Siirry pääsisältöön

Bitcoin-raketti aloitti kauan odotetun nousunsa

Vuoden 2020 viimeinen kvartaali on ollut yhtä juhlaa Bitcoin-sijoittajille. Samppanjapulloja avattiin ympäri maailmaa Bitcoinin saavuttaessa historialliset kurssilukemat joulukuun alussa. Tärkeä 20.000 dollarin rajapyykki on kuitenkin yhä rikkomatta.

Tässä artikkelissa käydään läpi vuoden 2020 toisen puoliskon tapahtumia. Sen lisäksi katsotaan kristallipallosta odotuksia vuodelle 2021.

Jos aiemmat blogipostaukseni eivät ole tuttuja, saat niistä hyvät pohjatiedot tähän tekstiin.

  • Toukokuun 2019 blogi oli katsaus Bitcoinin perusteisiin. Jos et tiedä Bitcoinista mitään, tsekkaa tämä ensin.
  • Joulukuun 2019 blogi sisälsi yhteenvedon vuodesta 2019. Löydät myös tarkemman esittelyn tässä artikkelissa mainitusta Stock-To-Flow -mallista.
  • Toukokuun 2020 blogi käy läpi maaliskuun “koronakuopan”, Bitcoin-halvingin sekä Cross Asset Model -mallin ennustuksen.

Kesä 2020 oli DeFi-huuman huippu

Vuoden 2020 toinen puolisko oli aluksi varsin tylsää aikaa Bitcoinin näkökulmasta. Kurssi nousi kyllä vakuuttavasti ”koronakuopan” pohjilta noin 10.000 dollariin, mutta ralli pysähtyi lähes puolen vuoden ajaksi noin 9.000-11.000 dollarin maastoon.

Alla olevassa kuvassa on XBT-trackerin kehitys vuoden 2020 ajalta. SEK-noteerattu tuote seuraa Bitcoinin kurssia (saatavilla myös EUR-noteerattuna).

Kesä 2020 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsä. Tapahtumat keskittyivät tuolloin DeFi-sektoriin, joka kasvoi räjähdysmäisesti etenkin heinä-elokuun aikana.

DeFi on lyhenne sanoista decentralized finance. Hyvä suomennos voisi olla hajautetut finanssipalvelut. Tunnetuimpia kryptovaluuttoja DeFi-sektorissa ovat MakerDAO, Yearn Finance, Uniswap sekä suomalaistaustainen Aave.

Termi DeFi on sateenvarjo desentralisoiduille sovelluksille, joista kaikki merkittävät on rakennettu Ethereum-alustalle. Ne voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan:

  1. Hajautetut lainapalvelut
  2. Hajautetut pörssit
  3. Vakaavaluutat ja erilaiset tuotto maksimoivat (engl. yield farming) sovellukset

DeFi-markkinan kokoa mitataan TVL-luvulla (Total Value Locked). Se kertoo kokonaissumman kryptovaluutoista dollareiksi muutettuna, joka on tallennettuna DeFi-palveluihin. Usein kyse on vakuuksista lainoihin tai vakaavaluuttoihin.

Alla on grafiikka DeFi-markkinan kehityksestä vuonna 2020. Kasvu on ollut hurjaa, sillä TVL oli vielä tammikuussa 650 miljoonaa dollaria. Blogin kirjoitushetkellä ollaan 14,6 miljardissa dollarissa!

Kuva: Defipulse.com

Kesän 2020 huuma sai monet DeFi-tokenit raketoimaan satoja (tai jopa tuhansia) prosentteja lyhyessä ajassa. Se muistutti hyvin paljon joulukuun 2017 kryptorallia. Moni sijoittaja teki valtavasti rahaa muutamassa kuukaudessa.

DeFi-huuma pisti myös Ethereum-verkon polvilleen. Yksittäisten transaktioiden kulut nousivat pahimmillaan kymmeniin dollareihin. Tuottoa jahtaavat suursijoittajat saattoivat maksaa jopa satoja dollareita saadakseen siirtonsa nopeasti perille.

Vaikka DeFi-kupla puhkesi ja DeFi-valuuttojen kurssit romahtivat, koko sektori on jatkanut tasaista kasvuaan. Hajautetut finanssipalvelut ovat tulleet jäädäkseen. DeFi-sektori on valitettavasti liian laaja aihe käsiteltäväksi kokonaan tässä artikkelissa. Löydät suurimpien palveluiden esittelyt Bitcoinkeskuksen DeFi-oppaasta.

Vuonna 2021 mukaan tulevat vahvasti myös NFT (Non-Fungible Token) -applikaatiot. Tämä sektori näyttää juuri nyt samalta, kuin DeFi oli joulukuussa 2019.

PayPal ja Michael Saylor johdattivat Bitcoinin ATH-lukemiin

Bitcoinin nousuralli käynnistyi toden teolla lokakuun lopulla. Raketin sai liikkeelle maksupalvelujätti PayPal, joka uutisoi tuovansa kryptovaluutat asiakkaidensa käyttöön jo vuoden 2020 aikana. Yhtiö piti myös sanansa ja lanseerasi kryptovaluutat marraskuussa yhdysvaltalaisille asiakkailleen.

Ennen PayPalia, uutisotsikot ehti varastaa muuan Michael Saylor. Kyseessä on pörssiyhtiö Microstrategyn perustaja sekä suuromistaja. Saylor jää historiaan legendana, joka julkisti elo-syyskuussa valtavan Bitcoin-sijoituksen sekä omia että yhtiönsä rahoja.

Elokuussa Saylor ilmoitti Microstrategyn ostaneen bitcoineja 250 miljoonalla dollarilla. Syyskuussa hän twiittasi uudesta 175 miljoonan dollarin ostosta.

Saylor laittoi siis 425 miljoonaa yhtiönsä 500 miljoonan dollarivaroista Bitcoiniin. Eikä tässä vielä kaikki. Mies kertoi myöhemmin sijoittaneensa myös 175 miljoonaa dollaria omaa rahaansa Bitcoiniin!

Michael Saylorin toiminta kuvastaa hyvin tapahtumia, jotka ovat saaneet Bitcoinin nousemaan lähes 20.000 dollariin vuoden 2020 lopulla. Hän edustaa niitä ”mystisiä” instituutioita, joiden tulosta markkinoille olen itsekin kirjoittanut jo keväästä 2019 alkaen.

Olemme nähneet vastaavia ulostuloja hedge-rahastoilta, pörssiyhtiöiltä ja sijoittajaguruilta. Äskettäin Bitcoinista puhui kullan korvaajana Blackrockin (yksi maailman suurimmista sijoitusyhtiöistä) CIO Rick Rieder. Jopa Blackrockin CEO Larry Fink otti kantaa bittirahaan CNBC:n haastattelussa.

Instituutio toisensa jälkeen on ilmoittanut tekevänsä Bitcoin-sijoituksia. Näitä uutisia on tullut niin paljon, että pelkästään tästä aiheesta voisi tehdä pari blogipostausta.

Syksyn 2020 Bitcoin-ralli eroaa merkittävästi vuoden 2017 vastaavasta. Silloin kurssia nostivat piensijoittajat, mutta nyt asialla ovat sijoitusmaailman ammattilaiset. Googlen trendit kertovat piensijoittajien olevan yhä odottavalla kannalla.

Viime kuukausien tapahtumat ovat tuoneet Bitcoinille legitimiteettiä sijoituskohteena. Mitä markkinoilla tapahtuu siinä vaiheessa, kun Microsoft, Apple tai Tesla tekee miljardiluokan sijoituksen Bitcoiniin? Milloin ensimmäinen keskuspankki lähtee mukaan miljardien dollareiden sijoituksilla?

Mielenkiintoista on se, että Suomesta ei ole vielä noussut esiin omaa Michael Sayloria. Saadaanko tähänkin muutos vuoden 2021 aikana?

CBDC ja regulaation uhka

Vuosi 2021 ei ole välttämättä pelkkää riemua ja tanssia kryptovaluuttojen maailmassa. Taustalla muhii kaksi isoa kokonaisuutta, joiden vaikutusta emme tarkalleen tiedä.

Ensimmäinen on CBDC eli Central Bank Digital Currency eli keskuspankkien digiraha. Kyseessä on siis fiat-valuuttojen digitaalinen muoto, jota ei voida kutsua kryptovaluutaksi. Kiinan keskuspankki ehti lanseerata jo oman digirahansa, mutta EKP ja Fed seuraavat pian perässä.

Tuomas Malinen on puhunut Suomessa keskuspankkien digivaluuttojen vaaroista ja varoitellut tulevasta dystopiasta, jossa keskuspankit ottavat talouden lisäksi yksittäisten ihmisten rahankäytön kontrolliinsa.

Toinen selkeä trendi on kasvava regulaatio. Aihe nousi otsikoihin pari viikkoa sitten, kun Trumpin hallinnon potentiaaliset kiristystoimet tulivat julki. Ideana olisi pakottaa myös kaikki henkilökohtaiset kryptovaluuttalompakot KYC:n piiriin.

Tämän valvominen olisi työläs toimenpide pörsseille ja pakottaisi käyttäjien yksityislompakoiden tiedot mm. verottajan haltuun. Joulukuussa uutisoitu STABLE act puolestaan uhkaa pakottaa vakaavaluuttojen liikkeellelaskijat pankkilainsäädännön piiriin.

Mielestäni on selvää, että keskuspankkien digiraha tulee parin vuoden sisällä – tavalla tai toisella. En itse näe sen uhkaavan Bitcoinia vaan puhtaasti valuutan rooliin pyrkiviä kolikoita, joille jää CBDC-maailmassa hyvin vähän tilaa.

Bitcoinia on uhattu erilaisin tavoin sen syntymästä lähtien. Joka vuosi otsikoissa vilkkuva FUD (Fear, Uncertainty and Doubt) sisältää hieman eri aiheita. Regulaatio kehittyy vuosi vuodelta ja varmasti myös kiristyy tavalla tai toisella. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että kryptovaluutat pyritään tukahduttamaan kuoliaaksi.

Kryptovaluuttojen vallankumous on levinnyt jo aivan liian laajalle, jotta sitä kannattaisi pyrkiä estämään. Jos osa valtioista ajaa tämän sektorin pois, nuoret ja osaavat henkilöt vievät verotulonsa sitten naapurimaahan. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Kiinassa.

Sveitsi on esimerkki eurooppalaisesta valtiosta, joka houkuttelee kryptoalan osaajia suotuisalla lainsäädännöllään.

Ethereumin asema vahvistuu

Bitcoin on kiistaton kuningas kryptovaluuttamarkkinoilla. Sen rooliksi on muodostunut yhä vahvemmin digitaalinen kulta, inflaatiosuoja sekä reservivaluutta. Ethereum on toinen todella merkittävä kryptovaluutta. Sen asema on myös vahvistunut syksyllä 2020.

Ethereum saavutti joulukuun 1. päivänä virstanpylvään, jota on valmisteltu edeltävät 4-5 vuotta. Nyt käynnistyi Beacon Chain eli Ethereum 2.0 -version lohkoketju. Kyseessä on nykyisen Ethereumin rinnalla toimiva lohkoketju, jonka päälle 2.0-version ominaisuudet rakennetaan.

Ethereumin perustaja Vitalik Buterin twiittasi aiheesta näin:

Jos Bitcoinin voi nähdä digitaalisena kultana, niin Ethereum on kryptomaailman iOS, Android tai Windows. Se on käyttöjärjestelmä tuhansille hajautetuille sovelluksille (Dapp – distributed app). Ethereumin käyttötarkoitus on siten täysin erilainen Bitcoiniin verrattuna.

Jo vuosia työstetty 2.0-version viimeinen vaihe on siis käynnistynyt. Kun se aikanaan valmistuu (2022-2023), Ethereumin transaktiokapasiteetti kasvaa 200-300x nykyisestä vastaamaan tämän hetken vaatimuksia.

Ethereum on noussut yhä enemmän myös instituutioiden sijoituskohteeksi. Alla oleva kuva on 11.12. päivitys Grayscalen kryptovaluuttarahastoista.

Ethereum Trust sisältää noin 7x enemmän sijoituksia kuin kaikki muut altcoin-rahastot yhteensä. Tämä kertoo jotain muiden kryptovaluuttojen asemasta ammattisijoittajien silmissä.

Ethereumin fundamentit eivät ole koskaan olleet näin vahvat. Edellä mainittu Beacon Chain tuo mukaan ETH-tokenin steikkauksen, jonka myötä yli miljoona kolikkoa on jo lukittu pois markkinoilta marras- ja joulukuun aikana. Mihin tämä lukema kasvaa vuonna 2021?

Tämän lisäksi DeFi-sektori kasvaa Ethereum-alustalla. Jokaisen DeFi-applikaation transaktio on maksettava Etherillä, mikä takaa sille kasvavaa kysyntää. Samoin ensi vuonna tuleva NFT-buumi on käytännössä Ethereum-alustan juttuja.

Kun tähän ynnätään instituutioiden kiinnostus, näyttää Etherin tulevaisuus todella hyvältä. Toki kehitystiimillä on edessään iso urakka 2.0-version saattamisesta maaliin. Tässä Ethereumin on onnistuttava, tai sovelluskehittäjät karkaavat paremmin skaalautuville kilpailijoille.

Katso Ethereum-tuotteet Nordnetin valikoimissa

100.000 dollarin Bitcoin?

Olen maininnut aiemmissa blogipostauksissa nimimerkki PlanB:n Stock-To-Flow -mallin. Kyseinen mallinnus on noussut suureen suosioon vuosien 2019 ja 2020 aikana. Se on toistaiseksi näyttänyt suuntaa Bitcoinin kurssille koko sen historian ajan.

Alla on PlanB:n twiitti joulukuun alusta:

Bitcoinin kurssi aloitti nousunsa vuoden 2020 lopulla täsmälleen kuten malli ennusti. Vuosi 2021 on Bitcoinin nelivuotisen syklin huippukohta, jolloin näemme huomattavasti aiempaa toppia (20.000 dollaria) korkeammat ATH-lukemat.

Nousi Bitcoin sitten PlanB:n mallin mukaan tai ei, on vaikea nähdä Bitcoinin nykymenolle pysäyttäjää. Fundamentit kurssinousulle eivät ole koskaan olleet näin hyvät. Nyt olemme nelivuotisen halving-syklin paraatipaikalla, ja edessä on historiallisen datan mukaan reipasta nousua.

Tämän lisäksi instituutioiden vyöry on ollut ennennäkemätöntä. Pelkästään PayPal ja Grayscale imuroivat markkinoilta enemmän bitcoineja joka viikko, kuin louhijat niitä louhivat. Tällaista pohjakysyntää ei ole markkinoilla ennen nähty. Uusia instituutioita tulee myös mukaan koko ajan.

Edes Michael Saylor ei ole saanut vielä riittävästi bittirahoja. Microstrategy laski äskettäin liikkeelle 650 miljoonan dollarin edestä velkakirjoja, joiden tuotto käytetään uusien bitcoinien hankkimiseksi. Saylorin yhtiö omistaa enemmän bitcoineja kuin monen valtion kaikki sijoittajat yhteen laskettuna.

Elämme täysin poikkeuksellisia aikoja Bitcoinin historiassa, minkä lisäksi piensijoittajat ovat vielä odottavalla kannalla. Jossain vaiheessa Bitcoin-raketti vetää mukaansa myös tämän populaation. Silloin kurssilukema voi hyvinkin olla 50.000–100.000 dollarin välimaastossa.

Vaikka vuosi 2020 on ollut täynnä yllättäviä käänteitä, kuten koronaviruksen aiheuttama markkinaromahdus, ovat tapahtumat edenneet isossa kuvassa hyvin odotusten mukaisesti. Toukokuussa nähty Bitcoin halving toimi triggerinä uudelle nousurallille, juuri kuten vuosi sitten täällä blogissa ennakoin.

Tällä hetkellä kaikki viittaa nykyisen kehityksen jatkuvan myös vuonna 2021. Kryptovaluuttojen volatililteetti tuskin häviää mihinkään, joten sijoittajan on varauduttava edelleen rajuihin nousuihin sekä laskuihin.

Nyt on aika toivottaa hyvää ja tuottoisaa vuotta 2021 kaikille sijoittajille!

Antti Hyppänen
Kirjoittaja on yrittäjä, joka seuraa päivittäin kryptovaluuttoja. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti myös Yhdysvaltain osakemarkkinat sekä jalometallit. ”Omat sijoitukseni ovat luonteeltaan buy & hold, en harrasta aktiivista treidausta.”

Hyppänen ylläpitää Bitcoinkeskus.com-sivustoa.

Antti Hyppänen

Tässä tekstissä kuvatut tuotteet eivät sovi kaikille sijoittajille. Kyseiset tuotteet ovat monimutkaisia ja vaativat sijoittajalta selkeän ymmärryksen kohde-etuuksina olevista markkinoista sekä tuotekohtaisista ehdoista ja ominaisuuksista. Käydäksesi kauppaa Tracker-tuotteilla Nordnetissä sinun on läpäistävä tietämystesti tai muulla tavoin osoitettava riittävä tietämystaso varmistaaksesi tuotteiden asianmukaisuuden sinulle.

Mikään yllä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
25.09.2022 02:11

Nyt kun bitcoinin hinta on laskenut en kyllä tiedä haluank sijoittaa bitcoiniin. Ethereum vaikuttaa kuitenkin lupaavalta kun olen seurannut sen hintakehitystä täällä https://ethereumhinta.fi/

Nimetön
Nimetön
14.12.2020 11:41

Toivottavasti pitää ennustus -21 vuodesta. Ripplen ennuste huomattavasta kurssinoususta viimeisellä viikolla ennen “snapshottia” meni vähän reisille.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki