Kevennämme Applen painoa varovaisemmaksi

Kotiutamme hieman voittoja Applen osakkeesta yhtiön painon eksperttisalkussamme noustua jo lähelle kymmentä prosenttia. Pidämme Applea edelleen houkuttelevasti hinnoiteltuna ja erittäin vahvana yhtiönä, mutta uutisvirta yhtiön ympärillä on kääntynyt viime viikkoina lievästi negatiiviseksi. Samaan aikaan osake on kuitenkin kestänyt markkinoiden myllerryksen erittäin hyvin.

Seuraavan iPhonen julkaisusta on liikkunut kiihtyvä määrä huhuja, mutta julkistusta on saatu odottaa valitettavan pitkälle syksyyn normaalin kesällä tapahtuneen julkistuksen sijaan. Alihankkijalähteiden mukaan yhtiöllä on ollut erilaisia tuotanto-ongelmia uuden iPhonen kanssa, viimeisimpänä näyttöpaneelivalmistaja Wintekillä tapahtunut tuotantovirhe saattaa uhata Apple kykyä saavuttaa tuotantotavoitteet loppuvuonna. Markkinoilla liikkuneen arvion mukaan Apple olisi myös leikannut iPadin tilauksia 25 prosentilla vuoden viimeiselle neljännekselle. Uutinen tuli sen jälkeen, kun Amazonin kerrottiin olevan julkaisemassa kilpailevaa tablet-laitetta.

Olemme myös lievästi huolissamme yhtiön ympärillä vellovista patenttiriidoista. Applella on Samsungin kanssa yli 20 tuomioistuimessa riidat käynnissä ja yhtiöt hakevat toistensa tuotteille myyntikieltoa eri maissa. Samsungin on huhuttu hakevan uudelle iPhonelle myyntikieltoa Etelä-Koreaan tai jollekin tärkeälle Euroopan markkinalle.

On myös muistettava, ettei Applekaan ei ole immuuni talouden kasvaneelle epävarmuudelle. Vaikka edellisessä taantumassa kalliit älypuhelimet menivät hyvin kaupaksi, kuluttajaluottamuksen lasku etenkin Euroopassa tulee väistämättä ainakin jarruttamaan kalliin elektroniikan myyntiä.

Sijoittajat ovat tottuneet Applen voittokulkuun ja tämän vuoksi pienetkin negatiiviset signaalit voivat murjoa kurssia rajusti. Pidämme osaketta kuitenkin edelleen salkussa kevyellä painolla, sillä Applen vuolas rahavirta, valtava kassa sekä yhtiön tuotteissa ja etenkin Aasian markkinassa piilevä kasvupotentiaali oikeuttavat nykyisen noin P/E 14x arvostuksen.

Emme itse omista osakkeita Applessa.

-Inderes

Vieraskynä
Vieraskynä
vieraileva kirjoittaja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit