Nämä osakkeet ovat suomalaisten suosimat osinkoaristokraatit

Olen kuvaillut ideaalista sijoituskohdetta sellaiseksi, josta sijoittaja saa vuosittain kasvavan osakekohtaisen voitonjaon säästä ja suhdanteesta riippumatta. Hyvässä suhdanteessa osingonjaon kasvu mahdollistuu yleensä liiketoiminnan kasvun kautta, siinä missä heikomman kasvun aikaan osakekohtaista osinkoa voi olla mahdollista kasvattaa nostamalla osingonjakosuhdetta eli maksetun osingon osuutta liiketoiminnan nettotuloksesta. Listaan tähän merkintään lyhyesti ne suomalaisten sijoittajien suosimat yhdysvaltalaiset yhtiöt, jotka ovat pitkäkestoisella osingonjaon kasvutrendillä.

Standard & Poors -luokituslaitos ylläpitää listaa niin sanotun osinkoaristokraatin kriteerit täyttävistä pörssiyhtiöistä. Luokitusjärjestelmän mukaan pörssiyhtiö ansaitsee osinkoaristokraatin tittelin Euroopassa, jos yhtiö on kyennyt kasvattamaan osakekohtaista osinkoaan vähintään 10 vuotta yhtäjaksoisesti.

Yhdysvalloissa vaaditaan, että New Yorkin pörssissä noteerattavalla yhtiöllä on takanaan vähintään 25 vuoden yhtäjaksoinen osakekohtaisen voitonjaon kasvusarja. Suomessa ei ole toistaiseksi yhtään pörssiyhtiötä kummassakaan kategoriassa.

Osakekohtaisen osingonjaon kehitystrendin tarkastelu on erittäin olennaista pitkäjänteiselle sijoittajalle, koska nousevalla uralla oleva osakekohtainen voitonjako merkitsee käytännössä sitä, että sijoittajan omaan hankintahintaan nähden laskettava osinkotuotto kohoaa joka kevät. Samoin kasvaa salkun kokonaisosinkopotti eli sijoittajan passiivinen tulovirta.

Seuraavassa esitän mekaanisesti New Yorkin osalta pitkäkestoisella osinkokasvutrendillä olevat yhtiöt, joita suomalaiset piensijoittajat ovat lapioineet salkkuihinsa sankoin joukoin. Sulkeista löytyy tieto siitä, miten osake sijoittuu suomalaisten piensijoittajien omistetuimpien yhdysvaltalaisosakkeiden listauksessa, kun mukaan otetaan osinkoaristokraattien ohella kaikki muutkin yhdysvaltalaiset osakkeet.

Suosituimmat osinkoaristokraatit (sijoitus kaikkien USA-osakkeiden listalla)

1. Coca-Cola (1.)
2. Johnson & Johnson (6.)
3. Walmart (7.)
4. AT&T (8.)
5. Procter & Gamble (10.)
6. McDonald’s (14.)
7. ExxonMobil (19.)
8. Chevron (23.)
9. PepsiCo (26.)
10. AFLAC (36.)

Warren Buffettin suosikkiyhtiö Coca-Colan huimaa menekkiä sijoittajien keskuudessa kuvastaa, että limuyhtiöllä on tänään suomalaisten piensijoittajien keskuudessa sama määrä omistajia kuin sijaluvuilla 2–4 olevilla sijoituskohteilla yhteensä. ”Sijoita siihen minkä ymmärrät” näyttää vaikuttavan monessa kotitaloudessa.

Toinen merkillepantava havainto on, että ulkomaisissa sijoituksissa suomalaiset painottavat erittäin voimakkaasti yhtiökohtaista laatua. Toisin sanoen ulkomailta ei juuri osteta lottolappuja, vaan perusvarmaa ja jo kannattavuutensa osoittanutta liiketoimintaa. Tällöin sijoituksen kohtalon ratkaisee yleensä onnistuminen kohtuullisen hankintahinnan (arvostustason) varmistamisessa, ei niinkään yhtiön käänne mahdollisesta liikkeenjohdollisesta, strategisesta ja rahoituksellisesta ahdingosta.

Edeltävää näkemystä tukee se, että suomalaisten omistamien kaikkien yhdysvaltalaisosakkeiden kärkisijat täyttyvät osingonmaksukykyisistä yhtiöistä. Alleviivaamisen arvoista on, että tässä merkinnässä listatuista osinkoaristokraateista Coca-Cola, Johnson & Johnson, Walmart, AT&T ja Procter & Gamble mahtuvat omistetuimpien kärkikymmenikköön paitsi omistetuimpien osinkoaristokraattien, myös kaikkien yhdysvaltalaisosakkeiden listauksessa.

Toisin sanoen puolet suomalaisten sijoittajien TOP 10 yhdysvaltalaisomistuksista lukeutuu osinkoaristokraatteihin. Tämä on terve merkki ja erittäin kannatettava suuntaus. Kun osakekohtainen osinko kasvaa vuosittain ja sijoittaja vielä ohjaa osinkovarat osakkeiden lukumäärän kasvattamiseen uudelleenostoin, paisuu salkun vuotuinen osinkopotti kunnon kulmakertoimella (lyhyen aikavälin kurssimuutoksista riippumatta ja niistä huolimatta!).

Yllä oleva listaus on koostettu Nordnetin suomalaisten asiakkaiden kannasta eri salkkujen mukaan, joissa on vähintään yksi osake kyseistä sijoituskohdetta. Siten kyse on sijoituskohteiden suosiosta nuppilukumääräisesti.

Euromääräisesti tarkasteltuna suomalaiset piensijoittajat ovat tehneet Yhdysvalloista suurimmat osinkoaristokraatteihin kohdistuvat keskiostokset Johnson & Johnsoniin (5980 euroa per salkku) ja pienimmät Coca-Colaan (3690 euroa per salkku).

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä The Coca-Cola Companyn osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: philos from Athens / Foter / CC BY

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
10 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
07.06.2015 10:49

Osinkoaristokraatteihin sijoittamisen järkevyys kärsii sellaisesta “pikkutekijästä” kuin verottaja. Joten olisiko suosituksia sopivasta osingot uudelleensijoittavasta ETF:stä, joka mielellään ei maksaisi lainkaan veroa osingoista (=kotipaikka USA?) tai maksaisi mahdollisimman vähän?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
08.06.2015 09:08

7/10 tuolta listalta löytyy salkusta 🙂
https://www.shareville.fi/profiles/biini/portfolios/14291/positions

Tuo sopivan ETF:n puute taitaa johtua siitä, että DRIP on suosittua USA:ssa eli osingot saa näppärästi ja veroja maksamatta uudelleensijoitettua muutenkin. Suomessa on vähän toisenlainen meno, kiitos neljännelle lyhenteelle eli SDP:lle…

Nimetön
Nimetön
07.06.2015 18:08

Hatunnosto aina blogaajalle, joka mainitsee Suomen ulkopuoliset osakkeet. Vain pienen pieni vähemmistö taitaa sijoittaa maan rajojen ulkopuolelle kun puhutaan suorista osakesijoituksista. Yksi syys on korkeat kulut. Tosin tämäkin on kierrettävissä vaihtamalla välittäjää. Ulkomaisen välittäjän avulla voidaan päästä jopa $0,35/kauppa kuluihin. Toinen syy on uskalluksen puute ja toisaalta outo kuvitelma, että kuvitellaan sen tutun ja turvallisen suomalaisen firman (esim. Talvivaaran) tuovan ne parhaimmat ylituotot. Että ulkomaiseen osakkeeseen sijoittaminen vaatisi jotain erityisiä lisäponnistuksia. Ei vaadi ja hajautus on aina kannattavaa. Verotus ei toki kannusta osinkofirmoihin sijoittamiseen, mutta nyt on todettava edellisen kirjoittajan kommenttiin, että osinkoaristokraatit maksavat usein selvästi pienempää osinkotuottoa kuin tyypillinen… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
08.06.2015 09:52

Pelkästään osinkotuottoja ei kannata verrata, jenkeissä on kuitenkin takaisinostot isommin mukana kuin kotimaisissa yhtiöissä (paria poikkeusta lukuunottamatta, joihin kuuluu ainakin Nokia ja Rapala). Joka on juuri sitä osuutta johon verottaja ei pääse kiinni kunnolla (kiitos hankintameno-olettaman)

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.06.2015 22:14

Mikä olisi hyvä ulkomainen välittäjävaihtoehto, ja saako ne siirrettyä kätevästi nordnettiin?

Nimetön
Nimetön
12.06.2015 18:12

Mitä mieltä arvoisa herra Oksaharju on siitä, että käytettäisiin pörssinoteerattuja indeksiosuusrahastoja (ETF) tämän kasvavien osinkojen strategian toteuttamiseen? Eli ei osteta yhtiöiden osakkeita suoraan, vaan ostetaan tätä strategiaa toteuttavaa ETF:ää. Itselläni on jo melko pitkällä oleva suunnitelma ostaa tiettyjen amerikkalaisten yhtiöiden osakkeita tällaiseen osinkotulosalkkuun, mutta en ole lähtenyt tekemään ostoja vielä. Useita tämän blogiartikkelin top-10 -yhtiöitä löytyy omalta ostoslistaltani, itse asiassa 4 / 10. Tarkalleen ottaen nämä löytyivät omalta ostoslistaltani: 1. Coca-Cola (1.) 2. Johnson & Johnson (6.) 5. Procter & Gamble (10.) 10. AFLAC (36.) AT&T:n sijalla on Verizon, mutta tämä vaatii lisää harkintaa. Juomayhtiöistä otan vain yhden, ja olkoon… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
15.06.2015 08:15

Olisi tietysti myös hieno juttu, jos näihin laatuyhtiöihin sijoittamisesta tehtäisiin hieman edullisempaa. 15€ minimikulu pakottaa vähentämään transaktioiden määrää, jotta kulun osuus ei nouse liian suureksi. On myös harmillista, että naapurimaassa kulu on pienempi kuin meillä..

Listalla tuttuja yhtiöitä, joita omastakin salkusta löytyy.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.06.2015 13:54

Samaa mieltä. Etenkin jos haluaisi tehdä lapsille (pien)sijoituksia jenkkiosakkeisiin, kaupankäyntikulut näyttelevät todella isoa osaa. Veikkaisin, että osakeostoja ja -myyntejä USA:n pörssiin tapahtuisi tuplasti enemmän, jos kaupankäyntikulut olisivat esim. 5-7€ pintaan. Silloin myös pienemmillä summilla kannattaisi tehdä lisäostoja.

Ehkä lisääntyvä kilpailu tulee vaikuttamaan tähän? Nordnetin toiminnasta ja palveluista ei muuten kuin hyvää sanottavaa, mutta ulkomaisilla osakkeilla kaupankäyntikulut harmittaa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.06.2015 14:03

Itse asiassa tuossahan olisi hyvä hinnoitteluvaihtoehto piensijoituksille… Jos ostat osakkeita USA:n pörssistä alle 500€ hinnalla, kaupankäyntikulut ovat vain 5€. Aivan varmasti nostaisi kaupankäyntitransaktiot vähintään kaksinkertaisiksi nykyisistä 🙂

Nimetön
Nimetön
26.06.2015 16:13

Niinpä näytti, että itse olen lapioinut ehdottomasti eniten juurikin noihin yhtiöihin. Näyttäisi noista itselläni olevan puolet samoja ja ihan vielä top 7:sta nekin.