Hallintarekisteri – hyvä vai huono juttu yksityissijoittajalle?

Mistä on kyse?

Hallintarekisterin käyttö tarkoittaa, että arvopaperikeskus tai vastaava taho merkitsee arvopaperin omistajaksi vain arvo-osuustilin hallintarekisteröinnin hoitajan, eli esimerkiksi pankin, jonka kautta arvopaperit ostettiin. Arvopaperin todellinen omistaja ei käy hallintarekisteristä ilmi. Hallintarekisteröinnin hoitaja kirjaa asiakkaiden omistukset vain omiin tietojärjestelmiinsä.

Lähes koko politiikan kirjo on päässyt kertomaan hallintarekisteristä mielipiteitään ilman, että asiaan on sen kummemmin perehdytty. Valitettavasti kommentointi tuntuu popularisoituneen tiettyjen teemojen ympärille ja normaalin yksityissijoittajan on vaikea hahmottaa mistä oikein on kyse. Yritän tässä valottaa, mitä mieltä olen asiasta ja miten se vaikuttaa yksityissijoittajaan.

Toiset ovat avoimia, toiset siirtävät varat helposti piiloon

Ensiksi on todettava, että olen ehdottomasti monopoliajattelua vastaan. Markkinatalouden kannattajana olen sitä mieltä, että kaiken sortin monopoliajattelu ei kuulu enää tähän päivään. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että olisin asettunut vankasti hallintarekisterin puolelle. Varsinkin, kun on edelleen epäselvää mikä mahdollinen malli olisi.

Moni kommentoija nostaa esille avoimuuden. Käytännössä tänä päivänä lähes kaikkien 800 000 suomalaisen yksityissijoittajan omistukset suomalaisissa pörssiyhtiöissä ovat julkisessa rekisterissä, johon periaatteessa kuka vain voi tutustua. Kuitenkin ne, jotka eivät halua olla rekisterissä, pystyvät jo tänä päivänä piilottamaan omistuksensa todella helposti. Kaikki Suomen ulkopuolelle osakkeisiin sijoitetut rahat ovat jo nyt hallintarekisterissä, ja Suomen osuuden sijoituksista voi hoitaa joko rahastojen, indeksien ja muiden ei-yleisöjulkisuutta nauttivien arvopapereiden muodossa.

Näin ollen keskusteluissa esiin nostetut avoimuus- ja julkisuusvaatimukset tulevalle järjestelmälle ovat jopa hieman tekopyhiä. Itse en tiedä, miten useasti ratkaisuna mainittu Patentti- ja rekisterihallitus tämän pystyisi ratkaisemaan, mutta olisihan se toivottavaa, että edes viranomaisille jäisi nykyisen tasoiset tai jopa paremmat valtuudet suorittaa valvontaa omistusten suhteen. Myös mediaa ja muita sijoittajia voi kiinnostaa omistustiedot.

Tarvitseeko sijoittaja tietoa muiden omistuksista?

Kysymys siitä, tarvitseeko kenen tahansa saada tietoja muiden omistuksista, on aiheellinen. Jokaisella on tähän varmasti oma mielipiteensä. Onko meidän jokaisen oikeasti tarpeellista saada tietää esim. mitä naapurilla on salkussaan? Loppukädessä uskon avoimuuteen ja toivoisin, että se järjestyisi edes jollakin tasolla myös hallintarekisterissä.

Entäs kulut?

Käynnissä olevassa keskustelussa spekuloidaan sillä, kuka tässä tienaa, millä mallilla ja kenelle lasku lopussa koituu. Mahdollinen hallintarekisterin tuleminen tai muutkaan arvo-osuuksien säilytykseen liittyvät muutokset eivät ole tähän mennessä muuttaneet Nordnetin suunnitelmia mihinkään suuntaan. Meillä asiakkaat eivät maksa tästä mitään, sillä emme peri säilytyskuluja, eikä suunnitelmissa ole tuoda säilytysmaksua jatkossakaan. Voi olla, että kilpailutuksen avaus voisi laskea säilytyshintoja isossa kuvassa ja totta kai sillä on merkitystä myös yksityissijoittajille. Suurempi vaikutus yksityissijoittajille lienee kuitenkin se, että hallintarekisteröinti mahdollistaa ulkomaisten pankkien tulemisen Suomeen huomattavasti helpommin, mikä lisää kilpailua. Siitä on yksityissijoittajalle varmasti hyötyä.

Hinta vs. laatu 

Osakevälittäjillä on paljon erilaisia palvelutasoja. Käytännössä on absurdia odottaa, että todella alhaisilla hinnoilla markkinoille tuleva ulkomainen välittäjä tarjoaisi samaa palvelutasoa (esim. asiakaspalvelua suomeksi ja yhtä kattavaa raportointimallia) kuin paikallinen toimija. Sama pätee myös säilytysmuotoihin, mikäli hallintarekisteröinti otetaan käyttöön. Minun veikkaukseni on, että markkinoilla saattaa tulevaisuudessa olla eri vaihtoehtoja tarjolla: nykyinen suoraomistusmalli, joka on pomminvarma, mutta ehkä hieman kallis ja ehkä jokin hallintarekisterimalli, jossa on omat riskinsä, mutta toisaalta mahdollisesti alemmalla kulutasolla. Asiakkaan tehtävä on päättää, mikä malli sopii hänelle parhaiten. Vaihtoehdot voidaan myös nähdä erottavana tekijänä ja kilpailuvalttina.

Muutos on joka tapauksessa suuri ja siinä on sekä uhkia että mahdollisuuksia. Vaikutukset yksityissijoittajille voivat olla hyviä lisääntyvän kilpailun ja alempien hintojen myötä. Pahimmillaan hallintarekisterin käyttöönotto voi tarkoittaa omaisuuden osittaista katoamista säilyttäjäyhteisön kaatuessa, ainakin siltä osin kun talletussuoja ei sitä enää kata. Muistelkaapa vaikka Lehman Brothersin kaatumista. Ei senkään pitänyt olla mahdollista.

Eli jäitä hattuun, faktat kuntoon, kunnon keskustelua ja sitten järkevästi punnittu ratkaisu.

/Niklas Odenwall