Siirry pääsisältöön

Ekspertit päättyy, Inderesin mallisalkku jatkaa elämää

Viisi vuotta sitten saimme 50 000 euroa Nordnetin rahaa sijoitettavaksi eksperttisalkkumme alkupääomaksi. Aloituksen ajankohta oli huonoin mahdollinen, koska eurokriisi oli juuri oven takana. Aloitimmekin varovasti, koska emme halunneet tuhota tärkeän yhteistyökumppanimme varoja tai omaa mainettamme. Teimme kurssilaskussa paljon hyviä poimintoja, osa pidempiä, osa nopeampia ja osui sinne Talvivaarakin mukaan. Nyt viisi vuotta myöhemmin meillä on kasassa 133 000 euroa. Tuottomme on ylittänyt moninkertaisesti vertailuindeksin, mikä todistaa huolellisen osakeanalyysin ja yhtiöpoiminnan voimaa. Ekspertit-palvelun päättyessä Nordnetilla Suomessa päätimme, että on aika lunastaa salkku itsellemme Inderes Oy:n taseeseen. Pyöritämme jatkossa samaa mallisalkkua, jota lukijamme pääsevät seuraamaan inderes.fi-analyysipalvelussa tai Sharevillessä. Kyseessä on jatkossakin oikeaa rahaa sijoittava mallisalkku, mikä ei jätä sijaa selityksille.

Salkkumme filosofia ei tule oleellisesti muuttumaan. Sijoitukset tulevat painottumaan jatkossa erityisesti Suomi-osakkeisiin, joihin tutkimuksemme keskittyy. Sijoituksia tehdään jatkossakin ainoastaan Inderesin eettisen ohjeistuksen mukaisesti, mikä aiheuttaa tiettyjä rajoituksia kaupankäyntiin. Emme esimerkiksi voi käydä kauppaa tutkimuksen laatimisen aikana ja analyysien julkaisun jälkeen on kaupankäynnissä kahden päivän karenssiaika. Suosituksiamme vastaan emme luonnollisesti voi myöskään tehdä kauppoja. Salkku keskittyy siten ensisijaisesti pitkäaikaisiin omistuksiin. Inderes ei ole aiemmin omistanut seuraamiensa yhtiöiden osakkeita ja jatkossakin omistukset rajoittuvat ainoastaan mallisalkussa esitettyihin omistuksiin, millä suojaamme tutkimuksen riippumattomuutta.

Haluamme kiittää näistä vuosista kaikkia salkkumme seuraajia sekä muita eksperttejä ja haastajia. Toivottavasti jatkatte jatkossakin analyysiemme ja mallisalkkumme seuraamista. Mallisalkkumme on nähtävissä ensi viikosta alkaen Sharevillessä sekä osoitteessa www.inderes.fi.

Omistamme osakkeita Inderes Oy:ssä.

-Inderes

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit