Mt. Gox ja bitcoin – Kuoliko bitcoin? Ei

Jos et ole jo kuullut, niin vielä kolme-neljä viikkoa sitten maailman suurin vuonna 2010 perustettu bitcoin-markkinapaikka Mt. Gox veti töpselin seinästä [1] viime yönä Suomen aikaa ja syvä pimeys laskeutui markkinapaikan ylle. Mt. Goxin lopullisesta kohtalosta ei vieläkään ole täyttä varmuutta [2], mutta huhut konkurssista ovat päällimmäisinä [3]. Mt. Gox on bitcoin-ekosysteemin tunnetuimpia toimijoita, joten sen toimintaan liittyvillä epäselvyyksillä ja yhtäkkisellä katoamisella [4] on merkittäviä lyhyen aikavälin seurauksia itse virtuaalivaluuttaan [5] ja ekosysteemin toimijoita kohtaan tunnettuun luottamukseen [6]. Japanin rahoitusvalvontaviranomainen ei valvo virtuaalivaluuttatoimijoita ja sen puuttuminen tässä tapauksessa Mt. Goxin toimintaan on hyvin epätodennäköistä [7]. Muidenkaan maiden rahoitusvalvojat tuskin tulevat suoraan puuttumaan Mt. Goxin tapaukseen, koska bitcoinin kaltaiset virtuaalivaluutat (tai keinotekoiset virtuaalirahat [8]) eivät kuulu niiden valvonnan piiriin. Rahoitusvalvojat ovat kuitenkin aiheellisesti korostaneet ihmisiä varovaisuuteen bitcoinien kanssa [9].

Mt. Goxin ja muiden bitcoin-toimijoiden viimeaikoina kohtaamista erinäisistä ongelmista on kirjoitettu jo aiemmin laajasti ja perusteellisesti [10], joten pidetään tämä yhteenveto mahdollisimman lyhyenä. Mt. Gox siis julkaisi viime viikolla lyhyen tiedotteen [11], Mt. Goxin toimitusjohtaja erosi teknisten ongelmien säestämänä Bitcoin-säätiön hallituksesta eilen maantaina [12], kaupankäynti bitcoineilla Mt. Goxissa keskeytettiin ja rahansiirrot estettiin (lopullisesti?) [13], Twitter-tili on tyhjennetty [14], Mt. Goxin viralliseksi väitetty kriisisuunnitelma ilmaantui tyhjästä (suuunnitelmassa esitetään ajatus Mt. Goxin uudelleenbrändäyksestä ja pääomaruiskeesta Mt. Goxille [15, 16]), Facebookissa Mt. Goxin seinällä käydään kiivasta keskustelua [17], joissakin paikoissa keskustelu on vielä kuumempaa [18] ja Mt. Goxin verkkosivutkaan eivät tällä hetkellä toimi. Mt. Goxin noususta ja tuhosta tullaan vielä kirjoittamaan paljon [19], mutta kaikessa lyhykäisyydessään Mt. Gox on vuosien ajan kärsinyt erinäisistä ongelmista, mutta markkinapaikan asiakkaat ovat olleet hyvin kärsivällisiä ja antaneet monia monia aiempia ongelmia anteeksi [20].

Mt. Goxin aiemmat teknis-toiminnalliset ongelmat on voinut laittaa alkuvaiheen kangertelun piikkiin, mutta bitcoin-ekosysteemin tilanne muuttui Mike Kriegerin mukaan ratkaisevasti marraskuussa 2013: bitcoin kasvoi vauvasta taaperoksi ja taaperolta odotetaan jo huomattavasti enemmän kuin vauvalta [21]. Nyt tilanne on siis jo täysin toinen ja ongelmia ei voi enää kuitata vain vauvaiän haasteiksi; Mt. Gox ei ryhtynyt riittävän jämeriin toimenpiteisiin havaittujen ongelmien korjaamiseksi ja nyt ongelmat ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että Mt. Goxin tulevaisuus on vaakalaudalla [22]. Mt. Gox on syyttänyt hakkereita [23] hyvin tunnetun ja dokumentoidun teknisen ongelman hyödyntämisestä [24] ja lähes 750 000 [25] (n. 6 % kaikista louhituista [26] bitcoineista; tällä hetkellä n. 265 miljoonaa euroa [27]) bitcoinin varastamiseen Mt. Goxilta, mutt aeäät ovat pitäneet Mt. Goxia klassisena esimerkkinä pankkipaosta [28].

Mt. Goxin johto on siis vierittänyt syyn jonkun muun niskaan sen sijaan, että olisi itse ottanut vastuun ongelmista ja korjannut ne [29]. WIRED-lehden haastattelema Roger Ver pitää Mt. Goxia “maailmanhistorian huonoimmin johdettuna yrityksenä” [30]. Virtuaalivaluuttojen ekosysteemi muuttuu huikealla nopeudella ja Mt. Gox ei yksinkertaisesti ole pysynyt muutoksen kelkassa mukana [31], kun uusia ja parempia kaupankäynnin ja maksukäsittelyn palveluntarjoajia on ilmaantunut kilpakentille [32]. Mt. Gox on menettänyt tasaisesti markkinaosuuksiaan näille uusille ja paremmille toimijoille, jotka ovat tarjonneet Mt. Goxia parempaa palvelua kuluttajille. Bitcoin-innostus on näkynyt ympäri maailmaa ja myös Suomessa [32], vaikka jotkut ovatkin jo ehtineet maalailla piruja seinille [33] ja bitcoinin saama mediahuomio ei ole kaikilta osin mairittelevaa. Suomessa yleistä bitcoin-tietoutta ovat edistäneet ansiokkaasti erityisesti Bittiraha.fi ja Bittikolikko-blogi.

Bitcoin on tietysti altis erinäisille hyökkäyksille [35], mutta Bitcoin-prokotolla ja sen toiminta [36] on kenen tahansa varmennettavissa [36]. Koko bitcoinin nerokkuus on avoimessa lähdekoodissa ja sen olemassaolo ja tulevaisuus eivät suoranaisesti riipu yhdenkään markkinapaikan tai muunkaan yksittäisen ongelman teknisistä tai muista ongelmista [37]. Hetkellisiä pysähdyksiä voi sattua eteen ja silloin tällöin erinäisiä ongelmia voi ilmaantua, mutta ne eivät muuta suurta virtaa juuri mihinkään suuntaan [38]. Bitcoin-ekosysteemi on Talebin sanoin antihauras järjestelmä [39], jota “satunnaisuus, epävarmuus ja iskut vain vahvistavat samaan tapaan kuin rasitus vahvistaa luustoa” [40]. Bitcoinin kaltaisessa hajautetussa järjestelmässä toimijat oppivat virheistään ja ajan myötä ekosysteemi vahvistuu ja kehittyy vanhojen ja kankeiden toimijoiden antaessa tilaa uusille nopeammille ja ketterämmille tulokkaille [41]. Ihmiset kokeilevat erilaisia asioita ja osa näistä yrityksistä johtaa menestykseen [42]. Bitcoinista ja muiden virtuaalivaluuttojen riskeistä on kerrottu Suomessa viimeaikoina runsaasti [43], mutta teoreettisemmin ilmiötä on käsitelty meillä huomattavasti vähemmän [44]. Bitcoinin taustalla oleva block chain [45] on mullistava innovaatio [46], jonka tarkastelua ei voi jättää vain pelkän virtuaalivaluutan tasolle [47].

Mt. Goxin mieletön tarina tullaan kertomaan ja kirjoittamaan kaikkine käänteineen vielä monta kertaa uudelleen [48], mutta bitcoin ei ole virtuaalivaluuttana – tai varsinkaan protokollana [49] – riippuvainen suoraan Mt. Goxista tai muista vaihtopaikoista [50]. Koko bitcoinin olemassaolo ja sen massiivinen potentiaali perustuu juuri siihen, etteivät yksittäiset toimijat voi juurikaan vaikuttaa sen tulevaisuuden kehityskulkuihin. Keskitetyt markkinapaikat tuskin tulevat koskaan katoamaan ja niiden olemassaolosta on lopulta hyötyä kaikille virtuaalivaluuttojen käyttäjille [51], vaikka nimimerkki Satoshi Nakamoto [52] suunnittelikin alkuvaiheessa bitcoinin aluksi mitä ilmeisimmin vain P2P-virtuaalivaluutaksi [53]. Bitcoinissa havaitut puutteet ovat herättäneet paljon keskustelua ja esimerkiksi tammikuussa julkistettu Ethereum-projekti on yritys luoda jotain aivan uutta ja mullistavaa bitcoinin valamalle perustalle [54].

Mt. Goxin valojen pimeneminen yhtäkkiä ei tietenkään ole hyvä juttu ja niin ei olisi pitänyt tapahtua. Jopa tuhannet Mt. Goxiin luottaneet ja sitä käyttäneet asiakkaat ovat mahdollisesti menettäneet satoja tuhansia bitcoineja ja parisataa miljoonaa euroa [55], joten Mt. Goxin vastuulla on nyt perinpohjaisesti selvittää, mitä on tapahtunut, miksi ja miten ihmisten bitcoinit ja rahavarat voitaisiin palauttaa. Tilanne on äärimmäisen valitettava niiden kannalta, jotka ovat jääneet jumiin Mt. Goxiin ja eivät saa itselleen kuuluvia rahavaroja ja bitcoineja liikutettua. Toivon, että Mt. Gox saa parsittua itsensä kasaan ja ihmiset saavat liikutettua omistuksensa johonkin muualle turvallisempaan säilöön.

Wall Street Journalin haastatteleman [56] Bostonin yliopistossa opettavan Mark T. Williamsin mukaan Mt. Goxin hintaero suhteessa muihin bitcoin-pörsseihin [57] kertoo Mt. Goxin merkittävästi kasvaneesta konkurssiriskistä, joka on nyt mitä ilmeisimmin toteutunut. Suomalainen bitcoin-maailman yrittäjä Jeremias Kangas on aiheellisesti huomauttanut, että bitcoinin kaltaisissa virtuaaliekosysteemeissä on riskinsä [58] ja Mt. Goxin ruma tapaus osoittaa, että bitcoiniin liittyy merkittäviä taloudellisia riskejä [59]. Bitcoiniin ja muihin virtuaalivaluuttoihin liittyy suuria tulevaisuuden odotuksia, mutta kannattanee muistaa, että bitcoin on vain eräs (vaikkakin hyvin merkittävä) block chainin mahdollistama innovaatio. Todella paljon uutta ja ihmeellistä on vielä tulossa, koska bitcoin on vasta pintaraapaisua virtuaalitalouden tulevaan maailmaan.

Bitcoinin tulevaisuudesta ja merkityksestä on käyty kiivasta keskustelua jo useita vuosia [60], kun kannattajat ja epäilijät ovat laukoneet edestakaisin näkemyksiään muun muassa bitcoinin toimivuudesta, käytettävyydestä ja perimmäisestä luonteesta [61]. Bitcoin ja muut virtuaalivaluutat jatkuvasti kasvavine ekosysteemeineen haastavat perinteisen tapamme käsitellä vaihdantaa ja talouden toimintaa, joten käytännöllistä ja teoreettista tutkimusta ja osaamista vaaditaan. Mt. Goxin tapaus [62] kuitenkin kertoo varsin selvästi siitä, että virtuaalivaluutat mahdollisesti vaativat toimiakseen mahdollisesti sekä aivan uudenlaisia hallintomekanismeja että nykyistä paremmin toimivia virtuaalitalouden instituutioita [63]. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai osaamista selvittää kaikkia virtuaalivaluuttojen ominaisuuksia, joten parempaa opastusta ja selkeämpiä pelisääntöjä tarvitaan [64].

Yksi asia on kuitenkin mielestäni varma: Mt. Goxin peli ajautui umpikujaan ja uudelleenaloitus tuskin on enää mahdollista, mutta bitcoin ja muut virtuaaliekosysteemit [65] sen kun jatkavat kasvua ja kehitystään Mt. Goxin aiheuttamasta takaiskusta huolimatta.

Huhut bitcoinin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Kuvalähde: xlowmiller / Flickr / CC

Kirjoittajalla ei ole tällä hetkellä omistuksessaan bitcoineja tai muita virtuaalivaluuttoja.

PÄIVITYS (25.2.2014 / 17:40): Mt. Gox on juuri hetki sitten julkistanut sivuillaan varsin karulta kuulostavan tiedotteen:

Dear MtGox Customers,

In the event of recent news reports and the potential repercussions on MtGox’s operations and the market, a decision was taken to close all transactions for the time being in order to protect the site and our users. We will be closely monitoring the situation and will react accordingly.

Best regards,
MtGox Team

PÄIVITYS (25.2.2014 / 21:25): Poistettu maaniset linkit jutusta, jätetty muutama paikoilleen ja lisätty siirretyt numeroituina jutun perään. Toivottavasti sain kaiken mukana. Kiitos Jeremiakselle ja Antille palautteesta.

 

/Thomas Brand

 

Lähteet:

[1] http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/bitcoineja+katosi+satojen+miljoonien+arvosta++suurin+vaihtopalvelu+lakkasi+toimimasta/a969976, http://www.businessinsider.com/reports-mtgox-halts-all-trading-2014-2
[2] http://www.zerohedge.com/news/2014-02-24/bitcoin-community-gangs-bad-actor-mt-gox
[3] http://www.reuters.com/article/2014/02/25/us-mtgox-website-idUSBREA1O07920140225, http://recode.net/2014/02/24/the-mt-gox-bitcoin-exchange-has-disappeared/
[4] http://www.nytimes.com/2014/02/25/business/apparent-theft-at-mt-gox-shakes-bitcoin-world.html?_r=0
[5] http://vr-zone.com/articles/bitcoin-freefall-mt-gox-closes-doors/72773.html
[6] http://two-bit-idiot.tumblr.com/post/77745633839/bitcoins-apocalyptic-moment-mt-gox-may-have-lost
[7] http://www.coindesk.com/japan-regulators-mt-gox-intervention-unlikely/
[8] http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2000118
[9] http://www.reuters.com/article/2014/02/25/us-mtgox-website-idUSBREA1O07920140225
[10] http://spectrum.ieee.org/tech-talk/computing/networks/what-you-need-to-know-about-mt-gox-and-the-bitcoin-software-flaw, http://onbitcoin.com/2014/02/10/failing-bitcoin-exchange-mtgox-spreads-misinformation-creating-price-scare/, http://siliconangle.com/blog/2014/02/11/transaction-id-malleability-attack-spreads-to-bitcoin-wide-ddos-attempt/, http://www.wired.com/wiredenterprise/2013/06/mt-gox-stops/, https://bittiraha.fi/content/katsaus-bitcoin-verkon-kohtaamiin-haasteisiin, http://money.cnn.com/2014/02/24/technology/security/mtgox-bitcoin/, http://online.wsj.com/news/articles/SB10001424052702303650204579377131107915154
[11] https://www.mtgox.com/img/pdf/20140220-Announcement.pdf
[12] http://www.coindesk.com/mt-gox-ceo-mark-karpeles-resigns-bitcoin-foundation-board/, https://bitcoinfoundation.org/blog/?p=462, http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/02/24/mt-gox-erosi-bitcoin-saatiosta-kaaoksen-keskella/20142723/7
[13] http://www.coindesk.com/mt-gox-trading-halts-bitcoin-businesses-move-assure-investors/, http://www.reddit.com/r/Bitcoin/comments/1yre42/mt_gox_ceo_resigns_from_bitcoin_foundation/cfn38sq
[14] https://twitter.com/MtGox
[15] http://two-bit-idiot.tumblr.com/post/77760399932/update-on-mt-gox-this-document-appears-to-be
[16] http://arstechnica.com/business/2014/02/mt-gox-once-the-worlds-largest-bitcoin-exchange-shuts-down/, http://www.coindesk.com/mt-gox-loses-340-million-bitcoin-rumoured-insolvent/
[17] https://www.facebook.com/MtGox
[18] https://news.ycombinator.com/item?id=7295190
[19] http://blog.coinbase.com/post/77766809700/joint-statement-regarding-mtgox
[20] http://www.washingtonpost.com/blogs/the-switch/wp/2014/02/15/bitcoins-largest-exchange-is-dying-heres-why-thats-not-a-problem-for-bitcoin/
[21] http://libertyblitzkrieg.com/2014/02/08/my-thoughts-on-mt-gox/
[22] http://www.businessinsider.com/mt-gox-2014-2
[23] http://two-bit-idiot.tumblr.com/post/77760399932/update-on-mt-gox-this-document-appears-to-be,
[24] https://bittiraha.fi/content/katsaus-bitcoin-verkon-kohtaamiin-haasteisiin
[25] https://news.ycombinator.com/item?id=7294101
[26] https://bittiraha.fi/content/usein-kysytyt-kysymykset#b6
[27] Laskelma suoritettu 25.2.2014 laskimella, joka löytyy osoitteesta http://preev.com/btc/eur.
[28] http://bastiat.mises.org/2014/02/bitcoin-bank-run-take-2/
[29] http://techcrunch.com/2014/02/10/whats-going-on-with-bitcoin-exchange-mt-gox/
[30] http://www.wired.com/wiredenterprise/2014/02/bitcoins-mt-gox-implodes/
[31] http://techcrunch.com/2014/02/10/whats-going-on-with-bitcoin-exchange-mt-gox/
[32] http://delta.geek.nz/image/66717828813, https://localbitcoins.com/
[33] http://news.cision.com/fi/nordnet/r/bitcoin-koukuttaa-suomalaista-miessijoittajaa,c9518000
[33] http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2014/02/11/tekninen-vika-iski-tama-on-bitcoinin-lopun-alkua/20142099/12
[34] http://www.coindesk.com/bitinstant-ceo-charlie-shrem-arrested-silk-road-bitcoin-bust/, http://en.wikipedia.org/wiki/Silk_Road_%28marketplace%29, http://www.forbes.com/sites/andygreenberg/2013/11/18/meet-the-assassination-market-creator-whos-crowdfunding-murder-with-bitcoins/, http://en.wikipedia.org/wiki/Deep_Web
[35] http://vr-zone.com/articles/pony-botnet-steals-virtual-currencies/72771.html
[36] http://en.wikipedia.org/wiki/Bitcoin_protocol, http://www.reddit.com/r/programming/comments/1saa9b/how_the_bitcoin_protocol_actually_works/
[37] http://bitcoinmagazine.com/5294/jeremias-kangas-bitcoin-cannot-be-shut-down/
[38] http://jeremiaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157738-2013-se-vuosi-kun-bitcoin-tuli-mainstreamiin
[39] http://www.terracognita.fi/kirjat/9789525697636.html
[40] http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/kirjat/antihauras
[41] http://www.talentumshop.fi/kirjailijat/mikko-kosonen/nopea-strategia.html
[42] http://www.mattridley.co.uk/blog/the-bitcoin-bubble-and-birmingham-tokens.aspx
[43] http://www.hs.fi/talous/a1390194350806, http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/01/20/suomen-pankki-bitcoin-ei-tayta-maksuvalineen-maaritelmaa/2014905/7, http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2014/01/14/suomen-pankki-varoittaa-bitcoinista/2014609/12
[44] http://rahajatalous.wordpress.com/2013/04/15/bitcoinin-ongelmista/, http://blog.hse-econ.fi/?p=5364
[45] https://en.bitcoin.it/wiki/Block_chain
[46] http://jeremiaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161291-bitcoin-ensimmainen-autonominen-korporaatio
[47] http://reason.com/archives/2013/11/19/bitcoin-more-than-money
[48] http://en.wikipedia.org/wiki/Mt.Gox#History
[49] https://bittiraha.fi/content/bitcoinin-turvallisuusmalli
[50] http://upstart.bizjournals.com/money/loot/2014/02/11/bitstamp-shuts-down-bitcoin-transaction.html
[51] https://forum.bittiraha.fi/index.php?topic=1591.msg14171#msg14171
[52] http://en.wikipedia.org/wiki/Satoshi_Nakamoto
[53] https://bitcoin.org/bitcoin.pdf
[54] http://www.wired.com/wiredenterprise/2014/01/ethereum/, http://www.youtube.com/watch?v=l9dpjN3Mwps
[55] http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/bitcoineja+katosi+satojen+miljoonien+arvosta++suurin+vaihtopalvelu+lakkasi+toimimasta/a969976
[56] http://online.wsj.com/news/articles/SB10001424052702303426304579401883794330454
[57] http://www.coindesk.com/price/#2014-02-24,2014-02-25,close,bpi|bitstamp|btce|mtgox
[58] http://jeremiaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157738-2013-se-vuosi-kun-bitcoin-tuli-mainstreamiin
[59] http://www.reuters.com/article/2014/02/25/us-mtgox-website-idUSBREA1O07920140225
[60] http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/12/28/bitcoin-is-evil/, http://business.time.com/2014/01/03/bitcoin-paul-krugman-is-right-to-hate-them/, http://www.nytimes.com/2014/02/25/business/apparent-theft-at-mt-gox-shakes-bitcoin-world.html
[62] http://gigaom.com/2014/02/24/this-could-be-the-end-of-bitcoin-leak-shows-massive-theft-at-mt-gox-price-falls-below-500-amid-pleas-for-calm/
[63] http://gigaom.com/2014/02/11/is-this-any-way-to-run-bitcoin-mtgox-mess-shows-need-for-grownup-governance/, http://www.fas.org/sgp/crs/misc/R43339.pdf
[64] http://mercatus.org/sites/default/files/Brito_BitcoinPrimer_embargoed.pdf
[65] http://coinmarketcap.com/, http://finance.fortune.cnn.com/2013/12/24/bitcoin-altcoin-cryptocurrency/

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
11 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
25.02.2014 17:10

Olen aina mielissäni jos joku kirjoittaa bitcoinista. Tässä tapauksessa teksti on kuitenkin lähellä lukukelvotonta älyttömän linkkauksen takia. Suosittelen karsimaan 90% linkeistä pois, niin tekstistä tulee luettavampaa. Koosta vaikka erilliseksi lähdeluetteloksi.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2014 21:45

Hoidin tuon lähdemateriaalin loppuun, joten toivottavasti nyt lukukelpoisempi.

Nimetön
Nimetön
25.02.2014 20:11

Ikinä en ole nähnyt yhtä maanista linkittämistä. Saisiko saman ilman linkkisekoilua? Vois olla mielenkiintoinen juttu.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2014 21:44

Jes. Tämä hoidettu. 🙂

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2014 22:09

Kiitos!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2014 22:14

Koskaan ei pitäisi olettaa, että jokin itse mietitty tyyli hoitaa nettikirjoituksen peruskivet kohdalleen olisi hyvä; jos se näyttää huonolta, se on varmaan huono.

Kiitos palautteesta!

Nimetön
Nimetön
25.02.2014 21:33

sama juttu. oli niin hankala juttu silmille, että lopetin ekan kappaleen jälkeen. lähdeviittaukset ovat akateemisessa maailmassa välttämättömiä, mutta talousblogissa aivan tässä mittakaavassa älyttömiä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2014 21:43

Moro!

Ajattelin lukijana liikaa itseäni ja lähteistin hieman hupsusti. Siirsin valtaosan lähdemateriaalista tekstin loppuun yhdeksi listaksi, niin itse tekstiä on helpompi lukea ja seurata.

Nimetön
Nimetön
26.02.2014 20:58

Kiitos hyvästä jutusta, vielä yksi kehitysehdotus lähteisiin: numerot linkeiksi, eivät veisi sen enempää tilaa kuin nytkään, mutta lähteen kiinnostaessa sen saisi kätevästi auki ilman että muuta lukemista tarvitsee keskeyttää .

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
26.02.2014 23:01

Joo, tuo on varmasti paras ratkaisu linkittää tässä blogissa.

Harkitsen sitä jatkossa, kiitos! 🙂

Nimetön
Nimetön
28.02.2014 13:11

Hyvä kirjoitus! Virtuaalivaluutta (mikä se onkaan kun breikkaa) on jotain, jolla on enemmän arvoa kuin eurolla. Enkä nyt puhu taloudellisesta arvosta vaan arvosta vaihdannan muotona… Face, Twitter, Foursq.. rahana. Vaikka Bitcoin olisi yliarvostettu nyt tai menneinä vuosina niin fakta on, että emme edes osaa arvata kuinka paljon aliarvostamme sen vaikutuksia globaalisti pitkällä tähtäyksellä. Tästä pitää huolen “Amaran laki”.