Nordnet
Talentumilta vastikään ilmestynyt Marko Erolan suomentama Benoit B. Mandelbrotin ja Richard L. Hudsonin kirjoittama, Huonosti käyttäytyvät osakkeet: Fraktaalinen näkemys riskistä, vararikosta ja tuotosta, on poikkeuksellisen mielenkiintoinen teos. Mandelbrot on kirjoittanut kirjan ja Hudson on todennäköisesti sitä hionut (ja kirjoittanut alkuun johdannon ja Mandelbrotin esittelyn).
Mandelbrotin keskeinen väite on, että rahoitusmarkkinoilla “kurssit käyttäytyvät hyvin kurittomasti siihen nähden, miten [perinteinen rahoitusteoria] väittää niiden käyttäytyvän”. Fraktaalinen näkemys rahoitusmarkkinoista muistuttaa “hieman” alkemiaa, mutta tässä kirjassa on myös todella paljon hyvää ja (ainakin itselleni) uutta tietoa. Mandelbrotin ja Hudsonin teoksesta löytyy useita hyviä havaintoja siitä, etteivät perinteisen rahoitusteorian näkemykset riskistä, tuotosta ja rahoitusmarkkinoiden toiminnasta ole todenmukainen. Kirjan rakenne antaa jo osviittaa siitä, ketkä ovat rahoitustieteen “pahiksia” ja ketkä “hyviksiä”. Mandelbrotin keskeinen väite on se, etteivät hinnanmuutokset ole toisistaan riippumattomia ja ennen kaikkea, on olemassa “pitkä muisti”. Tätä eivät valtavirran rahoitustieteilijät hyväksyneet (ja osa ei edelleenkään näytä tästä mitään tietävän). Mandelbrotin mukaan kenenkään ei pitäisi hyväksyä modernia porfolioteoriaa.
“Erittäin rajut kurssimuutokset ovat sijoitusmarkkinoiden arkea, eivät harvinaisia poikkeuksia, jotka voi jättää omaan arvoonsa.”
Teos on kaikkinensa hyvin yleistajuinen (tietyt luvut ovat hieman rakettitiedettä), sillä teos jakautuu kahteen selkeään kokonaisuuteen. Alussa lukija johdatellaan perinteisen rahoitusteorian alkeisiin, jonka jälkeen esitellään uusi tapa sovelluksineen ja väitteineen. Kirjan ensimmäisessä osassa Mandelbrot pureutuu riskiin, potenssilakeihin, satunnaisuuteen, normaalijakaumaan ja tehokkaisiin markkinoihin. Näiden peruskäsitteiden ja hyvien historiallisten kertomusten jälkeen luvussa neljä perehdytään nykyaikaisen rahoitusteorian perusteisiin tehokkaista markkinoista, portfolioteoriasta, riskin ja tuoton suhteesta ja optioiden hinnoittelusta. Lopuksi Mandelbrot kyseenalaistaa rahoitusteorian oletuksia, esittelee erilaisia markkina-anomalioita ja pohtii varsinkin erilaisia jo 2000-luvun alussa tunnettuja ääri-ilmiöitä (kirja on ilmestynyt vuonna 2004, joten finanssikriisistä ei ollut vielä tietoakaan). Hedge-rahasto Long-Term Capital Managementin surullisen kuuluisa tarina kerrotaan myös, mutta Mandelbrot ei vastusta kiusausta lainatessaan William Sharpea, joka totesi Wall Street Journalille LTCM:n olevan “luultavasti maailman paras akateeminen rahoituksen laitos”. Toisin kuitenkin kävi.
Kirjan viestiä vahvistavat osuvat esimerkit ja varsinkin syventävät tarinat aina Louis Bachelieristä Harry Markowitziin. Tarinaan tuo syvyyttä se, miten erilaisten tutkijoiden havainnot ja väitteet kietoutuvat tieteenteossa yhteen, ja kuinka sattumilla näyttää olevan vaikutuksensa myös tieteessä. Mandelbrotin oma tieteellinen työ ja hänen taistelunsa omien ideoidensa puolesta on keskeinen osa kirjan juonta.
Kirjan toisessa osassa Mandelbrot esittelee turbulenssin ja fraktaalien ja rosoisuuden peruskäsitteet. Samalla Mandelbrot antaa viitteitä niiden rahoitusmarkkinasovelluksista. Mandelbrotin mukaan perinteinen käsitys hinnanmuutosten satunnaisuudesta ei pidä paikkaansa, jonka vuoksi “[rahoitusteorian] perustukset on uusittava ennen kuin taloa muuten remontoidaan”. Joissakin kohdin teksi oli niin runollista, että putosin kärryiltä. Fraktaalien esittelyssä olisikin voinut käyttää enemmän kuvioita jo ihan alusta alkaen ja ehkä jopa niitä paljon parjattuja matemaattisia kaavoja (niitä löytyy kyllä sitten kirjan loppun sijoitetuista muistiinpanoista). Onneksi asioihin tulee hieman selvyyttä, kun hieman yli kymmensivuisessa väliessessä esitellään erilaisia fraktaalimuotoja aina Kochin lumihiutalekäyrästä ihmiskeuhkojen keuhotiehyeisiin. Myös kuuluisa Mandelbrotin joukko tulee mainituksi esseen loppupuolella.
“Moderni rahoitusteoria on elegantti mutta viallinen, niin kuin jokainen 1990-luvun buumin ja romahduksen eläny tietää.”
Luvussa kahdeksan pureudutaan Mandelbrotin 1960-luvulla IBM:llä työstämään ongelmaan, kun hän painiskeli puuvillan hintojen kanssa. Mandelbrot kertoo elävästi siitä, miten hän koosti “varsinaisen ensyklopedian puuvillan päivä-, viikko- ja vuosihinnoista runsaan sadan vuoden ajalta”. Lopulta hänen vuonna 1963 julkaisemastaan tutkimuksestaan, The Variation of Certain Speculative Prices, syntyi alustava ajatus fraktaaleista. “Rahoitustieteen ydin on fraktaalinen”, Mandelbrot toteaa. Puuvillatutkimus paljasti, että puuvillan hinnat eivät ole kuin “hiekanjyvät kasassa; josain määrin erikokoisia mutta yhtä kaikki hiekanjyviä”. Mandelbrotin tutkimus osoitti hinnanmuutosten olevan “sekoitus hiekkaa, pikkukiviä, kiviä ja lohkareita”. Seuraavassa luvussa Mandelbrot jatkaa tätä tarinaa kertomalla englantilaisesta hydrologista Harold E. Hurstista ja Niilin tulvista. Tässä tapauksessa Mandelbort huomasi, “ettei [Hurstin] pointti ollut variaatioiden suuruus vaan niiden tietty jatkumo”. Hurstin tutkimuksista Mandelbrot päätyi ajatukseen pitkän aikavälin riippuvuuksista.
Mandelbrot purutuu myös kahteen erilaiseen villin vaihtelun piirteeseen. Ensimäistä hän kutsuu äkilliseksi muutokseksi tai epäjatkuvuudeksi (Nooa-ilmiö) ja toista puolestaan pitkän aikavälin riipuvuudeksi (Joosef-ilmiö). Hän soveltaa myös näitä “saman todellisuuden kahtaa eri puolta” selittääkseen markkinoiden toimintaa ja varsinkin markkinoilla ilmenevien kuplien syntyä. Myöhemmin esiteltävä multifraktaalisuus ylittää jo minun ymmärrykseni, joten jätän sitä käsittelevän luvun yksitoista jonkun muun, minua fiksumman pureksittavaksi.
Kirja kolmannessa osassa Mandelbrotin pureutuu “kerettiläisiksi” kutsumiinsa näkemyksiin rahoitustieteestä. Hän esittää kymmenen “erilaista” näkemystä rahoituksesta, mutta loppujen lopuksi ne eivät minusta ole kovin kummallisia. Tietysti Mandelbrotiltakin olisi toivonut jotain kannanottoa siihen, mistä hän arvioi kuplien ja kriisien johtuvan. Minun on jotenkin vaikea uskoa, että syy olisi jotenkin psykologinen tai markkinoille sisäsyntyinen ominaisuus. Viimeisessä luvussa Mandelbrot lupaa fraktaaleille hyvää tulevaisuutta, mutta hänestä on kuitenen “ennen aikasita toivoa fraktaalifinanssiteorialta merkittäviä edistysaskelia”. Mandelbrotin mukaan on aivan liikaa asioita, joista emme juurikaan tiedä. Tällaisia avoimia kysymyksiä ovat mm. sijoitusten analysointi, sijoitussalkkujen rakentaminen, optioiden hinnoittelu ja riskienhallinta.
Huonosti käyttäytyvät osakkeet on mielenkiintoinen rahoitustieteen teos. Teoksen oppien käytännön soveltaminen on piensijoittajalle hankalaa, sillä käytäntöä on kirjassa loppujen lopuksi verrattain vähän. Kirja antaa kuitenkin runsaasti ajattelemisen aihetta ja vaihtoehtoisen kuvan rahoitusmarkkinoiden toiminnasta. Ehkä yksi asia, joka kirjasta jäi mieleen on havainto siitä, etteivät arvopaperien hinnanmuutokset noudata kellokäyrää. Osa Mandelbrotin väitteistä voi kuulostaa eriskummallisilta ja osa portfolioteorian kritiikistä hieman vanhentuneelta, mutta pääosin kirja on edelleen tätä päivää (ja tulevaisuutta).
Mandelbrotin ja Hudsonin suomennos on varsin onnistunut, vaikka siellä täällä pieniä virheitä ja kapulakielisyyttä onkin. Erityistä plussaa saa teoksen lopusta löytyvä asiasana- ja henkilöhakemisto.
Arvosana: 9/10
Kuvalähde: kevin dooley via Foter.com / CC BY
/Thomas Brand
