Lista globaaleista brändeistä osakemarkkinoilla

Osassa akateemisia rahoitusalan tutkimuksia on havaittu, että brändiyhtiöt, joilla on liiketoimintansa kilpailullisena vallihautana vahvoja tavaramerkkejä, menestyvät keskimääräistä paremmin sekä liike-elämässä että osakemarkkinoilla. Myös Helsingin pörssissä noteerataan muutamia yhtiöitä, joiden tavaramerkki on elinvoimainen vähintäänkin oman toimialansa rajatussa kohdesegmentissä tai valikoiduilla maantieteellisillä markkina-alueilla (joskin usein tarkoituksella vain paikallisesti, ei globaalisti). Listaan tähän merkintään ulkomaisia yhtiöitä, jotka voidaan mielestäni laskea kansainvälisten tavaramerkkiyhtiöiden kategoriaan. Lista ei ole tyhjentävä, mutta toivottavasti kuitenkin virikkeitä omatoimiseen lisätutustumiseen tarjoava.

New York

American Express
Apple
Colgate-Palmolive
Google
IBM
Johnson & Johnson
Kellogg
Kimberly-Clark
McCormick & Co
McDonald’s
Microsoft
Mondelez
Nike
PepsiCo
Procter & Gamble
Starbucks
The Coca-Cola Company
Walt Disney
Visa
Walmart
Yum! Brands

New Yorkin pörssissä on tällä hetkellä listattuna 54 yhtiötä, jotka ovat kasvattaneet osakekohtaista osinkoaan vuosittain jo vähintään 25 vuotta putkeen. Näitä kutsutaan osinkoaristokraateiksi.

Monet näistä ovat tunnettuja myös brändiensä kautta. Edellä listatuista osinkoaristokraatteihin lukeutuvat Colgate-Palmolive, Johnson & Johnson, Kimberly-Clark, McCormick & Co, McDonald’s, PepsiCo, Procter & Gamble, The Coca-Cola Company ja Walmart. Mainitut yhtiöt ovat maksaneet omistajilleen jo vuosikausien ajan jatkuvasti kohoavaa osinkotuottoprosenttia suhteessa sijoituksen alkuperäiseen hankintahintaan.

Lontoo

Burberry
Diageo
SABMiller
Reckitt Benckiser

Huomionarvoista Lontoossa on, että SABMillerillä on ilmeisesti meneillään neuvottelut yhdistymisestä maailman suurimman olutvalmistajan, Anheuser-Buschin, kanssa.

Madrid

Inditex

Kts. edellinen blogimerkintäni, jossa yhtiö esitellään pintapuolisesti.

Pariisi

Danone
L´Oreal
Michelin
Peugeot
Renault

Mainitsemisen arvoista on, että keskieurooppalaiset autonvalmistajat löytyvät joko Pariisin tai Frankfurtin pörsseistä. Myös Helsingin pörssistä kokonaan puuttuva kosmetiikkateollisuus on edustettuna näillä markkinoilla.

Milano

Campari
Pirelli
Prada

Amsterdam

Akzo Nobel
Heineken
Philips
Unilever

Zürich

Nestlé

Brysseli

Anheuser-Busch InBev

Huomionarvoista Brysselin kohdalla on, että Anheuser-Busch InBevillä on ilmeisesti meneillään neuvottelut yhdistymisestä SABMillerin kanssa.

Frankfurt

Adidas
Beiersdorf
BMW
Continental
Daimler
Henkel
Siemens
Volkswagen

Mainitsemisen arvoista on, että keskieurooppalaiset autonvalmistajat löytyvät joko Frankfurtin tai Pariisin pörsseistä.

Kööpenhamina

Carlsberg
Topdanmark
Royal Unibrew

Kööpenhaminan pörssin brändiluettelo on olutpainotteinen.

Tukholma

Assa Abloy
Hennes & Mauritz
Volvo

Oslo

Orkla

SIJOITUSKIRJAT OVAT NYT ALENNUKSESSA (hinnat sis. postituksen ja ALV:n):

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa). 

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa)

>> Sijoituskirjojen tilauslomakkeelle

Tarjoushinnat koskevat automaattisesti kaikkia uusia tilauksia. Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä.

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Hennes & Mauritzin, IBM:n ja The Coca-Cola Companyn osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Jeffrey / Foter / CC BY

Jukka Oksaharju
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
7 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
02.10.2015 11:52

Brändeissä on voimaa vaikka private labeleistakin kovasti puhutaan ja niitä nähdään uhkatekijöiksi perinteisille suurnimille. McCormick & Co otti pataan eilen pörssissä ja sitä onkin ollut henkisesti hankala tankata ilman tällaisia dippejä kun kurssi paahtaa tasaisesti ylöspäin. (Btw McCormickin mausteita tarvitaan sekä pataan että dippiin! 😉

Miksiköhän kotimaiset sijoittajat vauhkoontuvat aina kun joku osake romahtaa romahtamisen jälkeenkin ja ostavat sitten kaksin käsin lisää? Miksei pitkäkestoinen sijoittaminen *voittoa tekeviin* aristokraatteihin kiinnosta (vs. outokummut)?

Nimetön
Nimetön
02.10.2015 13:13

Eikös JNJ lukeudu myöskin osinkoaristokraatteihin? Jätetty listauksesta pois.

Nimetön
Nimetön
02.10.2015 14:22

Jakke: Kuuluu. Kyseessä oli työtapaturma, joka on nyt korjattu. Kiitos!

Nimetön
Nimetön
03.10.2015 17:12

Kiitos yhteenvedosta. Kun kohteita on itselläni jo yli 50, en voi kaikkia seurata, joten on hyvä ajatus pitää megatrendien, kasvattavien osinkojen ja brändien yrityksiä hallussa.
Nuo osinkojen kasvattajat pitää turvaa salkussa.

Nimetön
Nimetön
06.10.2015 15:34

Sinänsä mukava, että näitä listasit, mutta miten ostat Nordnetin kautta vaikkapa Amsterdam/Unilever, jota olisin jo hankkinut, jos onnistuisi.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
07.10.2015 15:16

Itse olen päätynyt ostamaan Unileveriä jenkkipörssistä, koska Nordnet veloittaa Amsterdamin pörssiin listatusta vähintään 25€ kulua. Mikäli Jukka sattuu lukemaan niin olisi toivottavaa saada paremmin netin kautta tarjolle muutkin eurooppalaiset pörssit.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.11.2015 23:28

Eikös ne puhtaat puhelinmarkkinat mene sillä normaalilla hinnalla? Eli 15 euroa olisi Hollannin pörssin kulu.