Siirry pääsisältöön

Laumakäyttäytyminen – osakemarkkinan kuplien ajuri?

Yksi eniten sijoittamisen lopputulokseen vaikuttavista tekijöistä liittyy psykologiaan ja tunteiden hallintaan, sillä sijoittaja on usein itsensä pahin vihollinen. Jotta voit saada kaiken irti sijoitusstrategiastasi, tulee sinun matkan varrella ylittää monta psykologista sudenkuoppaa. Yksi niistä on laumakäyttäytyminen, johon tutustutaan tarkemmin tässä kirjoituksessa.

Mistä laumakäyttäytymisessä on kyse?

Laumakäyttäytyminen on ilmiö, jossa sijoittajat oman analyysin tekemisen sijaan seuraavat muiden sijoittajien sijoituspäätöksiä. Etenkin nousumarkkinoiden aikaan markkinat valtaa herkästi fear of missing out -mentaliteetti. Potentiaalisten tuottojen “menettämisen” pelossa kovimpiin kurssiraketteihin sijoitetaan muun lauman mukana sen enempää sijoituskohteeseen perehtymättä.

On psykologisesti huomattavasti helpompaa kuulua enemmistöön, oli lopputulos sitten hyvä tai huono, kuin kulkea vastavirtaan ja tehdä massasta poikkeavia sijoituspäätöksiä. Yksin on ikävä olla väärässä, joten harva haluaa ottaa sitä riskiä kantaakseen.

Aikainen lintu madon nappaa

Parhaiden tuottojen saavuttamiseksi sinun tulee olla askeleen muita sijoittajia edellä. Kurssinousu vaatii sitä, että lopulta iso massa sijoittajia on samaa mieltä sijoituskohteen houkuttelevuudesta, mutta kovimmat tuotot menevät yleensä “early birdeille”, jotka ovat saaneet vainun trendistä ennen muuta markkinaa.

Ajoittain hypeosakkeet tai jopa kokonaiset sektorit saattavat nousta vielä pitkään suuren yleisön kiinnostuttua, mutta kuplan poksahtaessa viimeisenä kyytiin nousseille jää usein pelkkä luu käteen. Tästä nähtiin esimerkki vuosituhanteen vaihteen IT-kuplassa ja samankaltaista trendiä on havaittavissa hieman pienemmässä mittakaavassa myös nykypäivän osakemarkkinoilla.

Sosiaalinen paine voi johtaa vaikeuksiin

Yhdysvaltalainen psykologi Solomon Asch järjesti vuonna 1951 kokeen, jossa varsinainen koehenkilö laitettiin seitsemän valekoehenkilön sekaan. Koehenkilöille näytettiin alla olevan kaltaista kuvaa.

Kuva: Saul McLeod

Koehenkilön tehtävänä oli vastata, mikä oikealla esitetyistä janoista on samanpituinen kuin kuvassa vasemmalla oleva “target line”. Koe oli järjestelty siten, että valekoehenkilöt antoivat vastauksensa ensin ja oikean koehenkilön vuoro koitti viimeisenä. Tutkimuksen tuloksena noin 32 % koehenkilöistä vastasi kysymykseen väärin, mikäli myös valekoehenkilöiden enemmistö oli vastannut väärin.

Kokeen jälkeisessä haastattelussa suuri osa koehenkilöistä paljasti, ettei uskonut valekoehenkilöiden vastausten olleen oikein, mutta päätti silti kulkea enemmistön mukana, koska he pelkäsivät yksin väärässä olemista ja naurunalaiseksi joutumista.

Kuplista voi hyötyäkin, mutta poistumissuunnitelma kannattaa olla valmiina

Laumakäyttäytymiseen johtaa kaksi pääasiallista seikkaa: ihmiset haluavat tuntea kuuluvansa joukkoon tai he uskovat, että muilla on parempaa tietoa. Mitä epävarmempia olemme jostakin asiasta, sitä enemmän tukeudumme muiden mielipiteisiin ja päädymme kulkemaan lauman mukana. Kuplien kehittyessä markkinoille tuotot voivat momentumin ansiosta olla hetken aikaa huimia, mutta trendin kääntyessä poistumissuunnitelman kannattaa olla valmiina.

Katso myös:

Nordnet
Nordnetin työntekijät

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
26.01.2021 12:58

Sijoittajien joukkokäyttäytymiseen vaikuttaa toki moni muukin muuttuja kuin artikkelissa mainitut. Laumakäyttäytyminen aiheuttaa usein trendejä, mutta myös muunkaltaisia nopeitakin kurssimuutoksia. Trendejä voi olla eri kestoisia samaan aikaan. Hyvin karkeastihan voisi ajatella, että kurssit liikkuvat fundamenttien (yritys- tai makrotaso) sekä laumakäyttätymisen ohjaamina. Tekninen analyysi pyrkii ennustamaan laumakäyttäytymistä halutuilla ajanjaksoilla ei vain päivän sisäisillä. Useat mittarit pohjautuvat trendien ja momentumien sekä kurssin käännepisteiden ennustamiseen. Eräs Nordnetin asiantuntija kritisoi treidausta ja teknistä analyysiä. Tuntui kuin hänellä ei olisi ollut käsitystä siitä, mistä Teknisessä analyysissä on kyse. Oikeanlaisessa viestissä olisi kerrottu ilman kokemusta tehtävän päivän sisäisen treidauksen riskeistä mutta samalla kerrottu Teknisen analyysin hyötykäyttö fundamenttitietojen… Lue lisää >>

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki