Kirjasuosituksia

Tein aikanaan vanhaan blogiini muutaman listan kirjallisuudesta mitä sijoittajien tulisi lukea. Olen tähän kirjoitukseen koonnut nyt näistä kirjoista tärkeimmät joita uskon, että jokaisen sijoittajan tulisi lukea. Lisäksi olen listannut loppuun viime vuosien aikana lukemiani sijoittamista jossain määrin sivuavia kirjoja joita voin lämpimästi suositella luettavaksi. Olen elämäni aikana lukenut varmasti satoja sijoituskirjoja ja voin todeta, että lukemistani kirjoista ehkä 30% on todella lukemisen arvoisia ja vielä pienempi osa sellaisia joita sijoittajan on hyvä lukea säännöllisin väliajoin.

Ensi alkuun on pakko tarjota suru uutisia niille ketkä lukisivat kirjallisuuttaan mieluummin suomenkielellä, kaikki parhaat sijoituskirjat ovat englanniksi ja hyvin harvat ovat käännetty Suomeksi.

Benjamin Graham & David Dodd, Security Analysis. Valuaation raamattu. Jokaisen vakavasti sijoitustoimintaa harjoittavan sijoittajan tulisi lukea tämä kirja ja sisäistää sen konseptit ja käsitteet. Kirjan tärkeintä antia ovat käsitteet kuten margin of safety, sekä fair value jotka toimivat monella tapaa ohjenuorana omassa sijoitustoiminnassani. Buffett on muistaakseni joskus todennut, että sijoittajan ei hänen mielestään tarvitse lukea kuin tämä kirja voidakseen menestyä sijoittajana.

Benjamin Graham, Intelligent investor. Kirja on huomattavasti käytännönläheisempi kuin Security Analysis ja siinä käsitellään enemmän aiheita kuten osakemarkkinat, markkinapsykologia, kilpailuetu yms. Kirja on huomattavasti helpompilukuisempi kuin Security Analysis ja mielestäni myös jokaisen sijoittajan tulisi lukea tämä kirja.

Komppaan Buffettia siinä, että nämä kaksi kirjaa ovat kaikki mitä sijoittaja tarvitsee menestyäkseen. Itse pyrin lukemaan molemmat kirjat vuosittain.

Stephen Penman, Financial Statement analysis and security valuation. Ehkä paras oppikirja sijoittamisesta ja osakkeiden valuaatiosta (Grahamin kirjat eivät ole oppikirjoja). Kirja on erittäin laaja ja yhdistää hyvin käytäntöä ja teoriaa, painopiste kuitenkin teoriassa. Sijoittajalla tulee olla kattava ymmärrys sijoittamisesta ennen tätä kirjaa.

Jeremy Siegel, Stocks for the long run. Ikuinen bull ja indeksisijoittamisen puolesta puhuja. Jeremy Siegelin kirja Stocks for the long run on sijoituspiireissä klassikko. Kirja kertoo miksi kannatta sijoittaa osakkeisiin, eikä muihin omaisuusluokkiin, paljonko voit osakkeista odottaa tuottoa, millaiset ovat markkinoiden riskit ja millaisella aikavalilla markkinoilla tulee olla mukana. Kirja pohjaa päätelmänsä ja toteamuksensa pitkälti pörssikurssien historiaan jota kirja käsittelee yli 100v ajalta. Yleisesti ottaen, kirja antaa ohjeet miten vaurastua hitaasti mutta varmasti. Olen kirjan sisällössä osittain eri mieltä Siegelin kanssa, sillä hänen näkemyksensä mukaan osakkeiden tuotto-odotus on käytännössä jatkuvasti sama, vaikka näin ei tietenkään ole (jos S&P on 600pst, on tuotto-odotus 2x vs 1200pts). Kirja on kuitenkin hyvä katsaus pörssihistoriaan ja sen lukemisesta ei missään nimessä ole haittaa kenellekään.

Warren Buffett, Letters for shareholders. Warren Buffett kirjoittaa joka vuosi osakkeenomistajilleen kirjeen yhtiön menneestä vuodesta. Kirjeet ovat saatavilla ilmaiseksi ja ne sisältävät valtavan määrän ajattomia sijoitusviisauksia ja avaavat Buffettin sijoitusfilosofiaa. Suosittelen lämpimästi lukemaan läpi joka ikisen näistä kirjeistä. Korostan vielä, että myös vanhemmissa kirjeissä on tarjolla erittäin paljon lisäarvoa ja niitä ei kannata sivuuttaa vain sen takia, että ne ovat vanhoja. Itseasiassa vanhojen kirjeiden viisaudet paljastuvat usein vasta myöhemmin, kun Buffettin ennustukset ovat käyneet toteen. Uusin kirje ilmestyy tänä viikonloppuna ja tulen mahdollisesti kommentoimaan sitä blogissani ensi viikolla.

