Jeremias Makkonen
Abraham ”The Pope” Bredius vietti leppoisia eläkepäiviä huvilallaan vuonna 1937, kun ovelle ilmestyi hollantilainen ex-kansanedustaja Gerard Boon Italiasta tuomansa laatikon kera. Laatikosta paljastui teos, jonka Bredius uskoi olevan 1600-luvun puolivälissä vaikuttaneen kuuluisan hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin käsialaa. Mutta oliko teos aito?
Bredius oli ansainnut maineensa ja lempinimensä tunnistamalla teoksia, jotka oli virheellisesti yhdistetty Vermeerin maalaamiksi, joten hän oli paras mahdollinen henkilö arvioimaan teoksen aitoutta. Bredius havaitsi, että maalaus oli täysin erilainen kuin muut Vermeerin teokset, mutta uskoi silti Christ at Emmaus -nimen saaneen maalauksen olevan aito Vermeer. Bredius oli itse asiassa niin vakuuttunut, että aitouden lisäksi hän julisti kyseessä olevan Vermeerin hienoin teos.
Totuus oli kuitenkin kaikkea muuta. Christ at Emmaus oli peräisin taideväärentäjä Han van Meegerenin pensselistä. Brediuksella oli lukuisia syitä uskoa maalauksen aitouteen – van Meegeren oli muun muassa käyttänyt hartsia kovettaakseen maalin vastaamaan teoksen oletettua ikää ja hankkinut erittäin harvinaista lapislatsuliväriä saadakseen maalauksen vaikuttamaan aidolta Vermeeriltä. Teoksen poikkeavuus muihin Vermeerin teoksiin verrattuna ja muut pienet yksityiskohdat olivat kuitenkin varoitusmerkkejä, joiden olisi pitänyt ehdottomasti herättää Brediuksen kaltaisessa asiantuntijassa epäilyksiä maalauksen aitoudesta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi?
Kyse on ns. motivoituneesta päättelystä (engl. motivated reasoning). Vermeerin teoksia rakastanut Bredius halusi uskoa maalauksen olevan aito, joten hän oli valmis sivuuttamaan varoitusmerkit ja painottamaan arviossaan tekijöitä, jotka puolsivat teoksen aitoutta.
Motivoitunut päättely aiheuttaa harmaita hiuksia myös osakemarkkinoilla. Pitkään omistettujen yhtiöiden osakkeisiin syntyy usein tunneside, jolloin sijoittajalle saattaa käydä kuten Brediukselle. Jokainen sijoittaja haluaa tienata rahaa, joten arvioilla ja ennusteilla on usein taipumusta heijastaa sitä, mitä sijoittajat toivovat tapahtuvan. Samalla oman näkemyksen kanssa ristiriitaiset faktat jätetään helposti huomiotta. Mikään yhtiö ei ole täydellinen, joten jokaisen pienen kauneusvirheen jälkeen ei välttämättä kannata syöksyä osakkeita myymään, mutta objektiivisuus tulisi kyetä säilyttämään myös omien suosikkiyhtiöiden kohdalla.
Valitettavasti tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Tunteet ovat olennainen osa ihmisten toimintaa, joten myös alansa rautaisimmat asiantuntijat voivat langeta toiveajattelun uhriksi. Kun oman salkun ykköshevosten ylle kertyy tummia pilviä, on luonnollinen reaktio hypätä puolustuskannalle ja tarttua niihin argumentteihin, jotka puoltavat alkuperäistä näkemystä osakkeesta.
Osakepoimijan työ ei suinkaan pääty sijoituspäätökseen johtaneeseen analyysiin. Maailma muuttuu ja se mikä aiemmin näytti houkuttelevalta sijoitustarinalta, voi yhtäkkiä paljastua hitaasti uppoavaksi laivaksi. Fundamenttien heikentyessä pysyvästi edessä voi olla kivuliaiden, mutta tuottojen kannalta välttämättömien hyvästien aika. Menestyvä osakesijoittaja haastaa säännöllisesti omia näkemyksiään ja muokkaa niitä faktojen muuttuessa. Tosiasiat kannattaa huomioida myös silloin, kun niistä ei erityisesti pidä – ja etenkin silloin, sillä itsensä huijaaminen käy äkkiä kalliiksi.
Abraham Bredius tiesi Vermeerin teoksista todennäköisesti enemmän kuin kukaan, mutta lankesi silti huijaukseen, sillä hänellä oli vaikeuksia hallita tunteitaan. Sama haaste uhkaa jokaista osakepoimijaa, joten mielessä kannattaa pitää Seppo Saarion pörssiraamattunakin tunnetun Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirjan ikivihreä pörssivihje numero 43: Älä rakastu osakkeisiin.
Ps. Lämmin lukusuositus Tim Harfordin mainiolle kirjalle The Data Detective, joka toimi inspiraationa tälle kirjoitukselle.
