Kuvitteellisesti OMXH 25 -yhtiöistä koottu viiden osakkeen salkku, jossa olisi parhaat koronan kestäneet osakkeet (Orion, Metsä Board, Elisa, Kone ja Kojamo), olisi laskenut 12 kuukauden kurssihuipuistaan 7 prosenttia. Viidestä eniten pudonneesta (Wärtsilä, Cargotec, Konecranes, Outokumpu ja Outotec) kasattu salkku olisi romahtanut 45 prosenttia. Historia ei ole tae tulevasta, mutta tämä on ajan kuva. En ota mitään kantaa siihen, kumpi joukko yhtiöitä kehittyy jatkossa paremmin. Sen sijaan osoitan, miten yhtiövalinnoilla on ollut korona-aikana merkitystä.
Kokonaisuutena vain joka viides Helsingin pörssin suuryhtiö on säästynyt koronakriisissä alle 15 prosentin kurssipudotuksella viimeisen vuoden kurssihuippuihin nähden. Keskimäärin OMXH 25 -indeksin yhtiö on vappuun mennessä laskenut 25 prosenttia (mediaani) 12 kuukauden huipustaan.
Taulukko 1. Koronan kestäneet osakkeet, eli OMXH 25 -indeksin yhtiöiden koronakestävyys (lasku-% 12 kk closing-kurssihuipuista)

Ei kasvua, vaan vakaata kassavirtaa?
Ainoastaan Orionin, Metsä Boardin, Elisan, Koneen ja Kojamon osakkeet ovat pudonneet alle 15 prosenttia viimeisen vuoden aikana tekemästään huippunoteerauksesta. Ottamatta kantaa yksittäisiin yhtiöihin on mahdollista havaita, että sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita vakaata kassavirtaa tekevistä toimialoista – eivät niinkään erityisen nopeaa kasvua lupaavista sektoreista.
Toiseksi voidaan havaita, että sijoittajat ovat olleet erityisesti kassavirran, eivät niinkään pelkästään paperilla taottavan tuloksellisuuden perään. Esimerkiksi lääketeollisuus, teleoperaattoritoiminta, huolto- ja palveluliiketoiminta sekä vuokratulovirtaan perustuva asuntosijoitustoiminta ovat näyttäytyneet varsinkin ammattimaisten sijoittajien silmissä keskimääräistä houkuttelevammilta kohteilta. Epäileväinen sanoisi, että ammattimainen pääoma on etsinyt korkotuoton korvikkeita.
Miten niin juuri ammattimaisten sijoittajien? Helsingin pörssin osalta huhtikuussa tapahtuneita yhtiöiden omistusrakenteiden muutoksia ei vielä Euroclearin tilastojen osalta ole tätä kirjoittaessa julkaistu, mutta maaliskuussa ulkomaisen omistuksen osuus yhtiön osakekannasta (prosentteina yhtiön omistuksesta) kasvoi vain viiden Helsingin pörssin suuryhtiön omistajaluettelossa. Niistä neljä (Orion, Elisa, Kone ja Kojamo) keikkuvat tällä hetkellä parhaiten kurssitasonsa pitäneiden osakkeiden kärkijoukossa. Maaliskuussa ainoastaan Neste oli osake, jonka kurssi kehittyi koko kuukauden tasolla eri suuntaan kuin ulkomaisen omistuksen määrä (ulkomainen omistus kasvoi, mutta osakekurssi laski).
Heikoille jäille ovat viime aikoina joutuneet globaaleista toimitusketjuista riippuvaiset yhtiöt. Niiden osakkeet ovat keskimäärin liki puolittuneet 12 kuukauden yhtiökohtaisista huipuista.
Mitkä ovat sinun mielestäsi parhaiten koronan kestäneet osakkeet?

Sijoituskirjat ovat nyt karanteeniaikojen pakettitarjouksessa!
Nordnetin kautta saa nyt tilata kuuden sijoituskirjan paketin yhteishintaan 89,90 euroa (sisältäen alv:n ja postituksen Suomeen, paketin normaalihinta 119,90 euroa). Kirjapakettiin kuuluvat kirjat Pikkuguru, Arvoguru, Laatuguru, Sijoita kuin guru, Hajauta tai hajoa ja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen. Kirjoihin saa halutessaan toivoa signeerauksen tai omistuskirjoituksen. Myös laskun pyytäminen eri osoitteeseen on mahdollista.
Tästä linkistä pääsee sijoituskirjapaketin tilaussivulle.
Tarjousaika on 15.4.-31.5.2020 tehdyille uusille sijoituskirjapaketin tilauksille Nordnetin kautta.
—
Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Nordean, Sammon, Fortumin, Nokian Renkaiden ja Elisan osakkeita kirjoitushetkellä. Kirjoittaja ei sitoudu päivittämään tähän blogiin omistusmuutoksia tekstin julkaisun jälkeen. Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Teksti ei myöskään ota kantaa tulevaan kehitykseen. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, indekseistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta, indeksistä tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa. Tässä blogissa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja, -suosituksia tai -kehotuksia, eikä sijoitustoiminnassa historia ole tae tulevista tuotoista. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään blogin välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa.Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Tekstin taulukko on laadittu markkinoilla olevaa julkista informaatiota soveltaen ja kirjoittajan luotettavina pitämiä lähteitä hyödyntäen, mutta kirjoittaja ei vastaa mahdollisista laskentavirheistä ja niiden seurauksista. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Blogi sisältää Nordnetin markkinointilinkin.
Photo onFoter.com