Vieraskynä
Luin erinomaisen blogikirjoituksen Bronte Capitalin John Hemptonilta muutama päivä takaperin. Hempton kirjoitti terävän avautumisen kuinka monet sijoittajat ovat Buffett-seuraajia sanojen, mutta ei tekojen tasolla. John Hempton on australialainen rahastonhoitaja jolla on hänen omin sanoin essentrinen ote kirjoittamiseen, ehkä sijoittamiseenkin. Hän on mm. shortannut Valeantin osaketta ja ajautunut sanasotaan Bill Ackmannin kanssa joka on kommentoinut häntä “sertifioidusti hulluksi“. Shorttejaan Hempton on kommentoinut toteamalla “…our shorts are really quite unusual, and they are a lot of fun”. Suomenkielisestä mediasta ei löytynyt vastaavaa kirjoitusta, joten blogi ansainnee pienen referaatin täälläkin.
20 mahdollisuutta elämässä
Hemptonin alkuperäisen tekstin ydinidea on kritisoida sijoittajien malttamattomuutta vaikka samaan aikaan monet puhuvat pitkäjänteisen sijoitusstrategian toteuttamisesta. Kuten Nordnetblogissakin useasti kirjoitetaan, pitkäjänteisyys on avaintekijöitä onnistumiseen sijoittamisessa. Hän nostaa esille Buffettin ajatusleikin, että useimpien sijoittajien kannattaisi kuvitella heillä olevan 20 paikan reikäkorttilaite. Jokaisen sijoituksen jälkeen yksi reikä on käytetty, joten elämän aikana on mahdollista tehdä 20 sijoitusta. Aikajänteestä tulee käytännössä ikuisuus, jolloin yhtiön todellista liiketoimintaa ja sen pitkän aikavälin kilpailuetua tulee miettineeksi syvemmin. Turnauskunto taloussyklien eri vaiheissa tulee olla teräksinen.
20 sijoituksen portfolio on väkisin melko keskittynyt, sillä pidemmässä juoksussa salkkuun eksyisi kaikesta huolimatta mukaan huonoja sijoituksia jotka on parempi myydä. Pelkkä hajautuksen rajallisuus pakottaisi miettimään turvallisuutta ja turvamarginaalia jokaisen yhtiön kohdalla huomattavasti intensiivisemmin kuin usein nyt tulee tehtyä.
Buffett tuskin tarkoittaa neuvoa kirjaimellisesti noudatettavaksi, eikä hän itse todellakaan ole sijoittanut vain muutamiin yrityksiin uransa aikana. Suurista sijoitusnimistä kenties Fisherillä oli keskitetyin ja pitkäaikaisimpia sijoituksia sisältävä portfolio. En tiedä minkään osakevälittäjän tarjoavan palvelua joka lukittuu 20 oston tai myynnin jälkeen, mutta jos elämässä ylipäätään sijoitusten määrä on rajattu 20:een, sijoittaja todennäköisesti miettii jokaisen siirtonsa todella tarkasti.
Buffettkin on tehnyt suurimman osan sijoitustuotoistaan kourallisella yhtiöitä kuten GEICO ja Coca-Cola. Tämä on todennäköisesti 20 sijoitusmahdollisuuden metaforan taustalla oleva ajatus: loistavia sijoitusmahdollisuuksia tulee harvoin, mutta parhaiden ideoiden vaikutus kokonaisperformanssiin on ratkaisevan tärkeää. Surkeimmat sijoitukset syntyy monesti syklin huipulla kun sijoittajat ostavat keskinkertaisia yrityksiä jotka on varustettu erinomaisten laatuyhtiöiden hintalapuilla. Malttia on pitää ruutia kuivana tai ainakin olla ryntäämättä muiden perässä kalliisiin ostosideoihin jotka eivät ole analyysin puitteissa erinomaisia sijoituksia. Pitkässä juoksussa tämä on sijoitusperformanssia ehkä ratkaisevastikin parantava taito. Hemptonin sanoin:
“But the stocks often don’t meet the twenty punch-card test. And so these investors wind up with large positions in second rate investments. When one goes wrong it is deeply painful. When three go wrong simultaneously it is devastating.
The lesson here is easily stated: “if you are going to fill your portfolio with crap, it better be diversified crap”.”
Vapaasti suomentaen: jos aikoo täyttää portfolionsa tuuballa, on hajautuksen parempi olla kunnossa.
Tekemättömyyden hyve
Matemaatikko ja filosofi Blaise Pascal on humoristisesti todennut, että kaikki ongelmat johtuvat ihmisten kyvyttömyydestä istua yksin hiljaa huoneissaan. Rahastonhoitajilla on insentiivi olla aktiivisia jotta he voivat kertoa asiakkailleen olleen aktiivisia tavoitellessaan ylituottoa suhteessa vertailuindeksiin. Aktiivisuutta sen itsensä vuoksi siis: heidän pitää perustella miksi he saisivat pitää työpaikkansa. Hemptonkin kuvaili omaa tilannettaan (2012 on ollut toistaiseksi viimeinen vuosi kun hän löysi loistavan sijoitustilaisuuden):
“But I am incapable of sitting idle since 2012 (even though the local beach is very good) and so I do stuff. Inferior stuff. Stuff that may produce inferior results.”
Piensijoittajilla ei pitäisi olla tällaista painetta yliaktiivisuuteen. Se on suuri etu verrattuna ammatikseen rahoja sijoittaviin rahastonhoitajiin. Silti Yhdysvalloissa on tutkittu että piensijoittajien keskimääräinen tuotto 20 vuoden ajalta on ollut keskimäärin 2,1% per annum vuoteen 2011 asti, samaan aikaan kun SP500 -indeksi tuotti vastaavasti 7,8%. Lukema on alle inflaation, joten keskimäärin sijoittajien reaalituotot ovat olleet jopa pakkasella. Pääasiallisia syitä heikkoon performanssiin on ollut huipuilta ostaminen ja pohjilla myyminen, toisin sanoen liika tai suorastaan tuhoisa aktiivisuus osto- ja myyntinapeilla. Kaksi ja puolituhatta vuotta vanha Taolainen opetus “tee työtä näkemättä vaivaa” saa kokonaan uuden merkityksen tässä kontekstissa: suurimmalle osalle sijoittajista 20 reikäkortin taktiikka ja liian kaupankäynnin välttäminen voisi tehdä hyvää.
Olisi mielenkiintoista saada tietoa suomalaisten piensijoittajien tuotoista. Sijoittajien olisi hyvä seurata tarkasti kulujaan ja kaupankäyntiaktiviteettiaan. Ja olla rehellisia arvioidessaan omaa performanssiaan suhteessa indeksiin tai oman sijoittamisen tavoitteisiin ja päämääriin. Hemptonin blogi antoi itselleni paljon ajattelemisen arvoista. Itsekriittisessä tarkastelussa joudun toteamaan toimivani välillä lyhytjänteisesti ja malttamattomasti. Koska indeksin voittaminen on pitkässä juoksussa haastavaa, ei pitäisi antaa senttiäkään etumatkaa muille ainakaan asioissa joita voi itse kontrolloida.
Toivottavasti tämä kirjoitus antaa ajatuksia myös tänne blogin lukijoille.
/Verneri Pulkkinen
