Vesa Korpela
Julkisessa keskustelussa käytetään ilmaisua aggressiivinen verosuunnittelu. Vähemmän puhutaan aggressiivisesta verotuksesta.
Veron kiertäminen, verovilppi, veropetos ja verosuunnittelu menevät kivasti sekaisin niin kansalaiskeskustelussa kuin lehtien lööpeissä.
Verosuunnittelu tarkoittaa verotuksen huomioon ottamista taloudellisessa päätöksenteossa. Se on laillista ja toivottavaa.
Veropetos on rikoslaissa määritelty lainvastainen tahallinen teko.
Veron kiertäminen on keinotekoinen järjestely tai virhehinnoittelu, jonka avulla veronmaksaja yrittää välttää jonkin veron, jonka hän joutuisi maksamaan ilman keinotekoista järjestelyä. Veron kiertäminen ei ole rikos, vaan järjestely, jota ei hyväksytä verotuksessa. Veron kiertämistä ei ole se, että veronmaksaja valitsee laillisista toimintavaihtoehdoista verotuksellisesti edullisimman.
Juridisesti verosuunnittelu ja veron kiertäminen ovat siis selvästi eri asioita ja toinen niistä on kokonaan sallittu ja toinen kokonaan kielletty. Ongelmana on vain ratkaista, kummasta on kyse.
Jos verosuunnittelu keskittyy verotuksen minimointiin, mutta toimiin ei voida puuttua veronkiertona, puhutaan aggressiivisesta verosuunnittelusta. Jos lain rajoja pöllyttävä, mutta rajojen sisällä pysyvä verosuunnittelu on aggressiivista, niin mitä on verotuspäätös, joka kumotaan oikeusasteissa? Veronmaksaja voittaa tuomioistuimessa sen vuoksi, että Verohallinto on tehnyt lainvastaisen verotuspäätöksen. Tosin joskus verovelvollinen onnistuu esittämään riittävän selvityksen vasta oikeudessa, mutta silloinkin Verohallinto on epäonnistunut asian selvittämisessä.
Hallinto toimii väärin, kun se hakee oikeutusta verotuskäytännön kiristämiseen yhden esimerkkitapauksen avulla. Käytännössä se tapahtuu niin, että tietty toimintatapa on hyväksytty verotuksessa, mutta jossakin vaiheessa joku porukka Verohallinnossa on sitä mieltä, että sitä ei pitäisi hyväksyä. Sitten otetaan veronmaksaja, jonka verotuksessa toimintatapaa ei hyväksytä, ja toivotaan, että verovelvollinen valittaa. Toinen mahdollisuus on puuttua asiaa verotarkastuksessa ja kolmannen keinon tarjoaa Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitusoikeus.
Verotus- ja oikeuskäytännön kiristämiseksi tehty verotuspäätös on aggressiivista verotusta. Samoin aggressiiviseksi voidaan luonnehtia hallinnon tekemä valitus hallinnon omasta verotuspäätöksestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on Verohallinnon osa, vaikka onkin muodollisesti itsenäinen.
Aggressiivista verotusta on myös se, että verotarkastuksessa verotetaan kaikkea mahdollista ja vielä päälle pannaan roimat veronkorotukset.
Suomen perustuslaki, Suomea sitova ihmisoikeussopimus ja hallintolaki velvoittavat virkamiehiä toimimaan lainmukaisesti ja olemaan kansalaisen apuna ja tukena. Mitä on sanottava laillisuuden rajat tulkinnoissaan tahallaan ja tarkoituksellisesti tai piittaamattomuuttaan ylittävän virkamiehen toimista? Vaikka teko ei täytä virkarikoksen tunnusmerkkejä, pitäisi sen käynnistää jonkinlainen sisäinen prosessi.
Aggressiivisen verotuksen kohteen kohtalo on yleensä surkea. Jälkiverotus voi kaataa yrityksen siitä riippumatta, mikä on valituksen lopputulos.
Havaintojeni mukaan pahinta on epävarmuus. Suhteellisen selväkin juttu saa hallinto-oikeuden ratkaisun vasta 2-3 vuoden kuluttua. Silloin voitto KHO:ssa ei paljon enää lämmitä.
Mielestäni aggressiivinen verotus on moraalisesti paljon pahempi juttu kuin aggressiivinen verosuunnittelu.
Vesa Korpela
Lakiasiain johtaja, Veronmaksajain Keskusliitto
KHO 2014:146 ratkaisussa on myönnetty valituslupa, joten tapauksessa on täytynyt olla prejudikaattiperuste, koska hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Eihän olisi mitään intressiä ottaa hallinto-oikeuden oikeaa päätöstä ratkaistavaksi ilman prejudikaattiperustetta. KHO lisäksi todennut, että sanamuodonmukainen tulkinta puoltaa veroasiamiehen käsitystä. Eli ei veroasiamies tässä ihan väärällä raiteella ole ollut. Toiseksi on huomioitava, että verovellvollinen vaati oikaisulautakunnassa koko työeläkkeen vapauttamista verosta. On oletettavaa, että tämä sama virheellinen vaatimus on esitetty jo säännönmukaisessa verotuksessa ja vasta oikaisuvaatimuksessa on selvitetty ulkomaillatyöskentelyn todellinen määrä. Selvittämisvastuu ulkomailla tapahtuneen työskentelyn osalta on verovelvollisella varsinkin kun huomioidaan että työskentely ajoittuu ajalle v. 1972-2002. Jos säännömukaisessa verotuksessa ei tätä selvitystä esitetä,… Lue lisää >>
Ihmettelijän vaatima esimerkki on vaikkapa KHO 2014:146. Siinä verotettiin vastoin parinkymmenen vuoden vakiintunutta verotuskäytäntöä ja verohallinnon omia ohjeita. Oletan, että verotoimistossa tehtiin verotuspäätös täysin tietoisena käytännöstä ja ohjeista. Verovelvollinen voitti kaikissa valitusasteissa.
Korpela lataa melkolailla lokaa veroviranomaisten niskaan. Tämmöisiä yleisellä tasolla esitettäviä väitteitä on tietenkin helppo heitellä, laita konkreettisia esimerkkejä niin lisää uskottavuutta. Jos verovelvollinen selvittää asiat vasta oikeudessa, niin se on verotusmenettelyn näyttötaakkasäännökset huomioiden, verovelvollisen omasta menettelystä johtuva vahinko. Rikosjutut ovat tietenkin näyttötaakan osalta asia erikseen. Veronmaksajilla ja heidän asiamiehillään on usein varsin puutteelliset tiedot näyttötaakkasäännöistä verotusmenettelyssä mikä ilmenee bloggaajankin näkemyksestä “Veronmaksaja voittaa tuomioistuimessa sen vuoksi, että Verohallinto on tehnyt lainvastaisen verotuspäätöksen. Tosin joskus verovelvollinen onnistuu esittämään riittävän selvityksen vasta oikeudessa, mutta silloinkin Verohallinto on epäonnistunut asian selvittämisessä.”
Nyt nimimerkki Ihmettelijä suoltaa sellaista puppua ettei voida esittää kuin yksi epäily, kyseessä on veroviraston virkailija! Herkäst tekin suututte.