Talouden trendit ja ilmiöt25.11.2015 #rahapodi jakso 10 – Salkunhoitajan normipäivä #rahapodin 10. jaksossa Miikka ja Martin keskustelevat Suomen luottoluokituksesta, pörssilistatuista sijoitusyhtiöistä sekä salkunhoitajista. Erilaisten salkunhoitotyylien ruotimisen lisäksi Martin kertoo omista kokemuksistaan salkunhoitajana. Nordnet Nordnet 0
Säästäminen & sijoittaminen18.11.2015 #rahapodi jakso 9 – Hajauttamisen ABC Jaksossa Miikka ja Martin pohtivat ajankohtaisten asioiden lisäksi hajauttamista. Jaksossa selviää miksi kaikkien pitäisi hajauttaa sijoituksensa sekä parhaat vinkit sen toteuttamiseen. Nordnet Nordnet 0
Ajankohtaista Nordnetistä11.11.2015 Palvele asiakasta niin kuin toivoisit itseäsi palveltavan Asiakaspalvelumme on viime aikoina pohtinut palvelun laadun merkitystä. Olemme jakaneet sisäisesti toisillemme parhaita keinoja siihen, kuinka asiakkaan kysymys ja ongelma saadaan ratkaistua heti ensimmäisellä yhteydenotolla. Tällä hetkellä 84 % asiakaspalveluun yhteydessä olleista kertoo, että heidän asiansa saatiin kuntoon ensimmäisellä yhteydenotolla. Suomessa tämä luku on Nordnetin korkein. Kysyimme asiakaspalvelumme ammattilaiselta Nooa Fagerholmilta, miten hän valmistautuu kohtaamaan jokaisen asiakkaan. Nordnet Nordnet 42
Säästäminen & sijoittaminen11.11.2015 #rahapodi jakso 8 – Kaikki koroista Jaksossa Miikka ja Martin keskustelevat koroista. He käyvät läpi mm. korkojen viimeaikaista kehitystä sekä Fedin ja Euroopan keskuspankin korkopolitiikkaa. Lisäksi annetaan ajankohtaiset neuvot korkosijoittajalle. Nordnet Nordnet 0
Säästäminen & sijoittaminen04.11.2015 #rahapodi jakso 7 – Sijoittajan kolme syntiä Tässä jaksossa Miikka ja Martin käyvät ajankohtaisten asioiden ja saamiemme palautteiden ja kysymysten lisäksi läpi sijoittajan kolme pahinta syntiä. Nordnet Nordnet 0
Talouden trendit ja ilmiöt28.10.2015 #rahapodi jakso 6 – Hallintarekisteri vai suorat arvo-osuustilit? #rahapodin kuudennessa jaksossa Miikka ja Martin paneutuvat tunteita kuohuttaneeseen hallintarekisterikeskusteluun. Jaksossa kerrotaan juurta jaksain mikä hallintarekisteri on ja mitä sen käyttöönotto käytännössä muuttaisi. Vai muuttuisiko mikään? Nordnet Nordnet 0
Säästäminen & sijoittaminen21.10.2015 #rahapodi jakso 5 – Asuntospesiaali Rahapodin viidennessä jaksossa Miikka ja Martin ruotivat asuntosijoittamisen faktoja laidasta laitaan. Lisäksi kuulet kannattaako asuntolainan nopea lyhentäminen vai pitäisikö yhtä aikaa sijoittaa vaikka lyhennysvapaan avulla. Nordnet Nordnet 0
Ajankohtaista Nordnetistä20.10.2015 It’s All About the Team As part of the Nordnet development machinery, we thought we’d let you in on what our days at work look like. Because we’re guessing that learning more about developing pension related products really gets you excited and curious. No? Well, it should! Let us tell you what’s so hot about it. Nordnet Nordnet 27
Talouden trendit ja ilmiöt19.10.2015 Uusia tuulia Sharevillessä Vuosi sitten odotimme jännityksellä, kuinka asiakkaamme ottavat vastaan Sharevillen. Toivoimme, että he näkevät palvelun mahdollisuutena oppia toisilta sijoittajilta ja saada ideoita omiin sijoituksiin. Sharevillessä on jaettu ensimmäisen vuoden aikana lähes 70 000 salkkua, joista suomalaisten salkkujen osuus on yli 14 000. Keskimääräinen salkun arvo on 28 550 euroa. Nordnet Nordnet 57
Talouden trendit ja ilmiöt14.10.2015 #rahapodi 4 – Voiko talous kasvaa ikuisesti? Tässä jaksossa Martin ja Miikka käyvät läpi saamiamme palautteita ja kysymyksiä. Erityisesti keskitytään kuulijaltamme tulleeseen kysymykseen "voiko talous kasvaa ikuisesti?". Lisäksi pohditaan hallintarekisteriä sekä miten markkinakäänteen voisi tunnistaa. Nordnet Nordnet 0
Ajankohtaista Nordnetistä13.10.2015 Hallintarekisteri – hyvä vai huono juttu yksityissijoittajalle? Hallintarekisterin käyttö tarkoittaa, että arvopaperikeskus tai vastaava taho merkitsee arvopaperin omistajaksi vain arvo-osuustilin hallintarekisteröinnin hoitajan, eli esimerkiksi pankin, jonka kautta arvopaperit ostettiin. Lähes koko politiikan kirjo on päässyt kertomaan hallintarekisteristä mielipiteitään ilman, että asiaan on sen kummemmin perehdytty. Valitettavasti kommentointi tuntuu popularisoituneen tiettyjen teemojen ympärille ja normaalin yksityissijoittajan on vaikea hahmottaa mistä oikein on kyse. Yritän tässä valottaa, mitä mieltä olen asiasta ja miten se vaikuttaa yksityissijoittajaan. Nordnet Nordnet 67
Säästäminen & sijoittaminen08.10.2015 Maksullinen osakeanti, uuden hankintahinnan määritys ja FiFo Osakeanti voi tuntua hankalalta tapahtumalta, mutta perusperiaatteet ovat varsin yksinkertaiset. Osakeannin perusteiden ymmärtäminen helpottaa myös muun muassa luovutuksia suunniteltaessa. Nordnet Nordnet 29
Talouden trendit ja ilmiöt07.10.2015 #rahapodi jakso 3 – Miksi iPhone maksaa 38 000 e? #rahapodin kolmannessa jaksossa Martin Paasi ja Miikka Luukkonen käyvät läpi ajankohtaisia asioita mm. Fedin koronnostojen siirtymistä sekä Suomen luottoluokituksia. Lisäksi puhutaan talousuutisten seuraamisesta, suomalaisten taloustaidoista sekä pitkäjänteisyyden merkityksestä säästämisessä ja sijoittamisessa. Nordnet Nordnet 0
Säästäminen & sijoittaminen29.09.2015 #rahapodi jakso 2 – Indeksisijoittamisesta ja päästöhuijauksesta #rahapodin toisessa jaksossa Nordnetin Martin Paasi ja Miikka Luukkonen käyvät läpi indeksisijoittamista sekä avaavat ETF:ien eli pörssinoteerattujen rahastojen toimintaa. Lisäksi he ruotivat otsikoissa ollutta Volkswagenin päästöhuijausta. Nordnet Nordnet 0