Vieraskynä
Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty on ollut tämän kevään puheenaihe. Kirjassaan Capital in the Twenty-First Century hän ruotii sitä, että nykymaailmassa omaisuus kasvaa nopeammin kuin palkat. Tämä tarkoittaa sitä, että talouskasvusta hyötyy erityisesti omistava luokka: omalla työllä on entistä vaikeampi rikastua.
En ole lukenut Pikettyä mutta sen sijaan sain juuri luettua toisen talouskasvua käsittelevän kirjan, Robert ja Edward Skidelskyn How much is enough? Money and the good life.
Kirjassa taloustieteilijä isä (Robert) ja filosofi-poika (Edward) miettivät, onko talouskasvu tehnyt ihmisistä onnellisempia. He käyvät läpi taloustieteen historiaa ja sen merkkihenkilöiden teorioita talouskasvusta. Erityisen tarkasti he käsittelevät John Maynard Keynesiä. Tämä siksi, että isä-Robert on Keynesin elämänkerturi ja yksi keynesiläisyyden parhaita asiantuntijoita.
Keynes laski kahden prosentin vuosittaisen tuottavuuden kasvun mahdollistavan sen, että sadan vuoden kuluessa (eli noin vuoteen 2030 mennessä) ihmiset pystyisivät tekemään kolmen tunnin työpäiviä ja työn ikeestä vapautuminen tekisi heistä onnellisia.
Vielä Keynesin aikaan yhteiskunnan hyväosaisimmat työskentelivät vähän tai eivät ollenkaan. Alin luokka teki työt. Vajaassa sadassa vuodessa muutos on ollut dramaattinen, mutta ei sellainen kuin Keynes ennusti. Nyt yhteiskunnan hyväosaiset työskentelevät tunteja kaihtamatta. Painetta on työtuntien ja työurien pidentämiseen. Köyhimmillä on aikaa, mutta ei töitä.
Keynes ei kuitenkaan ollut väärässä talouskasvusta vaan ihmisen perusluonteesta. Keynes ajatteli, että ihmisellä on olemassa raja, jonka jälkeen hän lakkaa haluamasta lisää omaisuutta. Nyt näyttää selvältä, että tuota rajaa ei ole. Kapitalismi elää materiaalisten tarpeiden sijasta loputtomista haluista.
Tämä näkyy selvästi tuloeroissa. Sotien jälkeen taloudet kasvoivat ja tulo- ja varallisuuserot kaventuivat. Sitten tapahtui jotakin. 1970-luvulla amerikkalainen huippujohtaja tienasi alle 30 kertaa sen mitä keskiverto työntekijä, nykyään hän ansaitsee 263 kertaa enemmän. Vastaava kehitys on Euroopassa.
Skidelskyt listaavat seitsemän perustarvetta, joiden tyydyttäminen riittää kaikkien hyvään elämään. Nämä ovat terveys, turvallisuus, kunnioitus, persoonallisuuden vapaus kehittyä, harmonia luonnon kanssa, ystävyys, ja vapaa-aika. Nämä on niin sanottuja puhtaita tarpeita – eivät haluja.
Mikä sitten on hyvän elämän hintalappu, konkreettisesti? Siihen parisataasivuinen teos ei anna vastausta. Ihmisen materiaaliset tarpeet eivät ole vakio, isä ja poika päättelevät. Jokainen pyrkii tyydyttämään ne yksilöllisesti. Tärkeintä on erottaa tarpeet haluista.
Yllättäen vastaus siihen, mikä on tarpeeksi, löytyy läheltä. Kuluttajatutkimuskeskuksen tekemä viitebudjetti (http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/ajankohtaista/kohtuullisen_minimin_viitebudjetit_paivitetty_ja_laajennettu.1915.news). Sen mukaan kohtuullinen elämä Suomessa maksaa 1300 euroa kuukaudessa. Suurimmalla osalla meistä on siihen varaa.
Lue lisää:
Robert ja Edward Skidelsky: How much is enough? Money and the good life. Other Press, 2012.
/Ninni Myllyoja
