Siirry pääsisältöön

5 syytä, miksi sijoituskirjapaketti on toivelahja

Sijoittamisen kiihkeässä uutisvirrassa ja jopa valtaapitävien yksittäisten twiittien heiluttamassa markkinassa kannattaa toisinaan pysähtyä perusasioiden ääreen. Varsinkaan markkinoilla vasta hetken aikaa toimineiden sijoittajien ei useinkaan kannata sännätä suoraan pörssin ihmeelliseen maailmaan ennen kuin osakkeiden perusasiat ovat tuttuja. Perinteinen, painettu kirja on perusasioiden opettelemiseen erinomainen väline.

Tähän blogiin on listattu viisi syytä, miksi läheiselle kannattaa antaa lahjaksi supersuosittua sijoituskirjallisuutta. Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharjun sijoituskirjoja on maailmalla jo kymmeniä tuhansia kappaleita.

Syy 1: Sijoituskirjoista saa ajatonta perustietoa

Viimeaikaisessa uutisoinnissa on maalattu jopa markkinoiden romahtamisen skenaariota, kun kauppasodan uhka jyllää ja Euroopassakin on omat poliittiset kiistanaiheensa. Markkinaturbulenssin kasvaessa sijoittajan on tärkeää tiedostaa ja pitää mielessä sijoittamisen perusasiat, jotta kaupankäynti perustuu tunteen ohella aina myös tietoon.

Sijoituskirjat tarjoavat yhdistelmän kansankielisesti kerrottua sijoitustoiminnan perustietämystä ja konkreettista analyysiapua nykyisen markkinatilanteen tulkintaan. Erityisesti Sijoita kuin guru, Laatuguru, Arvoguru ja Pikkuguru ovat kirjoitetut Helsingin pörssiin sijoittavan lukijan näkökulmasta erilaisin yhtiöpoiminnoin ja -listauksin.

Syy 2: Tutustu eri sijoitusstrategioihin ja valitse itsellesi sopiva

Varsinkin viime vuosina riskittömät ja matalariskiset sijoituskohteet eivät ole inflaatio huomioiden tuottaneet juuri mitään. Tämän suhteen näkymä ei ole toistaiseksi muuttunut ainakaan vähäriskisten kohteiden osalta rohkaisevampaan suuntaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ohjauskorkoa on jälleen alettu laskea ja Euroopassakin keskuspankki käynnisti tuoreeltaan uusia elvytystoimia.

Jos sijoittaja haluaa kasvattaa säästöjensä todellista ostovoimaa ja saavuttaa positiivista reaalituottoa, on nyt otettava riskiä jollain tavalla. Sijoituskirjoissa esitellään lukuisia eri sijoitusstrategioita, joista voi löytää omansa. Sijoitanko halpaan yhtiöön? Sijoitanko vakaaseen yhtiöön? Vai kenties kasvavaan yhtiöön? Entä löytyisikö pienten yhtiöiden joukosta maanhiljainen suosikkiyhtiö? Varsinkin gurukirjoissa strategioita on sovellettu myös Helsingin pörssin yhtiöihin ja viime vuosien markkinatilanteeseen.

Syy 3: Paranna yhtiövalintojen osumatarkkuutta

Pörssit ovat länsimaissa kohonneet jo pitkään tässä noususyklissä. Karkealla kaavalla tarkastellen varsinkin Yhdysvalloissa, joka osin näyttää suuntaa Helsingin pörssillekin, nousu on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Tästä eteenpäin osakemarkkinoiden yleinen tuotto-odotus todennäköisesti hieman maltillistuu siitä, mitä viime vuosina on saatu kokea. Ainakin tällaista ajatusta on syytä pitää riskien ohella mielessä, koska myös laskukaudet kuuluvat sijoittamisen luonteeseen. Jos riskinottohaluinen sijoittaja haluaa ylläpitää salkun nopean tuottokehityksen, on markkinoista erottauduttava riittävästi sijoitusstrategian ja yhtiövalinnan keinoin. Sijoituskirjat antavat tähän erinomaiset lähtökohdat.

Syy 4: Löydä oikea aikaperspektiivi itselle sopivaan strategiaan

Loppukesällä hermoilu osakemarkkinoilla lisääntyi selvästi. Sijoituskirjallisuus piirtää osakesijoittamisesta ja markkinoiden toiminnasta laajemman kuvan ja tarjoaa pidemmän aikavälin perspektiivin osakesalkun tuottavaan hallintaan. Näin lukija saa yhdistettyä omaan ajatteluunsa näkökulmia siitä, milloin on aika ostaa ja milloin keventää. Gurukirjasarjan kirjoittamiseen on osallistunut myös sankka joukko Helsingin pörssissä noteerattujen yhtiöiden toimitusjohtajia, jotka omalta osaltaan avartavat perspektiiviä.

Syy 5: Ei yhden totuuden saarnaamista, vaan monipuolinen kattaus alan perustietoa

Sijoituskirjat eivät saarnaa yhtä ainoaa oikeaa totuutta osakesijoittamisesta. Sen sijaan kirjoissa esitellään eri sijoittajille soveltuvia tapoja sijoittaa osakkeisiin pitkäjänteisesti. Näin jokainen pystyy omatoimisesti suunnittelemaan oman sijoitussuunnitelmansa ja -strategiansa tietoon pohjautuen.

Lue lisää ja tilaa oma sijoituskirjapakettisi tästä 2–3 arkipäivän toimitusajalla ja halutessasi myös Jukka Oksaharjun signeerauksella/omistuskirjoituksella!

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit