Miten loihtia yli kymmenen prosentin osinkotuotto?

Sanomalehtien taloussivujen osinkotuottoprosentit kuvastavat pörssiyhtiön viimeksi maksaman osakekohtaisen osingon suuruutta osakkeen vallitsevaan pörssikurssiin nähden. Kyse on näin ollen efektiivisestä osinkotuotosta, jota voidaan yksinkertaisemmin kutsua myös uuden sijoituksen osinkotuottoprosentiksi. Tämä ei kerro mitään pitkäjänteisen omistuksen historiallisesta kehityksestä. Koska kyseinen mittari ei ota kantaa osingonjaon muutoksen trendiin eli suuntaan saati sitten kasvunopeuteen, on syytä tarkastella lyhyesti erillisessä merkinnässä osinkotuottoprosentin laskemista sijoittajan omalle hankintahinnalle (yield on cost).

Yield on cost voi kuulostaa käsitteenä melkoiselta monsterilta, mutta sen asiasisältö on kovin yksinkertainen. Laskukaava etenee seuraavasti:

Yield on cost (%) = (osakekohtainen nykyvuosiosinko / hankintahinta per osake) * 100

Esimerkki

Mikäli ostit Nordean osakkeita marraskuussa 2011 osakekohtaiseen kappalehintaan 5,39 euroa ja tuolloisella osakekohtaisella 0,26 euron osingolla, oli sijoitushetken osinkotuotto 4,8 prosenttia. Sittemmin, reilussa kolmessa vuodessa Nordean osakekohtaisessa osingossa kakkonen ja kuutonen ovat vaihtaneet paikkoja keskenään. Viime keväänä maksetulla 0,62 euron osakekohtaisella osingolla sijoittajan vuonna 2011 hankkimien osakkeiden osinkotuotto on jo 11,5 prosenttia (yield on cost).

Edellä lasketulla tavalla tunnusluku kertoo prosenttimuodossa, kuinka paljon osake tuottaa nykyhetken osakekohtaisella osingollaan sijoittajan alkuperäiselle hankintahinnalle. Toisin sanoen laskelma kertoo, mikä on sijoittajan ”oma osinkotuottoprosentti”. Se tietysti määräytyy oman hankintahinnan mukaan. Kerrattakoon tässä yhteydessä vielä, että sanomalehtien ja muiden taloussivujen osinkotuottoprosentti kertoo, millaisen osinkotuoton nykyhetken osakekohtainen osinko tarjoaa uudelle sijoittajalle. “Hyvää osinkoa maksava yhtiö” on siten varsin tulkinnanvarainen lausunto.

Jos sijoittaja hankkii osakkeita lisää matkan varrella, kasvaa osakekohtainen hankintahinta mitä todennäköisimmin sillä edellytyksellä, että sijoittaja kohdistaa ostoksensa kannattaviin ja kasvaviin laatubisneksiin (joiden osakekurssikin kohoaa). Tämä tarkoittaa yield on costin kannalta sitä, että ”sekoitettu yield on cost” tulee laskemaan lisäostojen myötä. Toisin sanoen alkuperäisille ensimmäisille ostoille tuottoprosentti on aina suurempi kuin myöhemmin kalliimmalla ostetuille osakkeille.

Tässä viitekehyksessä on toki syytä alleviivata, että sijoittaja voi myös laskea keskihankintahintaansa laatuyhtiössä, jolloin yield on cost itse asiassa nousee uusien hankintojen myötä. Yleensä osakkeen lisäostot ovat perustelluimmillaan silloin, kun osakekurssi laskee kiistatta yhtiön ulkoisista syistä johtuen. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi geopoliittiset huolet, valuuttakurssien liikkeet tai koko toimialaa koskeva hetkellinen skandaali, joka kohdistuu alan rakenteiden sijaan yksittäiseen kilpailijaan (saaden laumana liikkuvat salkunhoitajat keventämään tilapäisesti koko toimialan painoa sijoitussalkuissa).

Alleviivaamisen arvoista on, että yksittäisen sijoittajan hankintahinnan ohella luonnollisesti yhtiökohtainen laatukin määrittää yield on costin kehityskaaren pitkäjänteisessä sijoituksessa. Aina, kun yhtiö kasvattaa osakekohtaista osinkoaan edellisvuodesta, kasvaa pitkäjänteisen osakkeenomistajan yield on cost.

Huomionarvoista on, että samaan aikaan osakkeen efektiivinen eli uuden sijoittajan osinkotuottoprosentti ei välttämättä muutu lainkaan. Näin tapahtuu, mikäli osakekurssi kohoaa samassa tahdissa osakekohtaisen osingonjaon kanssa (hyvin pitkällä aikavälillä tämä yhteys on erittäin voimakas). Yhtiökohtaisen laadun osalta lisättäköön, että osakekohtaisen osingonjaon kasvu mahdollistuu yleensä myynnin ja tuloksen kasvun kautta (pidemmän päälle siis jaettavan kakun täytyy kasvaa liiketoiminnoissa).

Katsooko tunnusluku historiaan vai tulevaan?

Tunnusluvun käyttökelpoisuudesta onkin sitten useampaa mielipidettä. Pessimistisimmässä tulkinnassa tunnuslukua pidetään vain kuvaajana, joka kertoo, miten yhtiön osingonjako on kehittynyt ostohetken jälkeen. Käyttökelpoisuuden puolesta puhuu kuitenkin se tosiasia, että tunnuslukua voi soveltaa heti ensimmäisen euron sijoittamisesta lähtien.

Tunnusluvun käyttökelpoisuuteen liittyvät mielipide-erot liittyvät lähinnä yield on costin aikaulottuvuuteen eli siihen, kuvaako tunnusluku ainoastaan historiaa vai onko sillä arvoa osakkeen nykyhetken arvostustason haarukoinnissa.

Yksinkertaisessa vastauksessa on mahdollista sanoa, että yield on cost kuvaa nykyhetkeä siltä osin, että laskelmassa osakekohtainen osinko todella on viimeisin yhtiön maksama osinko. Näin ollen laskutoimituksen toinen osatekijä on suoraan tämän päivän suorituskyvyn osoittaja.

Kuitenkaan tunnusluku ei mielestäni itsessään johda oikotien kautta onnelaan. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei laskelman vastaus ota kantaa siihen, kauanko sijoittaja on omistanut osakkeitaan, joille tuotto lasketaan. Onhan myös niin, että ajan mittaan sijoittajan pääomalle laskettavasta tuottovaatimuksesta johtuen yield on costin tuleekin kasvaa merkittävästi hankintahetkestään. Myös inflaatio vaikuttaa tässä tarkastelussa kasvupaineita lisäävällä tavalla.

Yield on costin käyttökelpoisuutta osakkeen osto- tai myyntipäätösprosessissa on mahdollista perustella esimerkiksi verotuksen kautta. Mikäli yield on cost on erittäin korkea (selvästi kaksinumeroinen), on myös osakekurssi mitä todennäköisimmin kohonnut merkittävästi hankintahinnasta. Tällöin tunnusluvun korkea arvo signaloisi sijoittajan korkeita vuotuisia osinkotuottoja ”myös verottajalle korvamerkitylle osalle kurssinousua”. Toisin sanoen näitä osakkeita myymällä sijoittajan tulisi verojen jälkeen löytää tilalle erinomainen uusi kohde, jotta vaihdoksessa olisi taloudellista järkeä.

Muilta osin yield on cost ei nähdäkseni sovellu millään tavoin osakkeen nykyhetken arvostustason haarukointiin. Siihen soveltuvat paremmin efektiivinen osinkotuottoprosentti, toisin sanoen uuden sijoittajan osinkotuotto, ja osingonjakosuhde, joka kertoo, kuinka tukevalla pohjalla vallitseva osakekohtainen osinko on yhtiön tuloksentekokykyyn nähden (osingon voi toki lyhyessä juoksussa maksaa kassasta, vaikka tulos jäisikin vuotuisesta osinkotasosta hetkellisesti).

Efektiivisen osinkotuottoprosentin käyttökelpoisuus osakkeen vallitsevan arvostustason haarukoinnissa perustuu pitkälti siihen, että järkevästi hinnoitellussa sijoituskohteessa myös uudelle sijoittajalle pitäisi olla tarjolla riittävä tuotto-odotus kohtuullisin kasvuoletuksin. Mikäli näin ei ole ja efektiivinen osinkotuottoprosentti jää kovin matalaksi ilman yhtiökohtaista selvää kasvunäkymää, on arvostustaso lähtökohtaisesti vaarallisen korkea.

Saman voi toki ajatella kääntäen siten, että efektiivinen osinkotuottoprosentti olisi korkea ja myös yhtiökohtaiset kasvuajurit olisivat paikoillaan. Tällöin osake olisi silmin nähden edullinen perusskenaariossa, täysin riippumatta siitä, millaisia yield on costeja yhtiön omistajien salkuissa jo on.

Todettakoon vielä tämän kappaleen lopuksi, että sijoittaja voi luonnollisesti hyödyntää yield on costin laskukaavaa ennustaessaan sijoituksensa tulevaisuutta. Toisin sanoen hän voi olettaa yhtiön osakekohtaiselle osingolle esimerkiksi viiden, kymmenen tai viidentoista prosentin vuotuisia kasvuprosentteja sijoitushetken jälkeen ja laskea, millaisen tuoton osakekohtainen osinko tarjoaisi tarkasteluhetken (sijoitushetken) hankintahinnalle vuonna X kaukana tulevaisuudessa.

Extreme-tapauksessa sijoittaja voi laskeskella, minä vuonna yhtiö maksaa sijoitetun pääoman verran vuodessa osinkoa (100 prosentin yield on cost).

Realistista lienee tavoitella 10 prosentin kestävää yield on costia aikaisintaan 10 vuoden kuluttua hankintahetkestä. Edellä esitetty Nordea-esimerkki on poikkeustapaus, eikä tietenkään lainkaan riskitön sellainen. Käytännössä kymmenen prosentin yield on costiin päästään, jos osaketta hankintaan esimerkiksi viiden prosentin efektiivisellä osinkotuotolla ja yhtiö kykenee kasvattamaan seuraavien vuosien aikana osinkoaan keskimäärin 7 prosenttia vuodessa. Tämän päivän markkina-arvoilla Helsingin pörssistä esimerkiksi Nokian Renkailla pitäisi olla kaikki edellytykset yltää tähän suoritukseen (ja lähtötason arvostus on nyt liki pitäen 5 prosentin efektiivinen tuotto).

Esimerkki 2

Edeltävässä Nordea-esimerkissä sijoittaja osti osakkeensa 5,39 eurolla kappaleelta. Nordean ensi kevään osakekohtainen osinko on konsensuksen mukaan 0,72 euroa, ja sitä seuraavan kevään osakekohtainen osinko 0,82 euroa. Esimerkissä marraskuun 2011 hankintahinnalle Nordea tuottaa ennusteiden toteutuessa 13,4 prosenttia ja 15,2 prosenttia osinkovirtana.

Samaa ennustamisulottuvuutta jatkaen yield on costin avulla on mahdollista laskea, kauanko kestää, että yhtiö maksaa yksittäisen sijoituksen takaisin pelkästään osingoilla. Tämän saa tehtyä summaamalla eli laskemalla yhteen yksittäisten vuosien yield on costeja ja lopettaen kumulatiivisesti 100 prosentin ylittymishetkeen.

Mikä on yield on costin tärkein oppi?

Yield on cost kuvastaa hankintahinnan ratkaisevan merkityksen yksittäisen sijoittajan tuotoille. Toisin sanoen hyvä yhtiö ei ole aina hyvä sijoitus, vaan kyse on pitkälti siitä, milloin hyvän yhtiön osakkeita on hankittu. En viittaa tällä yliluonnolliseen kykyyn poimia osakkeita kurssikäyrän pohjalukemista, vaan keskimäärin erittäin hyvään lopputulokseen pääsee, kunhan hankkii osakkeita kohtuullisen arvostuskertoimin turvamarginaali huomioiden.

Täysin eri asia on, viekö markkinapsykologia vielä tämän hetken jälkeen osakkeen hinnoittelun tilapäisesti vieläkin heikompaan jamaan. Mahdollinen laskun jatkuminen ei tietenkään muuta yksittäisen sijoittajan yield on costia, koska siinä tuotto lasketaan suoraan yhtiöltä tulevasta kassavirrasta eli osingosta. Seuraavan sijoittajan yield on cost vain on mahdollisesti vieläkin suurempi, jos yksittäinen sijoittaja ei osunut aivan pohjalukemiin omissa osakeostoissaan – mutta se ei ole hänen tuotoistaan pois.

Summa summarum: kahdella sijoittajalla voi olla täysin samat yhtiövalinnat salkussaan, mutta täysin eri yield on costeilla (ja siten sijoitusten kokonaistuotoilla). Yksittäisen sijoittajan kohtalo ei näin ollen riipu vain yhtiövalinnasta, vaan myös hankintahinnasta.

Kuten Warren Buffett asian muotoili jo kauan sitten: ”price is all-important”.

—

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Nokian Renkaiden ja merkittävän määrän Nordean osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: mag3737 / Foter / CC BY-NC-SA