007–2011 väliseltä ajalta, kun tarkastelua suoritetaan kappalemääräisen myynnin osalta. Mainittujen osavuosikatsausten välillä on havaittavissa kuitenkin eroja Venäjän rengasmarkkinan euromääräisen arvon suhteen vuosina 2007–2011. Yhtiö on vuonna 2013 nostanut arviotaan Venäjän rengasmarkkinan historiallisesta euromääräisestä arvosta merkittävästi.

Aloitan tarkastelun osavuosikatsauksesta Q2/2012, jonka yhteydessä esitetystä sijoittajapresentaatiosta löytyy seuraava kuva:

Nokian Renkaiden sijoittajapresentaatio Q2/2012

Kuten yllä olevasta kuvasta ilmenee, kesällä 2012 Nokian Renkaiden Q2/2012-tulosjulkistuksen yhteydessä esitetyssä sijoittajamateriaalissa Venäjän rengasmarkkinoiden arvo arvioitiin vuosien 2007–2011 toteuman osalta seuraavasti:

2007: ~ 1 350 mEUR
2008: ~ 1 375 mEUR
2009: ~    850 mEUR
2010: ~ 1 200 mEUR
2011: ~ 1 650 mEUR
Yhteensä 2007–2011 Q2/2012-materiaalissa: ~ 6 425 mEUR

Näitä lukemia on mielenkiintoista vertailla yhtiön esittämiin arvioihin kuluvan vuoden syksyllä, noin seitsemän viikkoa sitten 31. lokakuuta 2013:

Nokian Renkaiden sijoittajapresentaatio Q3/2013

Viimeisimmässä eli Q3/2013-esitysmateriaalissa Nokian Renkaat arvioi Venäjän rengasmarkkinoiden euromääräisen arvon vuosien 2007–2011 osalta seuraavasti:

2007: ~ 1 525 mEUR (+ 13,0 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun)
2008: ~ 1 625 mEUR (+ 18,2 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun)
2009: ~ 1 025 mEUR (+ 20,6 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun)
2010: ~ 1 425 mEUR (+ 18,8 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun)
2011: ~ 1 900 mEUR (+ 15,2 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun)
Yhteensä 2007–2011 Q3/2013-materiaalissa: ~ 7 500 mEUR
Muutos 2007–2011 arviossa: +16,7 % verrattuna aiemmin ilmoitettuun

Nokian Renkaat on reilussa vuodessa leikannut arviotaan Venäjän rengasmarkkinoiden euromääräisestä arvosta vuonna 2017 jopa 30 %. Ymmärrän erinomaisen hyvin, että yhtiön arviot tulevasta kasvusta voivat muuttua ajan mittaan. Se on täysin sallittavaa, ja niin voi tapahtua myös markkinoiden konsensusarvioille. Sen sijaan en ymmärrä miten on mahdollista, että vuonna 2013 muutetaan kuuden vuoden takaisia toteumalukuja vuoden 2007 osalta? Mielestäni yhtiö on sijoittajille selityksen velkaa.

Nokian Renkaiden markkinaosuuden kehitys Venäjällä eli yhtiön ehdottomasti tärkeimmällä kasvumarkkinalla on huomattavasti erilainen riippuen siitä, kumpaa tietoa Venäjän koko rengasmarkkinan euromääräisestä arvosta käytetään. Pahimmillaan yhtiö on antanut sijoittajille Venäjän rengasmarkkinasta aiemmin arvion, joka aliarvioi selvästi koko markkina-alueen rengasmyynnin rahamääräisen arvon.

Jos näin on käynyt, on yhtiö saattanut yliarvioida selvästi oman markkinaosuutensa Venäjän markkinoiden voitoista suhteuttamalla oman myyntinsä aliarvioituun rengasmarkkinan kokoon. Jos ei välttämättä jokaisessa segmentissä, niin ainakin suhteessa kokonaisuuteen. Tälläisella mahdollisella arviointivirheellä on voinut luonnollisesti olla vaikutuksia osakkeen ja siihen liittyvien optio-oikeuksien hinnoitteluun viime vuosina.

Kysyn yhtiöltä, mihin näin merkittävä arviomuutos perustuu? Miten toteutuneet luvut voivat muuttua esityksissänne historian osalta noin 15–20 prosentilla? Minkä uuden tiedon valossa näitä muutoksia on päätetty viestiä sijoittajille vasta nyt, vaikka kyse on jopa kuuden vuoden takaisista luvuista? Koskevatko arviomuutokset yhtiölle olennaisia rengasmarkkinoiden hintaluokkia?

En ole tähän päivään mennessä saanut valuuttakurssimuutoksiakaan täsmäämään eroavaisuuksiin esityksissä. Jos selitys kuitenkin liittyy valuuttakursseihin, olisi mielenkiintoista kuulla laskelmissa käytetyt vaihtokurssit eri ajankohtina.

Kirjoittaja on tarjonnut Nokian Renkaille kommentointimahdollisuutta 9. joulukuuta.

Kirjoittajan toisen sijoituskirjan Hajauta tai hajoa (311 s.) myynti on alkanut!

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Sijoituskirjat ehtivät perille jouluksi, kun tilaus jätetään 18. joulukuuta keskiviikkoon mennessä.

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa Nokian Renkaiden osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
3 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
17.12.2013 10:39

Asun Venäjällä. Venäläiset arvostavat Nokian renkaita ja suomalaisia tuotteita yleensä. Yhtenä ongelmana näkisin sen, että venäläiset haluavat ostaa Suomessa tehtyjä Nokian renkaita, eikä Venäjällä tehtyjä. Se kun ei ole sama asia, vaikka kuinka vakuutetaan, että Venäjällä sijaitseva tehdas on kaikkein uudenaikaisin.

Nimetön
Nimetön
17.12.2013 13:16

Huomiosi siitä, että Venäjän rengasmarkkinoiden historialliset arvot on uudelleenarvioitu vuonna 2013, pitää paikkansa. Menneitä vuosia koskevat keskihinnan tarkennukset teimme Q1/2013 tulosmateriaalin C-segmenttiin, joka koostuu lähinnä venäläisten valmistajien heikompilaatuisista halparenkaista. Nokian Renkaat ei myy C-segmenttiin lainkaan, johtuen sen alhaisesta kannattavuudesta. A- ja B-segmentteihin, joihin Nokian Renkaat Venäjän myynnissään keskittyy, ei ole tehty muutoksia. Kuten graafeistamme huomataan, rengasmarkkinan kasvu tapahtuu lähinnä A- ja B-segmenteissä, joten niissä menestyminen on yhtiömme menestyksen kannalta olennaista, sekä volyymien että katerakenteen näkökulmasta. Tulostekstiemme maininnat Nokian Renkaiden markkinaosuuden kehittymisen suunnasta perustuvat tilastoihin meidän osuudestamme A- ja B-segmenttien kappalemääräisestä kehityksestä. A- ja B- segmentin kehitys on Nokian Renkaiden osalta… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
30.12.2013 17:46

Olisi ollut miehekästä tulla joskus trooliin pörssitunnille jos sellaiseen olit lupautunut. Nyt sinä ja Nordnet sai pahan kolhun maineeseensa. Meilläpäin joku olisi voinut ostaa hamekankaan.