Martin Paasi
EU antoi kesällä arvopaperikeskusasetuksen, jota Suomi nyt yrittää sulattaa lainsäädäntöön. EU:n asetuksen tarkoituksena on avata arvopapereiden säilytys- ja selvitystoiminta kilpailulle. Suomessa on tällä hetkellä muusta maailmasta poikkeava arvopapereiden säilytyskäytäntö. Nyt julkisuudessa keskustellaan siitä, kumpi on parempi: Suomen suoran omistuksen malli vai kansainvälinen hallintarekisterikäytäntö. Keskustelu on poteroitunut, koska molemmilla vaihtoehdoilla on selkeä hyöty ja haitta.
Suomalaisten omistamat Suomalaiset osakkeet
Euroclear Finlandissa säilytetään Suomalaisia arvopapereita arvo-osuustileillä. Arvopapereiden säilytys on palvelu, missä pidetään huolta esimerkiksi siitä, että osingot ja muut tuotot maksetaan oikeille tahoille. Yksityishenkilölle tarjottava säilytyspalvelu on lakisääteisesti pääosin ilmaista.
Suomalaisten omistajien osalta säilytys on suoraa, eli säilytystilit on rekisteröity suoraan omistajien nimiin (englanniksi “direct holding market“). Suomalaiset pankit ja välittäjät toimivat tilinhoitajayhteisöinä, tekemällä kirjauksia asiakkaidensa lukuun suoraan Euroclear Finlandiin.
Näin toimitaan myös esimerkiksi Tanskassa sekä Norjassa ja se on mahdollista, mutta ei välttämätöntä Ruotsissa.
Ulkomaalaisten omistamat Suomalaiset osakkeet
Ulkomaalaisten omistukset rekisteröidään heidän käyttämien pankkien tai välittäjien nimiin. Nämä käyttävät yhtä tiliä, niin sanottua laaritiliä (englanniksi “omnibus account”), missä kaikki palveluntarjoajan asiakkaiden Suomalaiset osakkeet säilytetään. Puhutaan myös hallintarekisteristä. Tässä tapauksessa varsinaisen omistajan henkilöllisyys ei ole julkisesti todettavissa, eikä pankit tai välittäjät kerro asiakkaidensa omistuksia.
Myös Suomalaisten omistamat ulkomaiset omistukset säilytetään kohdemaassa tällä tavalla – esimerkiksi Suomalaisten omistamat osakkeet Yhdysvalloissa säilytetään laaritilillä.
Suoran omistuksen hyödyt…
Suoran omistuksen malli, missä arvopapereiden paikalliset säilytystilit on rekisteröity suoraan edunsaajan nimiin, tukee läpinäkyvyyttä ja pitää osapuolten varat erillään toisistaan*. Edellinen on varsinkin viranomaisten mieleen, jälkimmäinen on toivottavaa varsinkin merkittävän markkinaosapuolen konkurssissa.
Yhteisillä laaritileillä vallitsee solidaarinen vastuunjako**. Jos esimerkiksi arvopapereita lainaksi ottanut osapuoli menee konkurssiin (kuten Lehman Brothers), eikä konkurssipesällä ole varaa palauttaa niitä, arvopapereita lainaksi antanut osapuoli saattaa, vakuuksista huolimatta, menettää osan lainaamistaan arvopapereista. Silloin kaikki, joilla on kyseistä arvopaperia säilytyksessä samalla laaritilillä, jakavat syntyneen tappion keskenään (pro rata osuuksin).
Suorassa omistuksessa tätä riskiä ei ole. Tämän takia isoimmat instituutionaaliset sijoittajat vaativatkin säilytyksensä eristettäväksi kaikkien muiden varoista. Suora omistus mahdollistaa lisäksi oikean verokohtelun lähdemaassa.
…ja haitat
Suoran omistuksen malli on kalliimpi ylläpitää, eikä se ei ole käytössä kuin Pohjoismaissa, Kreikassa ja Sloveniassa. Lisäksi ulkomaalaiset palveluntarjoajat, joilla ei ole järjestelmiä suoran omistuksen säilytyskäytäntöä varten, eivät voi tarjota palveluja ilman merkittäviä investointeja. Suoran omistuksen maissa kilpailu on siten paikallisten toimijoiden varassa. Kun kilpailu ei ole aivan yhtä suorasukaista kuin muualla maailmassa, sijoituspalvelut eivät välttämättä ole yhtä edulliset tai palvelutarjooma yhtä laaja.
Poteroitunut asemaväittely
Julkisessa keskustelussa moititaan hallintarekisteriä muun muassa siitä, että se mahdollistaa omistuksen piilottamisen. Tämä on kuitenkin jo nyt mahdollista, koska suomalainen voi ostaa esimerkiksi kotimaisia osakkeita ulkomaalaisen osakevälittäjän kautta. Silloin kyseiset osakkeet säilytetään Euroclear Finlandissa, mutta kyseisen ulkomaalaisen välittäjän laaritilillä ja siten julkisuudelta piilossa.
Hallintarekisterin puolestapuhujat haluavat ensisijaisesti lisää kilpailua markkinoille. Suoran omistuksen kannattajat painottavat turvallista säilytystä. Koska molempia ei voi saada, keskustelu poteroituu asemaväittelyksi, missä henkilökohtainen preferenssi määrittää kannan.
Kumpi voittaa: Suomen suora vai kansainvälinen käytäntö?
Voisi kuvitella, että Suomen suoralla omistusmallilla ei olisi selviytymismahdollisuuksia kansainvälisessä puristuksessa. Finanssikriisin jälkeisessä maailmassa, missä esimerkiksi Lehmanin konkurssin aiheuttamat tappiot ovat tuoreessa muistissa, suora omistusmalli on kuitenkin kerännyt kasvavan joukon kannattajia.
Paras ratkaisu olisikin se, että Pohjoismaalainen suoran omistuksen malli leviäisi maailmalle. Silloin palveluntarjoajat kilpailisivat samoin edellytyksin samalla kun arvopaperisäilytys olisi mahdollisimman riskitöntä. Tämän kehityksen jalkautumisessa kestää kuitenkin aikansa.
Olisi kohtalaisen typerää hosua laaritilikäytäntöön Suomessa, mikäli muu maailma on siirtymässä suoran omistuksen malliin. Kukaan ei tosin tiedä, kumpi malli voittaa. Ei siis ihme, että keskustelua käydään.
*Monet pankit ja välittäjät painottavat, että pitävät omat ja asiakkaidensa varat erillään toisistaan (“segregated accounts”) mikä on tietenkin hyvä asia. Suorasta omistuksesta puhuttaessa varoja pidetään kuitenkin erillään myös muiden asiakkaiden varoista.
** Törmäsin aikoinaan tähän problematiikkaan ollessani Seligson rahastoyhtiön toimitusjohtajana. Olimme vaihtamassa säilyttäjää, jolloin sopimuspapereita lukiessa juuri tämä “solidaarisen vastuun määrite” pisti silmään. Kun tutkin asiaa lähemmin, kävi ilmi, että tämä on markkinakäytäntö. Eli kaikki maailman laaritilejä koskevat säilytyssopimukset on muotoiltu näin. Jos rahoitusmarkkinoilla jokin iso osapuoli syystä tai toisesta ei voi toimittaa myymänsä osakkeet, laaritileille saattaa syntyä vajetta. Tämä vaje voi olla väliaikaista tai pysyvää.
Tällaiseen väliaikaiseen tilanteeseen törmäsin kerran, kun “long-only” rahaston puolesta myymäni IBM osakkeita ei voitu toimittaa ostajalle ajoissa. Kun ihmettelin asiaa yhdysvaltalaiselta säilyttäjältämme, he totesivat lakonisesti, että heillä ei ole toimittaa osakkeita juuri nyt. Näin vaikka rahastollamme ei ollut osakelainaussopimusta, eli rahaston arvopapereita ei olisi saanut lainata edelleen. Tästä huolimatta kyseisellä laaritilillä ei ollut yhtään IBM:n osaketta. Onneksi pattitilanne purkaantui muutaman päivän kuluessa, kun ilmeisesti joku isompi taho toimitti myöhästyneet IBM osakkeet laaritilille, jotta rahastomme pystyi omalta osaltaan toimittamaan niitä edelleen meidän ostajalle. Rahoitusmarkkinoilla kauppaketju on pitkä ja heikoin lenkki, laaritilin riski. Lehmanin mennessä finanssikriisin aikoihin konkurssiin, riski toteutui.
Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Dollar Photo Club
Euroopassa on ollut nyt jo jonkin aikaa meneillään keskustelu ns. Beneficial ownershipista ja sen julkistamisesta. Kyseessä siis juuri näiden erilaisten “trustien”, hallintarekisterien ja ties minkä taakse piilotettujen omistuksien avaaminen julkisuudelle siten, että se todellinen edunsaaja sieltä takaa on pakko julkistaa. Tuoretta kamaa esim. täältä, eli missä nyt mennään: http://businessshapers.co.uk/europe-follows-the-uk-on-transparency-of-ownership/ Hallintarekisterimalli voidaan ottaa käyttöön, jos samalla taataan omistusten täysi avoimuus. Itse asiassa tulee käymään niin, että EU-lainsäädäntö hyvin todennäköisesti tulee siihen jopa pakottamaan ihan lähivuosina. Se ei ole edes mikään vaikea toteuttaa. Eli se siitä valtiovarainministeriön höpö höpö -väitteestä, että salainen hallintarekisteri olisi jotenkin pakko. Aika hassua, että EU säätää ensin… Lue lisää >>
Hyvä juttu, vaikka muiden raha-asiat ei mielestäni minulle kuullu. Mikäli ratkaisu käytännössä rakentuu erillisten säilytystilien varaan, rahoitusmarkkinoiden riskitkin pienenevät.
“Jos esimerkiksi arvopapereita lainaksi ottanut osapuoli menee konkurssiin, […] arvopapereita lainaksi antanut osapuoli […] saattaa menettää osan lainaamistaan arvopapereista. Silloin kaikki, joilla on kyseistä arvopaperia säilytyksessä samalla laaritilillä, jakavat syntyneen tappion keskenään. Suorassa omistuksessa tätä riskiä ei ole.”
No tottakai suorassa omistuksessa ihan sama riski, jos on antanut luvan osakkeiden uloslainaamiseen. Vastuullinen välittäjä pyytää erikseen omistajalta luvan ennen kuin lainaa ulos tämän osakkeet (ja omistaja saa osan lainauksen tuotoista), riippumatta siitä ovatko osakkeet yhdessä laarissa vai erikseen.
Suoran omistuksen tilillä on sama riski kuin laaritilillä, mikäli on antanut luvan osakelainaukseen (jolloin myös tuotot kuuluvat sinulle).
Esimerkissä viitataankin valitettavaan tilanteeseen, missä ei ole annettu lupaa osakkeiden uloslainaamiseen. Paikallinen säilyttäjä on siis lainannut laaritilillä olevia osakkeita omaan piikkiin, mitä voi pitää jonkinlaisena röyhkeyden huippuna.
Tällainen käytös on helpompaa laaritilillä olevilla osakkeilla, koska siellä säilytettään sekä sellaisten asiakkaiden osakkeita joita saa lainata ulos, että sellaisten asiakkaiden osakkeita, mitä ei saa lainata ulos.
2000 -luvun alussa jenkkiläiset rahastoyhtiötkin laittoivat osakelainauksesta saadut tulot omaan taskuunsa(!). Tällainen käytös on käsittääkseni kuitenkin vähentymään päin.
“Näin toimitaan myös esimerkiksi Tanskassa sekä Norjassa ja se on mahdollista, mutta ei välttämätöntä Ruotsissa.”
Jos minulla on Tanskalaisia ja Norjalaisia osakkeita, voiko suoraa osakeomistusta vaatia jotenkin Nordnetilta? Ymmärtääkseni nuokaan osakkeet eivät ole minun nimissäni.
Yksityisen sijoittajan on käytännössä mahdotonta saada itselleen suoran omistuksen säilytystä ulkomailta. Rahastoyhtiökään ei saa tällaisia itselleen järjestettyä (kokeiltu on). Vain isoimmat institutionaaliset sijoittajat kuten eläkeyhtiöt, jotka tuovat merkittäviä tuloja palveluntarjoajilleen, saavat tällaisia vaateita läpi – mutta silloinkin korkeampaan hintaan.
Itse en ainakaan kirveelläkään haluaisi järjestelmää, jossa välittäjän konkkatilanne voisi viedä minun omaisuuteni, mieluummin sitten maksan hieman enemmän tietäen, että laput ovat edelleenkin kaikki minun vaikka Nordnetille tapahtuisi mitä.
Laaritilikäytäntö ei sinänsä tarkoita, että välittäjän konkurssissa asiakkaiden varat menisi. Asiakkaiden ja palveluntarjoajan varat pidetään aina erillään (paitsi jos arvopaperisalkku on vakuutena esimerkiksi lainalle, mutta tämä ei ole säilytystavasta riippuvainen asia). Laaritilin “ylimääräinen” riski syntyy siitä, että pitkäaikaissijoittaja saattaa joutua kantamaan solidaarista vastuuta muiden laaritilillä olevien asiakkaiden kaupantekoon liittyvistä ongelmista.