Herbalife vs Ackman vol. 10 – Ackman nosti valkoisen lipun

Herbalifen ja Bill Ackmanin välinen taistelu sai jälleen uuden käänteen viimeviikolla, kun Ackman joutui nostamaan valkoisen lipun ilmaan luovutuksen merkiksi. Olen tällä hetkellä erittäin kiireinen ja blogin kirjoittamiseen jää valitettavan huonosti aikaa. Herbalifen tapauksesta koen kuitenkin olevani lukijoilleni tietyllä tapaa velvollinen raportoimaan tapahtumien kulusta, sillä olen pitänyt lukijat mukana tässä spektaakkelista sen alkumetreiltä asti. Tulen jatkamaan aktiivisempaa kirjoittelua ja laajentaa myös aihepiiriä, kunhan kiireet muualla helpottavat.

Ohessa linkki viimeisimpään kirjoitukseeni josta tapauksesta tietämättömät sijoittajat aiemmista tapahtumista kärryille:

https://www.nordnet.fi/blogi/herbalife-vs-ackman-vol-9-ackman-tarvitsee-mustan-joutsenen/23/09/2013/

Herbalifen ja Ackmanin taistelu tuli ainakin toistaiseksi tiensä päähän, kun Ackman ilmoitti suojanneensa osan shorttipositiostaan pitkän aikavälin osto-optioilla. Ackman kertoi, että hänen Herbalife shorttiposition osuus hänen firman 10,8 miljardin dollarin portfoliosta on laskenut 16 prosentista 12 prosenttiin. Hän totesi myös, että suojaus rajaa merkittävästi hänen sijoittajiensa mahdollisia tuottoja. Kuten aikaisemmassa blogimerkinnässäni totesin, on näin valtavan position suojaaminen todella kallista, joka heijastuu nyt siinä, että jo position osittainen suojaaminen syö merkittävästi hänen sijoittajiensa tulevaa tuottopotentiaalia.

Ackman toistaa näkemyksensä jonka mukaan Herbalife on edelleen pyramidihuijaus ja Ackmanin mukaan mitään uutta tietoa hänen caseaan vastaan ei ole noussut esiin. Sitä vastoin hän uskoo, että todennäköisyys viranomaisten väliintuloon Herbalifen suhteen on kasvanut selvästi. Kuten olen itse aikaisemmin todennut, pidän viranomaisten väliintuloa äärimmäisen epätodennäköisenä, sillä Herbalifen todentaminen pyramidiksi on käytännössä mahdotonta (Ackman yritti jo tätä ja käytti siihen luultavasti enemmän resursseja mitä viranomaisilla on itsellä käytettävissä).

Herbalifen kurssi on laskenut noin -15% Ackmanin ilmoituksen jälkeen. Kurssilasku johtuu puhtaasti siitä, että Ackmaniin kohdistuvan massiivisen short squeezen todennäköisyys on laskenut selvästi. Näin ollen spekulatiivista rahaa on irronnut yhtiöstä.

Tilanne on Ackmanin kannalta kokonaisuutena erittäin kiusallinen ja vaikea. Hän selvästi edelleen uskoo omaan sijoituscaseensa ja pitää Herbalifeä pyramidini. Samaan aikaan hänen vastapuolelleen on kuitenkin asettunut useita erittäin merkittäviä sijoittajia joiden vaikutusvalta ja uskottavuus ovat selvästi Ackmanin vastaavia suuremmat. Näistä sijoittajista Carl Icahnin mukaan lähteminen liittyi ainakin osittain hänen ja Ackmanin välisiin henkilökohtaisuuksiin. George Soroksen tapauksessa hän todennäköisesti näki mahdollisuuden massiiviseen short squeezeen ja tästä hyötymiseen. William Stiritzin liittyminen ykkösketjun oikeaan laitaan taas toi areenalle puhtaan arvosijoittamis-näkökulman. Näistä herroista kahden ensiksi mainitun varallisuus mitataan kymmenissä miljardeissa dollareissa ja näin ollen he voisivat halutessaan tuhota Ackmanin. Tämä Herbalifen ykkösketju ja paine hänen omilta sijoittajiltaan oli todennäköisesti liikaa Ackmanille ja hänen oli pakko nostaa valkoinen lippu luovutuksen merkiksi. Pelko short squeezestä oli lopulta liian suuri ja Herbalifen mahdolliset omien osakkeiden ostot tulisivat todennäköisesti ajamaan kurssia entistä ylemmäs ja aiheuttamaan Ackmanin sijoittajalle lisää paperitappioita.

En usko, että Ackman olisi pahimmissa painajaisissaan kuvitella casen kääntyvän lopulta tilanteeseen jossa hänen vastapuolellaan on näin voimakas ykkösketju ja hänen joukkueessa alun perin mukana ollut David Einhorn on jättänyt areenan jo kauan sitten, eikä ketään muita merkittäviä pelureita ole liittynyt Ackmanin joukkueseen. Ackmanin tilanteen karmeudesta kertoo paljon se, että hänen ainoa toivonsa ja paras liittolainen on liittovaltion viranomaiset! Alkuperäisessä suunnitelmassaan Ackman on luultavasti alun perin kuvitellut, että hänen teoriansa Herbalifestä houkuttelee mukaan muitakin suursijoittajia jotka alkavat syyttää yhtiötä huijaukseksi ja tämä joukkopaine alkaa itsessään aiheuttaa dominoefektiä.

Tärkein kysymys on edelleen selvittämättä

Tärkein kysymys liittyen Herbalifeen on kuitenkin edelleen avoimena, ”Onko Herbalife pyramidihuijaus?”. Ackman esitti keväällä erittäin raskauttavia todisteita Herbalifeä vastaan (suosittelen kaikkia tutustumaan Ackmanin alkuperäiseen esitykseen http://www.visualwebcaster.com/Pershing/91149/event.asp jo pelkästään sen viihdearvon takia) ja Herbalife on useassa eri oikeuskäsittelyssä todettu täyttävän pyramidihuijauksen tuntomerkit (esim. Belgiassa). Yhtiö ei ole myöskään vastannut Ackmanin alkuperäisiin syytöksiin tai hänen esittämiinsä lisäkysymyksiin. Päinvastoin yhtiö on keskittynyt hyökkämään Ackmania vastaan ja piiloutunut omien suursijoittajiensa selän taakse. Icahn, Soros tai Stiritz eivät myöskään ole esittäneet todisteita Herbalifen puolesta, he ovat yksinkertaisesti vain sanoneet pitävänsä Ackmanin teoriaa vääränä. Näiden herrojen sana tuntuu ainakin toistaiseksi riittävän markkinoille, sillä kukapa uskaltaisi väittää Icahnin ja Soroksen olevan väärässä?

Näin ollen nykyisen tiedon valossa Ackman on mielestäni edelleen voitolla. Tämä ei kuitenkaan enää riitä, kun case on muuttunut suursijoittajien kukkotappeluksi ja psykologia on ottanut vallan. Jokainen voi vain arvailla mikä tilanne olisi tällä hetkellä, jos Icahn ja Soros eivät olisi osallistuneet areenalle tai olisivat mukana Ackmanin joukkueessa.

Kohu rauhoittunee toistaiseksi

Uskon Herbalifen ympärillä pyörivän kohun rauhoittuvan ainakin toistaiseksi. Ackmanilla ei ole enää uusia ammuksia lippaassa ja on hyvin epätodennäköistä, että hänen ykköskenttänsä vahvistuisi uusilla pelureilla jotka voisivat horjuttaa markkinoiden uskoa Herbalifeen. Viranomaisten väliintulo Yhdysvalloissa on lähes yhtätodennäköistä, kun kotimaisten viranomaisten puuttuminen Geosentricin tapakseen Helsingin Pörssissä. Vastaavasti short squeezen todennäköisyys on myös laskenut ja on melko epätodennäköistä, että uusia suursijoittajia liittyisi enää tässä vaiheessa Herbalifen joukkueeseen. Näin ollen pidänkin todennäköisenä, että taistelu jää määrittelemättömälle tauolle ja tähän asti otellun 10 erän perusteella Herbalife voidaan julistaa voittajaksi, ainakin kunnes toisin todistetaan.

Omistan osakkeita Herbalifessa

Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä sen tekstiä pidä tulkita sijoitusneuvoksi. Kommentit ovat kirjoittajan omia mielipiteitä.

Photo credit: fromthevalleys- / Foter / CC BY-ND

 

/One Up on OMXH

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
5 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
15.10.2013 08:56

Tuo linkki esitykseen ei auennut. Tässä PDF-esitys: http://www.businessweek.com/pdf/who_wants_to_be_a_millionaire.pdf Edelleen joudun moittimaan esitystä epäloogisuudesta. Herbalife on kirjoittajan mukaan useiden oikeuspäätösten mukaan pyramidihuijaus. Silti arviot siitä miten case päättyy, tehdään osakekurssin kehityksen ja sen mukaan, ketkä sijoittajat ovat longina. Kirjoittamiseen toisi ryhtiä se, että kirjoittaja avaisi itse pyramidihuijauksesta luonnetta sekä, mikä viranomaisprosessi on käynnissä, ja mitä tapahtuu jos tutkinnassa näytetään vihreää valoa Ackmanin suuntaan. On tavallaan erikoista, että USA:ssa, joka on oikeusprosessiin luvattu maa, lakituvassa ei päästä eteenpäin. Epäilen tähän liittyen sitä, että Herbalifen käyttää tässä kaikki vaikuttamiskeinonsa (korruptio) jotta tutkinta ei etenisi. Julkisuuteen ei ilmeisesti pystytä esittämään mitään varteenotettavia perusteluja Ackmanin… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
15.10.2013 12:40

Kiitos linkistä.

En varsinaisesti kommentoi casen päätöstä, sillä se on näkemykseni mukaan edelleen täysin hämärän peitossa. Tiettyjen sijoittajien mukana oleminen vaikuttaa markkinapsykologiaan ja sen myötä osakkeen lyhyen aikavälin liikkeisiin.

Pyramidihuijauksen luonteen voi jokainen itse katsoa presentaatiosta. Olen myös muistaakseni kommentoinut sitä kirjoituksissa 1-9.

Oikeusprosessien ja viranomaisten toimintaa on mahdoton ennakoida. Luottamus viranomaisia kohtaan on kuitenkin matala, sillä historiallisesti he eivät ole onnistuneet saamaan kiinni merkittäviä pyramidihuijauksia (esim. Maddoff). Mahdolliseen korruptioon en osaa ottaa kantaa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.10.2013 09:10

Kommentoin tuota esittämääni väitettä korruptoituneesta viranomaiskoneistosta. Yhden mielestäni todella törkeän esimerkin tarjoaa assistant general attorney Lanny Breuerin tapaus. Hän vastasi finanssikriisin jälkeisestä petosten tutkinnasta koskien Wall Streetin isoja toimijoita. Hänen mielestään petosten näyttäminen oli liian vaikeaa, ja viranomaiskoneisto ei tehnyt mitään. Väärinkäytökset olivat kuitenkin niin ilmeisiä, että sijoittajat palkkasivat asianajajia nostamaan siviilikanteita. Heidän ei ollut lainkaan vaikeaa osoittaa petollinen toiminta. Lopputuloksena oli, että Breuer menetti kasvonsa ja joutui eroamaan. Hänet palkittiin kuitenkin tästä viivytystaistelusta työpaikalla suuressa finanssialan yrityksessä (en nyt muista missä). Minun on helppoa uskoa, että Ackmania vastassa olevat sijoittajat pystyvät vetelemään lankoja viranomaiskoneistossa ja he voivat olla asioista… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.10.2013 09:37

Olisin tietenkin voinut selvittää etukäteen, mutta tässä kuitenkin oikeusjutusta:

http://www.latimes.com/business/money/la-fi-mo-judge-refuses-to-dismiss-distributors-lawsuit-against-herbalife-20131015,0,5661947.story

A former salesman for Herbalife Ltd. can proceed with a lawsuit accusing the Los Angeles nutrition company of operating a pyramid scheme that victimizes hundreds of thousands of people a year, a federal judge ruled Tuesday.