Charlie D. Ellis, Winning the Loser’s game. Vaikka olenkin Elliksen kanssa eri mieltä useasta kirjassa käsiteltävistä asiasta, on tätä silti yksi parhaita sijoituskirjoja. Kirja antaa sijoittajalle hyvän ja ennen kaikkea realistisen kuvan, millaista kilpailukenttää vastaan hän taistelee ja kuinka vaikee markkinan voittaminen todellisuudessa on.

The Warren Buffett Way, Robert G Hagstrom. Hyvä kirja avaamaan maailman menestyneimmän sijoittajan ajatusmaailmaa ja valottamaan syitä hänen sijoituspäätöstensä taustalla. Kirja on todella helppolukuinen ja siinä käydään case by case läpi Buffettin menestyneitä sijoituksia ja niiden perusteluita. Itse koin kirjan todella hyödylliseksi ja sen helppolukuisuuden vuoksi suosittelen sitä jokaiselle.

Peter Lynch, One up on the Wall Street. Lynch heittää rahoitusteoriat ja muut akateemiset hömpötykset romukoppaan ja tarjoaa täysin erilaista lähestymistapaa osakkeiden valuaatioon. Han tuo esille niin sanotun “Lynchiläisen havainnoinnin”, jossa tarkoituksena on löytyy arkipäivän askareiden yhteydessä tulevaisuuden osakevoittajat. Kirja antaa erilaisen ja käytännönläheisen lähestymistavan sijoittamiseen. Valitettavasti, Lynchin opit eivät toimi Suomessa, koska meillä eivät pienet yhtiöt hae rahoitusta pörssistä ja lisäksi pörssimme on pieni. Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen, onhan Lynch yksi kautta-aikojen menestyneimpiä rahastonhoitajia.

Burton G. Malkien, Sattuman kauppaa Wall Streetillä. Indeksisijoittamisen raamattu. Kirja on hyvä katsaus rahoitusmarkkinoiden historiaan ja se katsoo historiaa aina Hollannin tulppaanimaniaan asti. Kirja yhdistää sekä teoriaa, että käytäntöä, mutta perussanoma on “markkinat ovat tehokkaat=sijoita indekseihin”. Lisäarvo fundamenttisijoittajalle on melko rajallinen, mutta helppolukuisuuden vuoksi kirjan kahlaa läpi parissa illassa.

Kotimaisista kirjoista suosittelen Jukka Oksaharjun tuoretta kirjaa, jonka laajempi arvostelu löytyy täältä: https://www.nordnet.fi/blogi/26/11/2012/kirja-arvostelu-hyvasta-yhtiosta-hyvaan-sijoitukseen/

Muut sijoittamista sivuavat kirjat:

Walter Isacson, Steve Jobsin elämän kerta. Kirja on erinomainen ja seikkaperäinen kuvaus miten yksi modernin maailman historian visionääreistä muutti digitaalisen maailman ja kasvatti Applesta maailman arvokkaimman yhtiön.

Alice Schroeder, The Snowball, Warren Buffett and the business of life. Buffettin elämänkerta. Kertoo miten kaupanpitäjän ja myöhemmin kongressimiehen pojasta tuli maailman menestynein sijoittaja. Kirja ei kerro paljoakaan Buffettin sijoitusfilosofiasta, mutta antaa mukavan kurkistuksen “kulissien taakse” maailman rikkaimman miehen elämään.

Robert Kiysaki, Rich dad, Poor dad. Loistava kirja siitä miten juuri sinä voit vaurastua ja saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden. Kirja on saanut erittäin ristiriitaista palautetta. Osa pitää Kiysakin menetelmiä täytenä humpuukina ja kirjaa huonona, toiset taas pitavat hanta guruna. Itse sijoitun johonkin välimaastoon. Kirja on mielestäni hyvä, joskin Kiysakin logiikka on joskus hieman outoa ja asiat eivat todellisuudessa ole niin yksinkertaisia miten Kiysaki olettaa niiden olevan.

Satyajit Das, Traders Guns and Money. Erinomainen kuvaus siitä mitä finanssimaailman kulisseissa tapahtui hulluina vuosina. Kirja tarjoaa erittäin hyvän lukunautinnon ja suosittelen tätä jo pelkästään sen korkean viihdearvon vuoksi.

Mukavaa viikonloppua lukijoille!

Photo credit: Swamibu / Foter.com / CC BY-NC

 

/One Up on OMXH

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit