20 korkeimman osinkotuoton osaketta Suomesta vuonna 2019

Helsingin pörssi on Euroopan paras osinkopörssi osinkotuotoilla mitattuna. Tänä vuonna osinkopotti nousee jälleen uuteen ennätykseen, arviolta lähes 14 miljardiin euroon. Valtaosa pörssiyhtiöistä on kasvattamassa osinkoaan – tähän mennessä julkaistuista osinkoesityksistä lähes 60 prosenttia ehdottaa osingonkorotusta. Pörssin osinkokuninkaaksi kruunataan Nordea 8,5 %:n osinkotuotolla.

Kaksi uutta osinkoaristokraattia

Euroopassa osinkoaristokraatin arvon saa, kun yhtiön osinko on noussut katkeamatta vähintään 10 vuotta. Tänä vuonna halutun tittelin itselleen kaappaavat Sampo ja Huhtamäki, mikäli niiden yhtiökokoukset hyväksyvät hallituksien osinkoehdotukset. Ensi vuonna osinkoaristokraattien kastiin voi nousta myös Tieto, mikäli yhtiö jatkaa osinkonsa kasvattamista.

20 korkeimman efektiivisen osinkotuoton osaketta Helsingin pörssistä

Pörssissä nähdään tänä vuonna varsinaiset osinkojuhlat – peräti 30 yhtiötä yltää yli 5 %:n osinkotuottoon. Tässä listauksessa ovat mukana Helsingin pörssin suuret ja keskisuuret yhtiöt. Osinkotuotot perustuvat yhtiöiden hallitusten esityksiin vuonna 2019 maksettavasta osingosta.

Osingonmaksukausi starttaa jo kolmen viikon päästä maaliskuun toisella viikolla. Osinkoon on oikeutettu, kun omistaa osaketta osingon irtoamispäivää edeltävän kaupankäyntipäivän päätteeksi.

Katso alta Helsingin pörssin kovimmat osinkotuotot. Jos luet artikkelia puhelimella, osa taulukosta voi jäädä piiloon. Näet koko taulukon pyyhkäisemällä vasemmalle.

SijaOsakeOsinko-%Osta viimeistäänKäy kauppaa
1.Nordea8,5 % 28.3.Lue lisää ja osta
2.Ramirent7,7 % 14.3.Lue lisää ja osta
3.Citycon7,0 % *20.3. Lue lisää ja osta
4.CapMan6,9 % 13.3.Lue lisää, katso video ja osta
5.Marimekko6,9 %17.4.Lue lisää ja osta
6.Evli Pankki6,9 % 12.3.Lue lisää ja osta
7.Sampo6,7 % 9.4.Lue lisää, katso video ja osta
8.Aktia Pankki6,6 % 11.4.Lue lisää ja osta
9.DNA6,5 % 28.3.Lue lisää ja osta
10.eQ6,3 % 25.3.Lue lisää ja osta
11.Raisio V6,2 % 19.3.Lue lisää ja osta
12.Telia6,1 % 10.4.Lue lisää ja osta
13.Lassila & Tikanoja6,0 % 14.3.Lue lisää ja osta
14.Tokmanni5,9 % 19.3.Lue lisää ja osta
15.Tieto5,7 % 21.3.Lue lisää ja osta
16.Lehto Group5,6 % 29.3.Lue lisää ja osta
17.Fortum5,6 % 26.3.Lue lisää ja osta
18.Cramo5,6 % 28.3Lue lisää ja osta
19.Alma Media5,6 % 15.3.Lue lisää ja osta
20.YIT5,3 % 12.3.Lue lisää ja osta

Korjaus 27.2.: Titanium poistettu listalta (ei kuulu suuriin ja keskisuuriin yrityksiin). Marimekko lisätty listalle 27.2. tulosjulkistuksen ja osinkoehdotuksen julkistamisen jälkeen. *Cityconin osinko maksetaan neljässä osassa vuoden 2019 aikana.

Osinkosalkku Jukka Oksaharjun opein

Osinkohaaste on 5-osainen videosarja, jossa käydään läpi kaikki oleellinen osinkosijoittamisesta. Ota vastaan #osinkohaaste ja rakenna oma osinkosalkkusi Jukan kanssa! #osinkohaaste alkaa perjantaina 1.3.

#osinkohaasteen teaser-video

Lue lisää #osinkohaasteesta ja ilmoittaudu mukaan.

Mikään tällä sivulla esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
23 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
20.02.2019 10:02

Mites tuo Ilkka yli 10% tuotolla?…

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.02.2019 10:05

Kuten blogikirjoituksessa sanotaan, “Tässä listauksessa ovat mukana Helsingin pörssin suuret ja keskisuuret yhtiöt.” Ilkka-Yhtymä kuuluu Helsingin pörssissä pienyhtiöiden listalle.

Nimetön
Nimetön
20.02.2019 10:33

Ilkka puuttuu mikä on top1

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2019 11:58

Kuten blogikirjoituksessa sanotaan, ”Tässä listauksessa ovat mukana Helsingin pörssin suuret ja keskisuuret yhtiöt.” Ilkka-Yhtymä kuuluu Helsingin pörssissä pienyhtiöiden listalle.

Nimetön
Nimetön
25.02.2019 12:48

Jos omistan Nordnetin kautta osakkeita yrityksestä, joka maksaa osinkoja, mihin nuo osingot maksetaan? Ilmestyykö kyseinen summa salkkuuni?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2019 13:26

No se osinko varmaan tulee kirjekuoressa kotiin… Eiköhän se sinne Nordnetin salkkuun tule.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2019 14:04

Osingot maksetaan Nordnet-tilillesi käteisenä osingon maksupäivänä.

Nimetön
Nimetön
25.02.2019 16:05

Kaksi uutta osinkoaristokraattia. Entäs Elecster?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
27.02.2019 14:52

Tämä blogikirjoitus on tehty ennen Elecsterin tulosjulkistusta, jossa osingon korotusta 10. kertaa peräkkäin ehdotettiin. Tässä blogissa puhutaan myös pelkästään suurista ja keskisuurista yrityksistä, Elecster taas lukeutuu Helsingin pörssin pieniin yrityksiin. Mutta näyttää tosiaan siltä, että Elecster pääsee Nordean ja Huhtamäen kanssa osinkoaristokraattien joukkoon!

Nimetön
Nimetön
25.02.2019 17:20

Miten/milloin Nordnet Superrahaston osakkeiden osingot näkyvät salkussa?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2019 19:59

Osingot uudelleensijoitetaan (ainakin Suomirahastossa), joten eivät tule rahana näkyviin lainkaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.02.2019 07:28

Siis maksetaanko superrahastosta osinkoja?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.02.2019 08:38

Kommentoin tuolla FB:n puolella Titaniumin olemassa oloa First Northilta viime vuoden osingon perusteella listalla kohtaan, jossa kerroitte toiselle kommentoijalle listan sisältävän ainoastaan suuria ja keskisuuria yrityksiä.

Nyt Titanium on tuolta kaikessa hiljaisuudessa poistunut, ilman selityksiä.

Listaukset on ihan hauskoja, mutta jos muokkaatte niitä palautteen perusteella, voisi niihin jättää syyn muokkaukseen ja jonkun osakkeen poistoon.

Eihän pieni lipsahdus pörssin päälistan suurien ja keskisuurien (väh. 150 MEUR markkina-arvo) puolet pienemmällä vastaavalla Titaniumin osalta vieläpä First North listalta, hyvälle vaikuta. Kaiken lisäksi yhtiökokousta ei ole pidetty, eli osinkoarvio oli viime vuotisen perusteella.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.02.2019 15:49

Kiitos palautteesta. Titanium oli tosiaan virheellisesti listalla, joten se on poistettu. Lähtökohtana erilaisille osinko- ja muille osakelistoille on näkemyksemme, että tietyin kriteerein koottu lista voisi mielestämme olla yleisölle mielenkiintoinen. Listojen sisällöt siis vaihtelevat blogipostauksittain ja sivuttain. Listan koostamisessa käytetyt kriteerit on aina kerrottu kunkin listan alla. /Henri

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
01.03.2019 09:51

Superrahastoissa osingot maksetaan rahastoon, joka sijoittaa ne uudelleen osakkeisiin. Rahasto ei joudu maksamaan osingoista veroja (kuten yksityishenkilö), joten tästä syntyy myös verohyöty. Osingot kasvattavat rahasto-osuuksien arvoa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
15.03.2019 00:02

Jos raha siirretään vasemmasta taskusta oikeaan niin ei sitä lisää tule. Kun rahaston sisältämät yhtiöt maksavat osingon rahastolle niin niiden osakkeiden arvo laskee vastaavasti jolloin rahasto-osuuden arvo säilyy ennallaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
15.03.2019 20:28

Mutta siirron jälkee sitä on oikeessa taskussa enemmän ja vasemmassa vähemmän ja tuo oikea tasku on sinun housuissa ja vasen on jonku muun housuissa.

Nimetön
Nimetön
14.03.2019 11:24

Citycon täsmäyspv on vasta 22.3.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
15.03.2019 09:09

Cityconin osinkoon oli oikeutettu, kun omisti osaketta ke 13.3. päivän päätteeksi. Osinko irtosi eilen 14.3. Täsmäytyspäivällä on vain tekninen merkitys.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 10:35

Irtoamispv on 21.3. Näin näkyy Nordnetin Cityconin sivuilla.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 15:52

Kiitos huomiosta, tiedot on nyt korjattu.

Nimetön
Nimetön
14.03.2019 11:25

CapMan osa osinkona ja pääomaoalautuksena ja eri aikoihin täsmöyspäivät!

Nimetön
Nimetön
02.04.2019 14:06

Tallink ei tunnu pääsevän näihin osinkolistauksiin kauppalehden Osinkokalenterissa olevan virheen takia.