Siirry pääsisältöön

Koska osake kannattaa myydä?

Yleensä osakkeiden ostamista pidetään helpompana kuin niiden myymistä – ja ehkä hyvä niin. Luontaisesti monilla sijoittajilla on tarve myydä voittoa tuottaneita osakkeita, eli ”kotiuttaa voitot”. Tappiolla olevien osakkeiden kanssa halutaan odottaa, kunnes ne ovat nousseet vähintään ostotasolle. Valitettavasti tästä seuraa helposti, että salkusta myydään säännöllisesti parhaimmat yhtiöt ja jäljelle jätetään heikommin menestyvät. Koska osake kannattaa myydä, jos haluaa toimia rationaalisesti?

Suurin osa osakkeen myyntipäätöksistä pitäisi perustua seuraavaan kahteen tekijään:

  1. Osakkeen arvo on noussut voimakkaasti, jolloin se on arvostukseltaan selvästi ylihintainen tai sen osuus salkussamme on nousun johdosta kohtuuttoman suuri.
  1. Syyt jonka takia ostimme osakkeen eivät päde, vaan yhtiön liiketoimintaan vaikuttavissa asioissa on tapahtunut selvää heikentymistä, joka vaikuttaa pysyvältä.

Useilla sijoittajilla tulee kiihko myydä, kun osake on noussut vaikka 30 %. Miksi? Tähän on varmaan olemassa useampia selityksiä. Yksi syy voi olla se, että useimpien ihmisten on vaikea olla tekemättä mitään. Eli henkilö tuntee itsensä hyödylliseksi ja tehokkaaksi vain silloin, kun on toimintaa. Osakesijoittamisessa tämä tarkoittaa kaupankäyntiä, mikä monissa tapauksissa lisää vain kuluja (välityspalkkiot ja verot).

Hinta on noussut – koska osake kannattaa myydä?

Kun osakkeen hinta ja arvostuskertoimet ovat nousseet pitkään ja paljon, niin sijoittajalla on hankala ratkaisu edessään – myynkö, myynkö osan vai enkö tee mitään? Perinteisesti arvosijoittajilla on tapana myydä liian aikaisin. Silloin paras arvonnousuvaihe voi jäädä hyödyntämättä. Viimeisetkin voitot puristamaan pyrkivän kasvusijoittajan ongelma on päinvastainen. Roikutaan hintaansa nostaneessa osakkeessa viimeiseen asti niin, että jyrkkä alamäki pääsee yllättämään. Tämä ahneen ongelma ilmeni monilla sijoittajilla vuosisadan vaihteen IT-kuplan puhjetessa.

Toisinaan sitten vain käy niin, että analyysimme jostain yhtiöstä ei osoittaudu oikeaksi. Saattaa tulla yllättäviä toimiala tai yrityskohtaisia yllätyksiä joihin emme ole osanneet varautua. Tai yksinkertaisesti meiltä on vain jäänyt jokin asia huomioimatta tai olemme arvioineet sen merkityksen väärin.

Jo John Maynard Keynes totesi aikoinaan: ”kun tosiasiat muuttuvat, myös minä muutan mieleni.” Eli jos faktat ovat meitä vastaan, niin yleensä myyntipäätös on parempi tehdä ennemmin kuin myöhemmin. Myös kaikki sijoittamisen huippuammattilaiset tekevät säännöllisesti virheitä. Yksi hyvän sijoittajan merkkejä on kyky myöntää olleensa väärässä, toimia sen mukaisesti ja ottaa tapahtuneesta opiksi.

Tilanne on haastavampi silloin kun kauan omistamamme pitkään hyvää tulosta ja kasvua tarjonnut yritys yllättäen kohtaa ongelmia. Kasvun taittuessa, tulosten laskiessa ja osakkeen pörssihinnan tippuessa joudumme kysymään, onko tämä vain väliaikaista ja hyvä paikka lisäostoille, vai onko kyseessä perustavaa laatua oleva negatiivinen muutos yhtiön toiminnassa.

Osakkeen mahdolliseen myyntiin vaikuttaa ennen kaikkea syy, miksi ostimme osakkeen

Syy miksi ostit osakkeen tulisi määrittää pitkälti myös syyn myydä se. Jos olet spekulantti, joka pyrkii kalastamaan tuottoja nopeista hinnanmuutoksista, on usein perusteltua myydä osake 25 % nousun jälkeen, tai vastakkaisessa tapauksessa laittaa stop loss -myyntitoimeksianto, jos osakkeen hinta tippuu esimerkiksi 15 %. Markkinoilla on varmasti aina tilaa jollekin Georg Soroksen seuraajalle, mutta harvat ovat saavuttaneet pysyvää menestystä vuosikymmenien ajan tällä menetelmällä.

Jos sen sijaan ostat vaikka taseperusteisesti (P/B -luku alle 1) voimakkaasti aliarvostettua osaketta, niin usein oikea paikka myydä on markkinoiden korjattua hinnoitteluvirheen ja osakkeen hinnan noustessa yli tasearvonsa. Edellyttäen tietenkin, että yhtiön tuloksentekokyvyssä ei ole tapahtunut oleellista ja pysyvää muutosta paremmaksi.

Ostettuasi laadukkaan ja kasvavan yhtiön osakkeita aika on yleensä puolellasi. Kasvavan tuloksen, rahavirran ja mahdollisesti osinkojen kannattaa antaa tuottaa sijoituksellesi korkoa korolle. Valitettavasti talouden trendit ja yhtiöiden liiketoiminnan edellytykset muuttuvat vuosien varrella. Se mikä vielä eilen oli suurenmoista ei välttämättä ole sitä enää huomenna. Osta ja unohda -sijoittaminen ei takaa parasta tuottoa, vaan laadukkaidenkin yhtiöiden toimintaa on seurattava jatkuvasti varmistaen, että niiden tarjoama tuotto pysyy oletuksissamme.

Osinkotuloihin perustuvassa sijoitusstrategiassa osakkeen kurssiheilunnalla (volatiliteetilla) ei ole suurta merkitystä. Korkeintaan se mahdollistaa laadukkaan osingonkasvattajan lisäostot edullisesti. Osaketta ei kannata myydä niin kauan, kun osingot kasvavat ja osinkotuotto on riittävä. Viitteitä ongelmista voivat antaa osingonjakosuhteen kasvaminen, osakekohtaisen tuloksen ja osakekohtaisen rahavirran hiipuminen. Jotkut ”osinkoyhtiöt” pystyvät keinotekoisesti esimerkiksi velalla pitämään jonkin aikaa osinkotuoton korkeana, mutta se peli ei kauas kanna. Tässä tapauksessa osakkeen myynti ja varojen siirto parempaan kohteeseen on aina oikea toimenpide.

Koska osake kannattaa myydä?

Myyntiprosessissa vaikuttavat aina myös tunteemme. Osakkeen myynnissä realisoituvat paperivoitot ja tappiot. Sijoittajina emme mielellään halua myöntää olleemme alun alkaen väärässä. Saatamme myös ihastua yhtiöön, joka on tuottanut meille paljon voittoja ja jonka matkassa olemme vuosia saaneet nauttia positiivisista tuloksista. Tämä aiheuttaa helposti sokeutta yhtiön ongelmien havaitsemisessa.

Älä myy vain kotiuttaaksesi voittoja. Aina kun olet myynyt jotain, joudut miettimään saamasi rahasumman vaihtoehtoiskustannuksia. Myytyäsi osakkeen sinulla pitäisi olla ajatus hankkia tilalle parempi osake edullisemmin. Ja sinulla pitää olla vankat perusteet uskoa, että tämä uusi osake tuottaa paremmin kuin juuri myymäsi. Tämä on se todellinen tuotto, jonka kaupankäynnillä voit hankkia.

Yleisesti myynnin jälkeen käteinen salkussasi tuottaa paljon huonommin kuin muut arvopaperit. Myös käteisen parkkeeraaminen pidemmäksi ajaksi sijoitustilille tai velkakirjoihin ei vaikuta tuotto-odotuksiin nähden hääviltä ajatukselta. Voitollisia osakkeita myytäessä tulee huomioida aina myös veroseuraamukset. Toisaalta niiden takia voi olla perusteltua myydä tappiolla olevia arvopapereita oikea-aikaisesti – ja jos haluaa niitä vielä omistaa, niin ostaa ne myöhemmin takaisin.

Koska olet hankkinut osakkeen, sinulla on varmasti ollut siihen hyvät perusteet. Olet hankkinut osuuden yhtiöstä, koska pidit siitä ostohetkellä enemmän kuin mistään toisesta. Jos olet vakuuttunut pitkällä tähtäimellä yhtiön ominaisuuksista, niin lyhytaikaisten (voimakkaidenkaan) hinnanmuutosten ei saa antaa sotkea sijoitussuunnitelmaasi. Vaikka osakkeen hinta olisikin nyt väärin – omistat voimakkaasti yliarvostettua osaketta – niin yhtiön laatuominaisuudet ovat edelleen olemassa.

Muista aina, että suurempi vaara on omistaa väärää yhtiötä kuin omistaa oikeaa yhtiötä väärällä hinnalla!

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki