Siirry pääsisältöön

Katseet Yhdysvaltoihin – Nordnetissä alkaa kaupankäyntikampanja

Miksi harkita sijoitusta Atlantin taakse?

Aiemmin tänä vuonna Suomen Pankki arvioi (Euro & talous 1/2017), että maailmantalouden kasvu voimistuu vuoden 2016 kasvuun verrattuna ja jatkuu reilun kolmen prosentin vauhtia vuosina 2017–2019. Luottamuksen koheneminen niin Yhdysvalloissa kuin laajemminkin voimistaa suotuisaa kehitystä lyhyellä aikavälillä. Vuonna 2017 ennustetaan Yhdysvaltain talouskasvun kiihtyvän edellisvuotisesta merkittävästi.

Kokonaisuutena EU22-alueen ja Yhdysvaltain talouskasvu jatkuu koko Suomen Pankin julkaiseman ennustejakson melko nopeana. Lisäksi Suomen Pankki katsauksessaan toteaa, että Yhdysvaltain uuden hallinnon suunnitteluasteella olevan finanssipoliittisen elvytyksen ja sääntelyn purkamisen ennakoidaan kiihdyttävän Yhdysvaltain talouden kasvua ainakin tilapäisesti. Nämä markkinaodotukset ovatkin jo näkyneet mm. pörssikurssien nousuna Yhdysvalloissa marraskuun 2016 presidentinvaalien jälkeen.

Samaan aikaan Suomen Pankki tosin nostaa esiin myös kasvun riskejä ja korostaa, että kaikista finanssipoliittisista toimista, kuten verotuksen uudistuksesta ja infrastruktuuri-investoinneista, ei ole vielä konkreettisia päätöksiä, joten kasvuennusteen perusuran sijasta ne on otettu huomioon ennusteen riskiarviossa. Odotukset elvytystoimista ovat kuitenkin jo ehtineet nostaa talouden luottamusindeksejä.

Suhdannenäkymistä riippumatta sijoittaja voi huomioida myös sen, että useilla toimialoilla maailman suurimmat ja kansainvälisimmät yhtiöt löytyvät Pohjois-Amerikan markkinoilta. Nämä markkinat tarjoavat hyvän mahdollisuuden sijoitusten maantieteelliseen hajauttamiseen.

Lisäksi Pohjois-Amerikan markkinat tarjoavat erittäin laajan valikoiman sijoituskohteita monilta sektoreilta, joista kaikkia ei edes löydy Pohjoismaiden markkinoilta. Helsingin pörssistä puuttuvat esimerkiksi perinteinen auto-, ase-, kosmetiikka- ja tupakkateollisuus.

Yhdysvaltalaiset osinkokoneet

Atlantin taakse sijoittamista tukee myös osingonmaksukäytäntö. Pitkäjänteinen passiivisten tulojen kerääjä voi arvostaa Yhdysvaltain markkinoilla sitä, että siellä osakkeista saa osinkoja pääsääntöisesti neljästi vuodessa. Jo muutaman eri yhtiön osakkeita omistamalla voi siis saada osinkoja vaikka kuukausittain.

Sen sijaan Suomessa pörssiyhtiöt maksavat osinkoa muutamaa ilahduttavaa poikkeustapausta lukuun ottamatta lähtökohtaisesti ainoastaan kerran vuodessa. Pohjoisamerikkalainen käytäntö kuitenkin saa osingon muistuttamaan luonteeltaan enemmän palkanmaksua, mikä on monien sijoittajien mieleen.

Näin osinko tuo kassanhallinnan näkökulmasta lisää sijoitusmahdollisuuksia ympäri vuoden, eikä vain keväisin. Tasainen osinkovirta mahdollistaa sijoittajalle lisäsijoitusten tekemisen säännöllisemmin ympäri kalenterivuotta ilman osakemyyntejä tai uuden sijoitettavan rahan säästämistä palkkatuloista.

Huomionarvoista on sekin, että tiheästi tilille kilahtavien kvartaaliosinkojen ohella Yhdysvalloissa noteerattavat yhtiöt maksavat usein myös kasvavaa osakekohtaista osinkoa. New Yorkin pörssistä löytyy kymmenittäin ns. osinkoaristokraatin tunnusmerkit täyttäviä pörssiyhtiöitä. Toisin sanoen nämä yhtiöt ovat kyenneet kasvattamaan osakekohtaista osinkoaan poikkeuksetta joka vuosi vähintään 25 vuoden ajan.

Lisätietoa Pohjois-Amerikan pörsseihin sijoittamisesta löytyy kampanjasivuilta Nordnetistä.

Teksti sisältää Nordnetin kampanjan markkinointiviestin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista markkinoista, yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Sijoitustoiminta sisältää aina riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Ulkomaisissa sijoituksissa sijoittajan tulee tutustua myös valuutanvaihdon kustannuksiin ja valuuttariskiin. Tarkemmat tiedot kustannuksista ja riskeistä on luettavissa kampanjan esittelysivuilta Nordnetistä. Kirjoittajaa voi seurata Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
16 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
05.09.2017 21:53

Tänäänkin (5.9) pieni dippi sepellä käynnissä, tiedä vaikka jatkuu pitempään, mutta olisi ollut mukava muutamilla satasilla lisäillä omia jenkki omistuksia.
Esim.
CSCO 31,50$ osto 5kpl
kaupankäyntikulut 17$
KH 5kpl ostolla 34,90$

BadaBingBadaBong ……

Nimetön
Nimetön
02.09.2017 06:19

Eikö samantien voitaisi jakaa vaikka ämpäreitä? Todella lapsellinen kampanja ja aliarvoi meitä Nordnetin USA-sijoittajia. Kun 0.99 euron osto/myyntikampanjakin loppui, heräteostosten sijaan sijoittelen taas harkiten ja harvoin. Uskon, että Nordnet havaitsee välittömästi muutoksen piensijoittajien kaupankäyntiaktiivisuudessa.

Nimetön
Nimetön
01.09.2017 20:14

Lopettakaa mutina ja hankkikaa itsellenne Nordnet PB. Tuolloin hinta “vain” 8e, joka on jo melko hyvä.

Ei täällä senteillä pelata.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
01.09.2017 22:29

Olen jo vuosia valittanut täällä, että vain tyhmät suomalaiset maksavat kiltisti jopa kymmenkertaisia kaupankäyntikuluja muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ihmettelen, kun silloin en saanut keneltäkään tukea. Miten te olette nyt yhtäkkiä tämän hinnoittelueron huomanneet?

Toisaalta, nyt PB asiakkaana ei niin ketuta yhtä paljoa tuo minimihinnasto kuin normiasiakkaana. Kaupankäyntikuluni melkein puolittuivat.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
01.09.2017 22:32

Ja kuinkahan kauan teillä kestää huomata, että Nordnetin valuutanvaihtokulut eivät ole 0.075% vaan enemmänkin 0.1%-0.15%?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
04.09.2017 11:53

Minäkin olen joskus epäillyt että isommat vaihtokulut ovat, tai vaihtokurssi joku muu kuin virallinen, eipä tuota tiedä kun ei ole eritelty kurssia ja vaihtokuluja. Voisivat muuten senkin tehdä kun mainostavat avoimmuuttaan, mutta nordnetilla on aiemmin ollut lievä asenneongelma asiallistakin kritiikkiä kohtaan, en tiedä onko vieläkin.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
04.09.2017 14:51

Juu, tähän Suvi voisi ottaa kantaa, että miten tuo valuutanvaihto jatkossa avataan läpinäkyväksi myös meille sijoittajille?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.09.2017 10:15

Hei! Kun teemme automaattisen valuutanvaihdon, ostokurssi ja myyntikurssi eroavat 0,25 prosentilla nordnet.fi-sivustolla näkemästäsi alustavasta kurssista. Jos esimerkiksi ostat osakkeita 1 000 eurolla ja yksi euro vastaa 10 Ruotsin kruunua, maksat 10 025 kruunua ostostasi. Jos myyt osakkeita 1 000 eurolla, saat myynnistä 9 975 kruunua. Laskelmasta näet, millä kurssilla valuutanvaihto toteutettiin. Jos sinulla on valuuttatilejä aktiivisena, voit tehdä valuutanvaihdon itse. Tällöin valuutanvaihtokurssisi eroaa 0,075 prosentilla siitä kurssista, jonka me saamme toimittajaltamme. Voit jättää valuutanvaihtotoimeksiantoja milloin tahansa, mutta ne totetutetaan kolme kertaa pankkipäivässä: klo 12.30, 18.00 ja 23.00. Näet tarkan vaihtokurssin jälkikäteen Tapahtumat ja laskelmat -sivulta. /Henri

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.09.2017 10:47

Moi Janne!

Läpinäkyvyyttä saadaan mm. sillä, että valuutanvaihtokulut tuodaan selkeästi esiin, ja niistä tehdään laskuesimerkkejä. Kerrotaan milloin ja miten valuuttaa vaihdetaan ja mistä lopullisen valuuttakurssin näkee. KV-kaupassa on aina huomioitava kaikki kulut: välityspalkkio ja mahdollinen valuutanvaihto. Meillä Nordnetissä kaikki kysymykset on käyty läpi täällä https://www.nordnet.fi/asiakaspalvelu/alkaa/kaupankaynti-ja-arvopaperit/ulkomaille-sijoittaminen.html#valuutanvaihto

Kun valuutat vaihtaa itse, kuluksi jää 0,075 %. Se on merkittävästi alhaisempi kuin monella muulla.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.09.2017 19:18

Pistäkää nyt hyvät ihmiset vielä harkintaan tätä kampanjaanne, ja ylipäänsä P-Amerikan kaupankäyntikuluja. Johan te huomasitte miten nasevasti Nordea teille tänään vastasi.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
02.09.2017 01:15

Lapsellinen provo. Ei “outi” parempaa keksinyt.

Nimetön
Nimetön
01.09.2017 16:42

No täytyy sanoa, että on harvinaisen surkea kampanja. Maksa (vähintään) 15 euroa siitä, että pääset osallistumaan arvontaan, jonka ainoa voitto on yksi 100 taalan “pääpalkinto”?

Nimetön
Nimetön
01.09.2017 15:41

Tällainen arvontakampanja on silkkaa HÖLYNPÖLYÄ. Jos haluatte houkutella sijoittajia Pohjois-Amerikan markkinoille, laskekaa kaupankäyntikuluja! 15 euroa/toimeksianto on liikaa — aloittakaa vaikka puolittamalla kulut, niin lupaan harkita asiaa.

Nimetön
Nimetön
01.09.2017 12:41

Eikö niitä Pohjois-Amerikan kaupankäyntikuluja vain voisi alentaa? Ei Nordnetin ruotsalaiset asiakkaat maksa näin korkeita kaupankäyntikuluja.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
12.09.2017 11:06

Pysyvä Pohjois-Amerikan kaupankäyntikulujen pudotus olisi kyllä paikallaan. Lyhyet kampanjat ja arvonnat ovat melko turhia.

Nykyisillä ulkomaanpörssien kuluilla tulee kyllä vakavasti harkittua muiden osakevälittäjien kelkkaan siirtymistä.