Ei käy kaupaksi!

Keskustelut Nokia Siemens Networksin omistuspohjan laajentamisesta eivät tuottaneet tulosta. Se ei tiedä hyvää Nokian osien summa -arvolaskelmille.
Suomalaisyhtiöillä on ollut vaikeuksia rakennejärjestelyissä. Viimeksi Nokia Siemens Networks kertoi lopettaneensa pääomasijoittajan etsimisen. Nokia ja Siemens olivat tiettävästi useiden kuukausien ajan kaupitelleet osuutta yhtiöstä.

Olin odottanut NSN:n omistajarakenteen muuttumista vakavammin viime vuoden marraskuusta asti, jolloin sain toimittajan ominaisuudessa lounaskutsun NSN:ään. Koska NSN ei ole pörssiyhtiö eikä toimi sijoitusalalla, kutsu oli poikkeuksellinen ja kieli siitä, että tietoisuutta yhtiöstä halutaan nostaa eri keinoin. Alkuvuoden aikana kansainvälisissä talouslehdissä liikkui huhuja NSN:stä mahdollisesti kiinnostuneista pääomasijoittajista.

Neuvottelut eivät johtaneet lopputulokseen, mikä nähdäkseni kertoo vain yhdestä asiasta: nykyiset omistajat Nokia ja Siemens ja potentiaaliset uudet omistajat eivät päässeet yhteiseen näkemykseen verkkoyhtiön arvosta.

Jos pääomasijoittaja olisi tullut mukaan NSN:n omistajaksi, yhtiölle olisi saatu jonkinlainen markkina-arvo. Tuota arvoa olisi voitu käyttää helppona lähtökohtana, kun Nokialle mietitään osien summa -arvostusta. Tällöin laskelmien kohtuullisen vahvana pohjana olisi voitu käyttää Nokian kassaa ja NSN-omistukselle laskettua arvoa. Kohtuullisen vahva pohja taas olisi hieman pienentänyt Nokian osakkeeseen liittyvää epävarmuutta.

Yritysjärjestelyjä ei tietenkään tehdä hetkellisen osakekurssivaikutuksen vuoksi. On järkevää olla suostumatta liian alhaiseksi kokemaansa arvostukseen vain siksi, että järjestelyllä voisi olla hetkellisiä positiivisia psykologisia vaikutuksia. Toki vähäinen kiinnostus tai voimakkaasti poikkeava näkemys NSN:n arvosta on selvästi huono asia Nokian kannalta. Tuloksen nollarajalla kieppuva Nokia Siemens Networks ei ole sijoittajien hamuama namupala.

Myös toisella Ekspertti-salkkuuni kuuluvalla yhtiöllä on ollut ilmeisiä vaikeuksia löytää ostajia myynnissä oleville osilleen. Sanoma on huhujen mukaan kaupitellut Trade-liiketoimintaryhmänsä osia, joista Finnkino saatiin myydyksi keväällä. Sen sijaan Suomalaista kirjakauppaa kohtaan kysyntää on ollut ilmeisen laimeaa. Kirjakauppoja on ollut myynnissä muutenkin; Briteissä myytiin viime kuussa Waterstones-kirjakauppaketju pääomasijoittajalle 53 miljoonan punnan hintaan.

Luultavasti Sanoma irtautuisi mielellään myös kauppojen aukiolovapauden runtelemista R-kioskeista, jos vain sopiva ostaja löytyisi. Rahalle olisi tarvetta, käyttihän yhtiö satoja miljoonia Hollannin ja Belgian tv-kanavakauppoihin.

Yrityskaupparintamalla Ekspertti-salkun kannalta kiinnostavaa on myös se, mitä saksalainen ThyssenKrupp tekee ruostumattoman teräksen liiketoimintaryhmälleen, josta se on kertontu irtaantuvansa. Outokumpu olisi kohtuullisen luonteva fuusiopartneri, mutta toivon Outokummun hallitukselta malttia ja harkintaa. Outokummun markkina-arvo on huonon tuloskehityksen myötä matala, joten kaupasta tulisi Outokummun osakkeenomistajien kannalta herkästi turhan kallis.

Thyssenin ruostumattoman teräksen yksikkö saattaa löytää ostajan pääomasijoittajien piiristä tai yksikkö voidaan listata erillisenä pörssiin, jos selvää teollista ostajaa ei löydy.

Omistan myös itse Nokiaa, Sanomia ja Outokumpua.

Karo Hämäläinen

 

Photo credit: artist in doing nothing / Foter / CC BY-SA

/Karo Hämäläinen

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit